maanantai 30. heinäkuuta 2018

Luokanopettajaksi ilman ylioppilastutkintoa

Sain kuulla vuonna 2016, että en luultavasti pysty enää ikinä tekemään parturi-kampaajan hommia, joten oli löydettävä uusi ala. Sitä sitten kissojen ja koirien kanssa mietittiin, että mitä pystyisin tekemään ja mikä kiinnostaa. Lopulta mieluisimmiksi ja fyysisesti sopivimmiksi koulutuksiksi valikoituivat sosionomi, luokanope ja lastentarhanope. Sen jälkeen aloin selvittämään, että mitä nykyään tarvitsee päästäkseen yliopistoon, sillä ammattikorkeakoulu, vaatimukset olivat jo selvillä.

Olen aina ajatellut, että jos ei suorita ylioppilastutkintoa niin ei myöskään pääse opiskelemaan yliopistoon. Kyllähän meille yläasteella (joskus vuonna x kylläkin) kerrottiin, että sen pitäisi onnistua, mutta en tiedä ketään kuka olisi tehnyt niin. Löysin opintopolusta ajankohtaista tietoa hakukelpoisuusvaatimuksista ja valintaperusteista. Kuitenkaan en huomannut katsoa valintaperusteista erikseen joka koulun kohdalla, ennen kun kutsut valintakokeisiin tulivat. Lastentarhanopen koulutuksessa oli vaan yksi valintajono, jossa laskettiin yo-kokeen pisteet yhteen valintakokeiden pisteiden kanssa, eli selvä no go mulle. Luokanopen koulutuksessa (ainakin Joensuussa) oli kaks jonoa, joista toisessa katsottiin vaan valintakokeen tulos ja sehän oli sitten se millä mä pääsinkin kouluun sisään.

Kirjoitan omien kokemuksieni kautta henkilönä, joka on suorittanut toisen asteen tutkinnon näyttökokeena yksityiskoulun jälkeen, ja hakenut ja päässyt ensimmäisellä kerralla yliopistoon opiskelemaan luokanopettajaksi. Viimeisistä opinnoistani (muut, kuin parturi-kampaajan opinnot) on siis kulunut aikaa noin 10 vuotta.


Millaista yliopistossa opiskelu on ollut ilman lukiopohjaa tähän mennessä?

- Yliopistossa on paljon kirjojen lukemista ja teoriaa, eli jos et oo sen takia mennyt lukioon, niin mieti kahdesti jaksatko sitä lukemisen määrää nytkään (tai voitko joustaa arvosanoissa lukemalla hieman vähemmän :D)

- Ainakin meidän yliopistossa lähes kaikki opettajat olettaa, että kaikki opiskelijat olisivat käyneet lukion, sillä tunneilla kuulee paljon yleistystä mm. "muistatteko, kun lukiossa oli sitä ja tätä..."

- Kehityspsykologian osuudessa puhuttiin paljon lukion psykan tunneilla olleista Vygotskista ja muista tyypeistä, keistä mulla ei ollut ainakaan mitään hajua ja opettaja melkein tuomitsi kaikki hylättyyn ketkä ei oo lukenu psykaa pitkänä lukiossa. Kyllähän se sit läpi meni kuitenkin ja aika vähällä lukemisella...

- Ruotsista olisi pitänyt kirjoittaa kuulemma L, E tai M, että pääsee kurssista läpi, mutta kyllä mä pääsin näköjään läpi ihan mun peruskouluruotsilla. Muistaakseni englanninkin kurssista peloteltiin samaa.

- Itselle täytyy miettiä todella realistiset tavoitteet (ainakin aluksi) ja selvittää itselle sopivin opiskelutapa ja -aikataulu, sillä itsenäistä työskentelyä on tosi paljon!


Lukion merkitystä korostetaan siis todella paljon yliopistossa vieläkin jo pääsykokeista lähtien, vaikka tänäpäivänä pitäisi olla itsestäänselvyys, että kaikilla opiskelijoilla ei välttämättä ole sitä lukiopohjaa. Yliopistossa pärjää ihan hyvin ilman ylioppilastutkintoa, jos vaan on valmis tekemään hieman enemmän töitä sen eteen, että pysyy kaikessa mukana. Nythän on myös kehitteillä se pääsykoeuudistus, joka astuu voimaan 2020. Mielestäni tämä uudistus alentaa entisestään ammattikoulun käyneiden mahdollisuuksia päästä yliopistoon ja ylipäätään niiden, joilla ei ne kirjoitukset ole menneet niin hyvin. En tiedä miksi nuo päättäjät haluavat tehdä sen noin muuta kuin säästöjen vuoksi, sillä itse ainakin näen tämän uudistuksen todella vanhanaikaisena ja olen myös sitä mieltä, että ammattikouluista tulevilla (ja niillä, kenellä ylioppilastutkinto ei ole mennyt ihan nappiin) saattaa olla nimenomaan suurin motivaatio opiskella, sillä he tiedostavat olevansa alakynnessä opinnoissa jo hetki alkumetreillä.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

Ultrakuulumisia ja ilta Helsingissä

Käytiin viime viikon lauantaina Perhe Artella Helsingissä ultrassa. Muutamakin syy ultralle oli, mutta ehkä tärkeimpänä halu nähdä onko kaikki hyvin. Tämä oli myös eka kerta, kun mieskin pääsi näkemään vauvan näköisen tyypin siellä liikkumassa. Valittiin Perhe Arte oikeastaan hyvien huhupuheiden ja hinnan takia. Käynti maksoi 87 euroa (sis. toimistomaksun), kun esimerkiksi Joensuussa ja Tampereella eri paikoissa ultraus olisi maksanut yli 250 euroa. Tähän pystyi myös kivasti yhdistämään miniloman Helsingissä, joten edestakaiset matkat ei haitanneet niin paljoa. En tiedä oltaisko lähdetty pelkästään tuon hinnan takia Helsinkiin saakka ajamaan, kun olisi pitänyt miettiä kaikki kulut ja muut, että olisko käynti siellä oikeasti tullut halvemmaksi.

Ehdittiin ajoissa paikalle mun migreenikohtauksesta huolimatta ja kohta oltiin jo kätilön vastaanotolla katselemassa vauvaa. Minillä oli hieman ahtaat oltavat, kun on kuulemma vielä niin heiveröinen ettei jaksa potkia itselleen lisää tilaa, mutta pikkuhiljaa vahvistumassa. Mitat näytti hyvältä ja vastasi 2 päivää laskettua aikaa pienempää, eli lähemmäs uutta vuotta mennään, vaikkakin kasvunopeus saattaa vaihdella raskauden eri vaiheissa. Sydänäänet kuulostivat hyvältä ja muuten kaikki näytti kätilön silmään hyvälle. Toiveissa oli myös nähdä pientä osviittaa sukupuolesta, mutta siellä oltiin niin jalat ristissä ettei kauheasti näkynyt. Hento tyttöarvio saatiin joidenkin ultrassa näkyvien "tyttö"viivojen mukaan, mutta meille jäi vähän epäselväksi, että oliko se loppujen lopuksi hento vai tarkempi lupaus. Jokatapauksessa oli ihana nähdä taas pientä ja käynti oli kyllä jokaisen sentin arvoinen! Seuraavan kerran katsellaan ultralla sitten rakenneultrassa reilu kahden viikon päästä.

Ajeltiin Picnicin (uuniperunat <3) kautta Radisson Blu Seaside -hotelliin Ruoholahteen, jossa päästiin majoittumaan isoon superior huoneeseen ja saatiin koirat huoneeseen ilman lemmikkimaksua (normaalisti 20e / koira)! Hotelli oli (ja on varmasti vieläkin) ihan super hieno ja uusi, ilmeisesti myös remontoitu hiljattain. Aula ja huone oli todella moderneja ja katolta löytyy ilmeisesti myös vuokrattavissa olevat saunatilat, jossa myös palju. Aamupala oli myös todella kattava. Pysäköinnistä ainoa miinus hotellille, sillä paikat oli tosi kapeita ja se maksoi 29 euroa vuorokausi, mutta toisaalta oltiinhan sitä melkein Helsingin keskustassa.

Illasta käytiin Kampin kauppakeskuksessa pizzalla Pizzariumissa (3,90e kaikki slicet) ja täytyy sanoa että oli ihan sairaan hyvät pizzat! Sen jälkeen Linnanmäellä pelailemassa pelejä. En suosittele kenellekään niitä koura pelejä, meinaan en sen parin tunnin aikana nähnyt yhtäkään joka olis sieltä jotain voittanut... Koko illan saldona täysi ja tyytyväinen vatsa, yksi haalari vauvalle, tyhjä lompakko ja yksi pehmolelunalle.

Kuva: Pizzarium


tiistai 24. heinäkuuta 2018

Raskaudesta kertominen

Meille oli heti alusta asti selvää, että riskiviikkojen vuoksi raskaus pidetään salassa ensimmäisen kolmanneksen ajan, niskaturvotusultraan asti. Salassapitoa helpotti hieman se, että asutaan toisella puolella Suomea sekä se, että miehen reissuhommat oli juuri alkaneet joten myöskään käyntejä kotipaikkakunnalle ei kauheammin tullut. Jouduttiin kuitenkin käymään kotipaikkakunnalla itseasiassa päivä sen jälkeen, kun testi näytti positiivista. Oltiin hakemassa meidän koiranpentua ja piti viettää yö mun vanhemmilla. Hyvinkin äkkiä keksin maailman parhaan syyn lopettaa tupakointi, sillä olinhan mä jo jonkun aikaa puhunut että pitäis lopettaa. Tämä tarina perustui oikeastaan osittain totuuteen, sillä mulla loppui edellisenä iltana ihan oikeasti tupakat ja olis aamulla pitänyt hakea kaupasta lisää. Kuitenkin jätin mainitsematta positiivisen raskaustestin ja että ei mulle oikeasti aamulla tullut kiire kouluun, vaan en halunnut ostaa enää lisää. Näinkin simppeli tarina näytti uppoavan hyvin äitiin, sekä myös iskään ja pikkuveljeen. Tätä voisi käyttää siis toistekin! :D Kysyin tästä jopa myöhemmin ja kyllä ne sano uskoneensa ja että olin mä lopettamisesta useasti jo puhunut... Aina muistin mainita auton hanskalokerossa olevan askin, joka on hätätilanteita varten ja tämäkin on itseasiassa ihan totta, mutta ei se siellä tarkoituksella hätävaralta ole, että no worries en aatellu sauhutella enää.

Kerrottiin mun äidille raskaudesta joskus viikolla 6+, sekä mun iskälle ja veljelle, sekä miehen äidille jokunen viikko ton jälkeen. Meidän äiti on sellanen haukka, että se aistii ihan kaiken, joten en voinut vaan olla hiljaa ja kyllä me oltais ikävästä tilanteesta joka tapauksessa kerrottu kaikille ketkä sen sai tietää ennen toisen kolmanneksen alkua. Parille kaverille ja loppu suvulle kerrottiin nt-ultran jälkeen ja juuri itseasiassa sunnuntaina (17+4) laitettiin faceen postaus tulevasta tyypistä.



Äiti
Ostettiin mun äitille Mauri Kunnaksen Isovanhempien kirja, joka annettiin hälle ja sanottiin että voit sitten alkaa täyttämään tätä. Ei mennyt montaa sekuntia, kun hymy nousi korviin saakka: "Siis mitä! Tuleeko teille vauva?" Hahhah, reaktio oli kyllä loistava, mutta oli se kuulemma silti jotain aavistellut.

Muut perheenjäsenet
Mun iskälle ja veljelle kertomisen kunnian annoin äitille, kun en uskaltanut sanoa mitään ja ehkä pelkäsin vähän reaktioita. Iskä otti normaalisti oman aikansa ja onnitteli kunnolla vasta myöhemmin illalla. Pikkuveli oli iloinen ja pyysi lupaa kertoa tyttöystävälleen, joka vieritti sitten ikuisena vauvakuumeilijana myös muutaman kyyneleen. Miehen äitille mies kertoi automatkalla ja oli ollut myös iloinen tulevasta lapsenlapsesta.

Kavereille kertominen
Mä kerroin kahdelle kaverille heti, kun pääsin nt-ultrasta kotipihaan. Toiselle tein snapchat videon, jossa kerron, että kuinka oon pahoillani ettei olla nähty hetkeen ja että kun oon ollu ihan erakko, mutta sille on syynsä ja sit näytin ultrakuvaa. Piti laittaa viesti perään, että kurkkaa snapchat jossain rauhallisessa paikassa äänet päällä ja se meinas jo jättää viestin vasta illaksi, mut kerroin et kannattaa jo ruokatunnilla kurkata. Toiselle kaverille laitoin aikalailla samanlaisen viestin ääniviestinä whatsuppiin ja perään ultrakuvan. Tosin tajusin jälkeenpäin, että sehän näki sen kuvan ennen sitä ääniviestiä, joten jouduin vielä korjaamaan tekstinä et kuuntele myös toi viesti silti. :D

Sukulaiset ja muut kaverit
Meillä ei oikeastaan kummallakaan ollut mitään isoa halua levitellä heti asiaa, joten annoin luvan kaikille puhua avoimesti asiasta. Äitini innokkaana hoiti sukulaisille kertomisen juhannuksena ja itse soiteltiin mun mummi ja miehen isovanhemmat läpi. Muut kaverit sai tietää myös tuon puskaradion kautta.

Facebook ja muita mielestäni kivoja tapoja kertoa
Laitettiin facebookkiin kuva meidän yhdestä koirasta, jolla on kaulassa lappu "isoveli 2018", sekä toinen kuva, jossa yksi haalari, neuvolakortti ja ultrakuva. Kuvat on kivoja tapoja kertoa asioita oli se sitten henkilökohtaisella kirjeellä tai facebookissa, ja oli siinä sitten eläimiä, kummankin kädet raskausmahan päällä, kolmet erikokoiset kengät tai kolmet erikokoiset vaatekappaleet.

Kirja ja kuva: Adlibris


Miten te ootte kertonut raskaudesta läheisille tai mikä olisi teidän lempparitapa kertomiselle?

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Isokokoinen äiti

Viimeaikoina on saanut lukea vaikka minkälaisia kirjoituksia ja mielipiteitä liittyen ihmisten painoon ja sen käsittelemiseen, sekä raskauden aikaiseen turhaan lihomiseen, mutta en halua ottaa kantaa niihin asioihin. Tässä tekstissä haluan kertoa oman mielipiteeni ja omat tuntemukset henkilökohtaisesta raskauden aikaisesta painonnoususta, sitä edeltäneestä tilanteesta ja toiveita tilanteestani raskauden jälkeen. Nimittäin silloin, kun oma peilikuva alkaa näyttää siltä ettet haluaisi nähdä edes parhaita kavereitasi, olisi jotain tehtävä. Kuitenkin raskauden aikana mahdollisuus tehdä asialle yhtään mitään on oikeastaan olematon, joten miten oma mieli ja pää kestää tämän, kaikkien muiden muutosten lisäksi?



Muutama vuosi takaperin olin normaalipainoinen, kunnes sairastuin tähän toiminnalliseen sairauteen, josta kukaan ei oikein tiennyt mitään. Lääkäreiden ja fysioterapeuttejen näkemykset liikunnasta olivat erilaiset: joidenkin mielestä sai urheilla ja joidenkin mielestä piti lopettaa urheilu kokonaan. Lopetin salilla käymisen ja jätin pelkät kävelylenkit koirien kanssa, joka tietysti näkyi myös vaa´an lukemissa pikkuhiljaa. Masennus alkoi pikkuhiljaa kolkutella oven takana ja oli helpompi hakea ruokaa, kuin tehdä sitä itse ja myös e-pillereiden merkin vaihdolla saattoi olla hieman osuutta asiaan noissa mielentilan muutoksissa. Nämä kaikki kun laittaa yhteen, niin eihän siitä muuta seuraa kun lisää kiloja.

Niin tai näin, siinä sitä oltiin, 10 kiloa isompana. Vanhat vaatteet eivät enää mahtuneet päälle ja joutui ostamaan kokoajan uusia. Lopulta sain luotettavalta lääkäriltä luvan aloittaa uudelleen saliharrastuksen. Kevään ja kesän kävinkin ahkerasti salilla, mutta kesän lopuksi muutimme uudelle paikkakunnalle ja salilla käynti loppui ja pelkät koiralenkit jäivät. Omaa tyhmyyttähän tämä on ollut, kun ei ole jaksanut etsiä uutta personal traineria ja mieleistä salia täältä päin, mutta toisaalta myös halusin panostaa 100% ajastani kouluun, perheeseen ja koiriin, koska uusi elämäntilanne oli haastava meille kaikille. 8 kuukautta myöhemmin ja 15 kiloa isompana tein positiivisen raskaustestin ja vaikka neuvolatäti eikä ultralääkäri ole sitä ääneen sanonut niin papereissani lukee tuleva äiti, jolla on lievä obesiteetti. En tiedä, miten tämä tulee vaikuttamaan raskauteen, synnytykseen ja lapseemme, kun kukaan asiantuntija ei ole sitä minulle suoraan sanonut. Toisaalta ehkä he eivät halua ottaa mitään riskiä siitä mahdollisesti seuraavasta raskauden aikaisesta painonpudotuksesta, mikä on ehdottomasti kielletty.

En ole pystynyt syömään terveellisesti, sillä mikään ruoka ei maistunut ensimmäiseen 13 viikkoon (lue: kaikki yökötti) ja nyt vielä viikolla 17 on niitä päiviä, kun ainoa mitä voi kuvitella syövänsä on ne riisimurot ja ranskalaiset tai hesen minikanahamppari. Olen yrittänyt parhaani mukaan kävellä ja liikkua, mutta alkuraskauden aikana sekin oli työn ja tuskan takana olojen vuoksi. Haluaisin tietää ihmisen, joka kaikesta tästä huolimatta pitäytyy tietyssä ruokavaliossa ja pystyy syömään täysin terveellisesti ja liikkumaan normaalisti. Nostan nimittäin hattua teille, ketkä siihen pystytte... minä en pystynyt.  Raskauden aikainen painonnousu pelottaa mua, sillä näen jo nyt peilissä valmiiksi ison ihmisen. Vanhat uudet vaatteet eivät enää mene päälle ja taas on joutunut uusimaan vaatekaappia. Toisaalta odotan sitä ihanaa pyöreää pallomahaa, josta ihmiset varmasti jo arvaavat että ei se pelkkää läskiä ole. Pelottaa kuitenkin, että ennen sitä vaihetta vanha masennus nostaa itseään esille ja pääsee valtaamaan mielen, vaikka tämän pitäisi olla elämän ihanin, iloisin ja onnellisin asia. Kyllähän sen tietää jo raskautta yrittäessä, että paino ei ainakaan lähde laskemaan, mutta ei sitä kuitenkaan niin tiedosta. Yritän kuitenkin kovasti ajatella, että lapsi saa luultavasti edes hieman enemmän ravintoa ja on enemmän suojassa tämän rasvakerroksen alla ja että kyllä ne vaatteet näyttävät monella muullakin jossain kohtaa vain liian isoilta. Osittain omat valinnat on ajaneet mut tähän tilanteeseen, joten joku voisikin huomauttaa tätä kaikkea itse aiheutetuksi ja tätä tekstiä tekstiksi täynnä tekosyitä ”syödä kahden edestä”. Tämä kaikki on silti ollut minulle täyttä totta ja kovaa henkistä kamppailua. Kaikki nämä on nyt mennyttä ja en pysty mitään asiaa mitenkään muuttamaan, vaikka ehkä haluaisinkin.

Tulevaisuutta voin kuitenkin muuttaa, sillä haluan olla äiti, joka jaksaa touhuta lapsensa kanssa. Äiti, joka ei väsy pienestä juoksemisesta tai kyykkimisestä. Äiti, jonka kanssa voi lähteä pelaamaan vaikka jalkapalloa tai hiihtämään. Siksi olenkin päättänyt, että lapsemme syntymän jälkeen laitan elämäni täysin remonttiin, kuitenkin lapsen ehdoilla. Yritän syödä terveellisemmin ja puhtaammin sekä jumppailla vaikka sitten kotona jos aikataulu ei muuten anna periksi. Haluan jaksaa ja elää terveellisemmin itseni, sekä lapseni vuoksi. Haluan tulevaisuudessa sanoa tehneeni kaiken terveellisemmän elämän eteen. 

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Pahoinvointi ja kesäopinnot

Sain tietää olevani raskaana huhti-toukokuun vaihteessa, jolloin koulua oli enää jäljellä pari hassua viikkoa. Olin kuitenkin valinnut kesälle muutaman kurssin sillä ajatuksella, että tuskinpa tulee kahta viivaa tikkuun ja jos tulee, niin ei se sitten niin paha ole... no EIPÄ!

Pahoinvointia ei näkynyt ennen toukokuun loppua, joten sain käytyä suhteellisen hyvin muutaman kurssin ilman isompia poissaoloja. Jouduin laittamaan meidän opettajalle sähköpostia tilanteestani ja toivoin ymmärrystä, jota häneltä onneksi löytyi ja joustavuutta paljon enemmän kun uskalsin toivoa. Kerroin hänelle myös, että jos tämä pahenee ja jatkuu vielä kauankin, niin saatan jättää kurssin kesken.

Sitten se pahoinvointi alkoikin kunnolla, aiemmin kertomallani 24/7 krapulalla (eli paha olo kokoajan ja vähänkin liikaa liikettä, niin tuntuu että laatta lentää). Tämä alkoi (onneksi) juuri sopivasti meidän "väliviikolla" eli viikon lomalla. Ekalla kurssiviikolla tauon jälkeen teki vähän tiukkaa olla paikalla 4h putkeen keskustelemalla ruotsiksi ryhmätehtävissä ja tässä oli myös lisäksi se ongelma, että jos koulun ruokalassa oli jotain pahaa ruokaa, niin en pystynyt menemään sinne ollenkaan ja jouduin käydä muualla syömässä. Selvisin kuitenkin kurssista rimaa hipoen poissaolojen suhteen ja pääsin jopa läpikin, jota en olisi ikinä uskonut.

kuva: babycenter.com

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis ja voin sanoa olevani ehdottomasti sitä mieltä, että aina kannattaa kertoa ja kysyä pahassa tilanteessa, sillä kyllä opettajatkin on ihmisiä, vaikka tietysti tietyt säännöt heilläkin on poissaolojen suhteen. En todellakaan tiedä montako kertaa olisi pitänyt tuo kurssi uusia, jos meidän opettaja ei olisi ollut joustava ja ymmärtävä, joten olen hänelle kyllä aika monta turhauttavaa tuntia ruotsin opiskelua velkaa. :D

Loppukesän opiskelenkin itsenäisesti tai ainakin yritän opiskella. Nämä helteet tekee niin väsyneeksi ja pahoinvoivaksi, ettei siitä oikein tule mitään. Jännä nähdä syksyllä, että miten toteutan vielä vikat opiskelut ennen mammalomaa, kun tiedossa on ainakin liikuntaa, musiikkia ja käsitöitä. Toivottavasti ei olisi monen tunnin luentoja, sillä muuten koulu saattaa venyä pidempään kun haluaisin sitä venyttää.

Onko joku muu joutunut venyttämään koulua raskauden vuoksi tai sovittamaan kursseja eritavalla alkuperäiseen suunnitelmaan nähden?

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Doppler

Käytiin viikolla 10 hakemassa kotidoppler, eli sellainen kotona käytettävä ultraäänilaite, jolla saa ääniä kuuluviin. Eli yleensä sillä kuunnellaan sikiön sydänääniä ja liikkeitä. Olen aiemmin lukenut juttuja siitä, että doppler saattaisi olla jotenkin haitallinen sikiön kehityksen kannalta ja lähettää jonkinlaisia aaltoja(?), mutta kuitenkin hyödyt meni haittojen yli ja päädyttiin ostamaan sellainen ihan mun mielenrauhan takia ja eipä meidän neuvolan tätikään mitään pahaa tuosta laitteesta sanonut.

Oltiin Tampereella, niin käytiin sitten Verkkokauppa.comista hakemassa UnbornHeart, jossa on se itse laite, kuulokkeet ja mahdollisuus nähdä sydämen syke ja nauhottaa ääniä puhelimelle/tabletille ladattavan sovelluksen avulla. Ohjeissa lukee, että sikiön ääniä saa kuuluville vasta viikosta 15 eteenpäin, mutta itse kuuntelin niitä jo viikosta 11 eteenpäin. Mini sijaitsi silloin ja itseasiassa vieläkin alavatsalla ja ilmeisesti jotenkin hyvässä kohtaa äänten kuuluvuuden kannalta, vaikka istukka onkin etuseinämässä.

Kuva: verkkokauppa.com / UnbornHeart Kotidopplerlaite 44,90e


Kokeillessani laitetta ensimmäisiä kertoja, en osannut huolestua vaikken saanutkaan ääniä heti kuuluviin. Olin lukenut muualtakin, että äänten kuuleminen saattaisi tosiaan mennä lähemmäs viikkoa 15. Viikolla 11 äänet alkoivat selkeästi kuulumaan ja osasin jo erottaa omat ja sikiön sydänäänet. Muutaman kerran katselin ja nauhoitin sydänääniä tabletille, jotta sain myös miehelle työreissuun äänet kuuluviin. Tabletin näytöltä oli myös kiva katsella sikiön sykettä, joka pyöri jossain 140-150 välillä kokoajan. Ainoa huono puoli tässä laitteessa oli ehkä sen hankala muoto, jos vertaa esimerkiksi niihin, joissa ultrataan sellaisella puikolla. Tässä menee herkästi koko laite ja patterin kannet ja muut ihan tuohon geeliin, mutta tuo älypuhelimeen yhdistäminen ja äänten nauhoittaminen on vaan niin iso bonus, ettei haittaa yhtään!

Käytän doppleria pääsääntöisesti muutaman kerran viikossa ja nyt mitä pidemmälle raskaus etenee, sen paremmin ja kovempaa äänet kuuluvat. Tällä hetkellä minin syke kuulostaa laukkaavalta hevoselta, kun taas muutama viikko takaperin yhdistin sen sellaseen vanhaan jyskyttävään höyryjunaan.

Omasta mielestä doppler on loistava laite ja en tiedä mitä tekisin ilman sitä! Suosittelen siis kovasti varsinkin tälläisille ihmisille, jotka haluavat tietää kaikesta kaiken, ovat tosi uteliaita ja myös huolestuvat herkästi tai mielikuvitus lähtee laukkaamaan liikaa negatiiviseen suuntaan. Eihän se sykkeen löytyminen tarkoita automaattisesti, että kaikki olisi hyvin, mutta kyllähän se mieltä rauhoittaa jos sieltä jotain ääntä kuuluu. Tämä on siis kyllä ihan paras keksintö raskauden aikana ainakin siihen saakka, kunnes liikkeet alkavat tuntumaan.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

TOS part 2

Saatuani ajan Tayssiin käsikirurgi Pasi Paavilaisen vastaanotolle oletin, että minut leikattaisiin heti, sillä niinhän tämä Vastamäki oli aiemmin sanonut. Kuitenkin jutellessani Paavilaisen kanssa huomasin, että hän oli hieman eri mieltä leikkaustarpeesta ja toivoi minun kokeilevan mahdollisesti ensin botox -hoitoa scalenuksiin ja sen jälkeen saisin siirron Tayssin "TOS-spesialistille", thoraxkirurgi Thanos Siorikselle.

Ensimmäinen botox oli kokemuksena aivan järkyttävä, kivulias ja koko rintakehäni olikin mustelmilla toimenpiteen jälkeen. Ymmärsin toimenpiteen jälkeen, että tämä ei ollut tälle anestesialääkärille tuttu toimenpide, joten sain jouduin olla koekaniinina. Olin vieläkin sairaspäivärahalla ja muutama kuukausi myöhemmin pääsinkin Sioriksen vastaanotolle. Sain todella hyvän ensivaikutelman hänestä ja hän oikeasti vaikutti tietävän tästä monen mielestä roskakorisairaudesta yllättävän paljon, sekä oli tehnyt kylkiluun poistoleikkauksia (tossin takia) monia kappaleita! Sovimme jatkavamme botox -hoitoja säännöllisesti vielä vajaan vuoden ajan, jonka jälkeen kontrolloisimme tilanteen.

Botox -hoidot ei ollut missään nimessä mun lempioperaatio ja kerran otin hieman rauhoittaviakin ennen sitä, mutta Sydänsairaalan puolella tuo toimenpide oli aivan eri luokkaa positiivisessa mielessä verrattuna tuohon ensimmäiseen kokemukseeni. Scalenus -lihasten ympärillä (ja välissä?) on tosi paljon hermoja ja verisuonia ja vain yhden kerran sain nirhauman laskimoon, joka sekään ei vaikuttanut olotilaani kun muutaman päivän ja he tarkkailivat sitä todella tarkasti heti operaation jälkeen. Pisteet siis Tayssin Sydänsairaalalle! Päätimme kuitenkin lopulta Sioriksen kanssa oireideni pysyessä hyvin hallinnassa, että minulle tehdään ensin skalenotomia ja jos se ei tunnu auttavan, niin siinä tapauksessa vasta kylkiluun poisto. 

Lopulta tilanteessani kävi niin, että Kelan sairaspäivärahakausi ehti loppua ja pääsin ammatillisen kuntoutuksen kautta työkokeiluun, jossa aloimme etsimään sopivaa ammattia, sillä Sioris oli ensimmäisellä tapaamiskerrallamme käskenyt mut takaisin koulun penkille että ei kuulemma kannata elätellä toivoa parturin töistä enää. Kiipulan työkokeiluporukka oli aivan mahtavaa ja sain sieltä todella paljon apua ja hyötyä kaikkiin asioihin koskien alan vaihtoa ja sairautta ja Kelan kanssa operoimista. Teimme kuntotestejä ja kaikenlaisia kokeita, joilla pyrittiin selvittämään soveltuvuuteni eri aloille. Pääsin sitten työkokeiluun päiväkotiin isojen puolelle lyhennetyllä työajalla (6h 3x / vko), sillä halusin lukea samalla VAKAVA -pääsykokeisiin, koska halusin lukea itseni opettajaksi tai lastentarhanopettajaksi. Syksyllä lopetin työkokeilun ja pääsinkin opiskelemaan haluamaani alaa.

Vajaa kuukausi koulun aloittamisen jälkeen sain yksi tiistai soiton Tayssin käsikirurgian poliklinikalta, että tulisinko seuraavana päivänä konsultaatioon ja torstaina leikkaukseen. No, mikäs siinä, koululle ilmoitus ja parin tunnin päästä koirat ja tavarat kasaan ja junalla Joensuusta kohti Tamperetta!

Skalenotomia (olkahermopunoksen vapautusleikkaus)

Konsultaatiossa kirurgi oli vielä hieman epäileväinen, että hieman turha leikkaus ja ei välttämättä ole mitään hyötyä, mutta tilanteessani ei ollut oikein muita vaihtoehtoja, joten päädyimme leikkaukseen. Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja kesti reilu pari tuntia. Leikkauksen jälkeen kirurgi tuli kertomaan, että kyllä siellä hermot oli ihan sumpussa ja jumissa ja niitä selvitellessä myös palleahermo vahingoittui ja se jouduttiin kiinnittämään uudelleen ja saattaa oireilla parista kuukaudesta puoleen vuoteen mutta muuten kaikki hyvin. Olin sairaalassa lopulta kaksi yötä, kun ekan yön aikana oli vielä aika paljon kipuja etten oikeen saanut nukuttua. Siitä parin viikon aika totaalilepo eli ei hikoilua eikä sykkeen nousua ja sen jälkeen pari viikkoo vielä piti ottaa suhteellisen rauhallisesti ja sit sai ihan normaalisti operoida oman fiiliksen mukaan.

Nyt on kulunut noin 9kk leikkauksesta ja oon kyllä lopputulokseen tosi tyytyväinen! Ei musta enää parturia saa, mutta opiskelut onnistuu suht hyvin ja omien hiustenkin pesu sujuu paremmin kun ennen leikkausta. Käsi ei puudu öisin enää oikeastaan ollenkaan ja niskakin on helpompi leikatulta puolelta eikä kännykkäkään putoa ihan joka aamu kädestä. Valitsisin tämän leikkauksen koska vaan uudestaan ja luultavasti vasen puoli leikataankin jossain kohtaa. Kiva nähdä vuosien kuluessa eteenpäin, että muuttuuko leikkauksen vaikutus jollain tavalla vielä parempaan tai huonompaan suuntaan. Mutta sitähän ei kukaan voi ennustaa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Halvalla reissuun

Näiden 26 vuoden aikana on tullut matkusteltua aika paljon ja enemmän viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Oon huomannut, että yleensä se oon aina minä kuka etsii meille lennot ja hotellit, joten koen että musta on tullut aika hyvä siinä. Käydään tosi harvoin valmismatkoilla, ehkä 1/10 kaikista matkoista, joten tosi paljon tulee suunniteltua kaikki itse. Tehdään usein myös niin, että varataan lennot muutamaa kuukautta etukäteen tai jopa myöhemmin, joten sekin saattaa joskus asettaa pieniä haasteita edullisten matkojen löytymiselle. Meidän matkojen budjetit on lähes aina tosi pieniä, joten joka kerta joutuu kikkailemaan lähinnä kohteiden ja lentojen kanssa. Listaan muutamia itselleni tärkeitä asioita, joista koen olevan hyötyä edullisten lentojen ja majapaikkojen etsinnässä. Toivon, että näistä olisi muillekin edes jotain hyötyä...


  • Älä suunnittele lomaa vain tietylle viikolle, vaan ole joustava!
    • Jos olet joustava lähtö- ja paluupäivän suhteen, niin on huomattavasti parempi mahdollisuus saada lennot halvemmalla. Hyödynnä hakusivujen +- 3 päivää / hintakalenteri -vaihtoehdot. Voit olla joustava myös kohteen valinnassa, jos hinta ei miellytä.

  • Kurkkaa lentotarjouksia myös matkatoimistojen sivuilta!
    • Oon monesti löytänyt tosi halpojakin lentoja tuin ja tjareborgin kautta, mutta tämä pätee yleensä enemmän äkkilähtölentoihin tai lentoihin sesonkien ulkopuolella.

  • Mieti tarkasti vaihtojen tarpeellisuus!
    • Onko järkeä ottaa se kolmen tunnin vaihto kentällä x, kun pari kymppiä kalliimmalla saisi suorat lennot? Vaihdon aikana kuluu yllättävästi rahaa esimerkiksi ruokaan. Yön yli vaihtoja kannattaa miettiä siinä mielessä, että saatat saada ns. ilmaisen stopoverin kyseisessä kaupungissa jos sen kaupungin tutkiminen vaan yhtään kiinnostaa.

  • Hae ja vertaa lennot ja hotellit erikseen
    • Käytän lentojen haussa yleensä Skyscanneria ja Momondoa, ja näissä kummassakin ensin pelkästään hintakalenteria. Lentoja voi katsoa myös lähilentokentille tai lento paikkaan x ja lähtee takaisin kotiin paikasta y, koska joskus se saattaa tulla halvemmaksi. Joskus myös vaikka Tampereelta saattaa löytyä lento halvemmalla kun Helsingistä, jos mukaan laskee matka- ja parkkikustannukset (riippuu tietty missä asut). Pyrin etsimään lennot parille eri päivämäärälle ja sitten alan katsomaan hotelleita niiden mukaan. Hotellit kannattaa katsoa myös parista eri paikasta (mun suosikki booking.com) ja miksei myös Airbnb:stä.

  • Majoituksen etsintä ja valitseminen
    • Mieti, millainen yöpymisvaihtoehto kiinnostaa (hotelli, hostelli, yksityinen asunto, yksityisen vuokraama huone) ja mitä vaadit majoitukselta. Haluatko uima-altaan, ilmastoinnin, hyvän sijainnin, jääkaapin, aamupalan yms. Hakuehtoja voi laittaa loputtomiin, mutta mitä enemmän niitä laittaa, sen kalliimmaksi majoitus yleensä tulee. Vertaile majoituksen hintaa eri sivustoilla ja huomioi erikseen laskutettavat sähkö- / resort- ja siivousmaksut, sekä verot (kaikki riippuen kohteesta), sillä ne yleensä lukevat erikseen vielä jossain hämyssä paikassa. Mieti myös haluatko olla samassa majapaikassa koko loman ajan, vai olisiko kiva olla esimerkiksi kahdessa eri kaupungissa.

  • Lue majoituspaikan arvioinnit ennen varausta!!!
    • Joskus Aasiaa kierrellessä voi olla, että majoitus tulee etsittyä tyylillä "kävele ensimmäiseen paikkaan ja kysy hinta --> jos hinta ja huone miellyttää asetu taloksi". Tästä ei sinänsä ole mitään haittaa ja suunnittelemattomuus on joskus tosi rentouttavaakin, MUTTA saattaa käydä niin, että huone näyttää tosi siistiltä ja hinta, sekä sijainti on sopivat ja sitten ekana yönä oot metsästämässä bed bugseja (lutikoita) sun huoneesta (been there, done that). Suosittelenkin, että AINA kannattaa lukea majapaikan arvostelut, vaikka sen ottaisikin paikan päältä ja _yksikin_ maininta bed bugseista, oudosta omistajasta tai tosi kovasta sängystä = mieti kaksi kertaa, ennen kun varaat sängyn, sillä harvemmin kukaan turhaan niitä juttuja kirjoittelee.
    • --> Yöpymisen jälkeen: Kirjoita arvostelu majapaikastasi myös seuraaville, kaikki hyvät ja huonot jutut mitä tulee mieleen: oothan itsekin lukenut muiden arvosteluja majapaikkaa valitessasi. :)