Reissussa

Tänään meillä on takana jo viikon verran lomailua Teneriffan lämmössä, ja muutama päivä vielä jäljellä. Kaikki on mennyt super hyvin ja neiti on ollut yllättävänkin tyytyväinen koko loman ajan. Ollaan oltu oikeastaan ihan normaalisti liikenteessä samoin kun ennen vauvaakin, mutta nyt joutuu vähän miettimään enemmän että kauankohan viime ruokailusta on aikaa, ja että pitäisikö vaihtaa vaippa ennen lähtöä ravintolaan.

Espanja on kyllä ihana paikka lomailla, vaikka vähän ehkä tällainen "turistirysä", mutta ruoka on aivan sairaan hyvää, samoin kun paikallisen ruokakaupan valikoimat ja ihmiset ei katso yhtään pahalla, kun lomailet vauvan kanssa. :)

Kirjoittelen myöhemmin vielä asioista, joita kannattaa muistaa vauvan kanssa lomaillessa näin meidän ekan kokemuksen perusteella.

P.s. Ekana päivänä täällä meillä opittiin kääntymään mahalta selälleen!

Sektiosta toipuminen

Aiemminkin jo mainitsin, että meidän synnytyksen käynnistys päätyi lopulta kiireelliseen sektioon vauvan virheellisen tarjonnan (avotarjonta) vuoksi. Tyttömme syntyi 00.27, eli lauantain puolella ja pääsimme osastolle 03 aikaan lauantai aamuna. Spinaali, epiduraali ja muut lääkkeet mitä mulle nyt ikinä annettiinkaan siinä sektion yhteydessä vaikuttivat vielä hyvin, tai ainakin niin hyvin, että kipuja ei silloin yöllä vielä tuntunut.

Sain jos jonkinmoista lääkettä 6 tunnin välein ja lisäksi mulla oli epiduraali tippumassa kokoajan, joka oli tarkoitus ottaa pois lauantaina päivällä. Sen epiduraalin kanssa kävi kuitenkin vähän hullusti, kun lauantaina jossain kohtaa alkoi tuntumaan kipua, mutta vaan oikealla puolella ja vasen puoli oli kokonaan puutunut. Lopulta selvisi, että se letku oli mennyt jotenkin huonosti sängyssä maatessani, ja vaikutti enää vain toiselle puolen kehoa, jolloin anestesialääkäri antoi isomman annoksen pahimpiin kipuihin, ja letkua vedettiin samalla hieman ulospäin tarkoituksena pitää sitä vielä seuraavaan päivään. Päivistä en ole varma (luulisin, että sunnuntaina), mutta taas kävi sama homma tuon kivun ja puutumisen suhteen, ja letku olikin sitten mennyt kokonaan poikki. Että sellainen epiduraali mulla tässä leikkauksen jälkeisessä toipumisessa "apuna". Lääkkeitä muutenkin meni aika paljon ekan parin päivän aikana, buranaa ja panadolia 6 tunnin välein, joku pitkävaikutteinen kipulääke kerran päivässä, sekä meni vielä lisäksi muutama nopeammin vaikuttava (opiaatti?)tabletti.

Sektion jälkeen tärkeänä pidetään sängystä ylös nousemista mahdollisimman pian. Taysissa ymmärsin olevan tavoitteena nousta seuraavana päivänä sektiosta, mutta mun kipulääkkeiden toimimattomuuden takia siirrettiin sitä yhdellä päivällä. Olisiko se ollut sitten sunnuntai, kun nousin ensimmäistä kertaa istumaan sängyn laidalle ja maanantaina tsemppaava kätilö sai mut nousemaan ylös ja täytyy sanoa, että se sattui sitten aivan helvetisti! Samana päivänä, kun nousin ylös ja olin päässyt itse kävelemään vessaan, multa otettiin katetri pois. Ajattelin tässä tarkoituksena olleen se, että pakko nousta ainakin muutaman kerran päivässä vähän jaloittelemaan, ja niin mäkin nousin. Tosin mun vessakäynnit oli yhtä helvettiä: itkin ja purin hammasta, etten huutaisi kivusta ja ensimmäiset kävelyt myös pelottivat, kun tuntui että lähtee taju. Suihkuun pääsin maanantaina ja vasta tiistai-iltana pääsin jotenkin vauvansänky tukena kävellen hakemaan iltapalaa itselleni. Mua pelotti aivan helvetisti lähteä kotiin keskiviikkona, ja vielä kun meillä on kotona rappuset, niin olin aivan varma etten selviä niistä. Päätettiin kuitenkin miehen kanssa yhdessä, että lähden kotiin ja lopulta se oli hyvä ratkaisu.

Kotona toipuminen lähti kunnolla käyntiin, mutta rappusten käveleminen, sekä sängystä ylösnouseminen oli todella hankalaa ja teki kipeää. Kipuja oli niin, että buranasta ja panadolista huolimatta haava-alueelle koski usein ja kyllä todella huomasi aina, kun lääkkeen vaikutus alkoi lakkaamaan. Toipumisessa, siihen saakka että kipuja ei enää tuntunut ollenkaan, meni kokonaisuudessaan joku 4-5 viikkoa, mutta silti niistä kivuista huolimatta pystyi elämään suhteellisen normaalia elämää jo pari viikkoa sektion jälkeen. 

Matkustusasiakirjat kuntoon!

Lähdetään ulkomaille tällä viikolla ja missiona ristiäisten jälkeen oli hankkia tytölle passi, kun ulkomaanmatkaa varten vauvallekin tarvitsee tänäpäivänä hakea passi/henkilökortti, tietysti riippuen kohteesta. Ajateltiin siis jo etukäteen tehdä passihakemus heti, kun olemme saaneet ristiäiset alta pois ja nimen maistraattiin, sillä suunnittelimme lähtevämme kevään aikana reissuun. Aikaa asian hoitamiseen meillä lopulta jäi noin kaksi viikkoa, ja heti ensimmäisenä huomasin poliisilaitoksen ajanvarausten menevän jo huhtikuun lopulle. Näimme jo etukäteen kauhukuvia jonotuksesta Tampereen poliisilaitoksella pienen vauvan kanssa, mutta onneksi kuin ihmeen kaupalla Kangasalan poliisilaitoksella oli yksi aika heti seuraavalle päivälle! Ajoimme siis mielellään sen muutaman kymmenen kilometrin matkan sinne, jotta välttyisimme jonotukselta.

Passikuvan otto mietitytti kaikista eniten, että miten sen oikein pystyy ottamaan. Huolehdittiin siitä, että vauva oli kylläinen ja hyvin nukkunut ennen kuvausta. Menimme Verkkokauppa.comiin passikuvaan, koska hinnaksi 9-13 välillä oli ilmoitettu vain 1e, joten miksi ei. Heillä oli siellä kuitenkin vain penkki, eikä sitä valotaulua(?), minkä päälle vauvan voi laittaa makaamaan. Tyttö turvakaukalosta siis hereille ja kuvattavaksi! Jouduttiin soveltamaan, ja jotenkin pitämään neitiä istuma-asennossa, kuitenkaan kunnolla istuttamatta, mutta onneksi kuva oli otettu nopeasti!

Seuraavana päivänä ajelimme Kangasalan poliisilaitokselle ja pääsimme suoraan tiskille. Huoltajia pyydettiin todistamaan henkilöllisyys ja vauvaa piti myös näyttää virkailijalle. Meillä kuitenkin tässä vaiheessa selvisi, että tytön virallisena huoltajana olin vain minä, ja mies oli merkitty vain vanhemmaksi (ongelmia oli jo aiemmin ollut tuossa isyyden tunnustamisessa ja muussa, joten ajateltiin, että ehkä ne paperit oli vaan unohdettu laittaa eteenpäin). Näinpä siis saatiin passi tilattua ja maksettua loppuun: pikamaksu oli siis +19e, jolloin passi tulee kolmessa arkipäivässä.

Mun (yksin)huoltajana piti käydä hakemassa passi muutaman päivän päästä Ärrältä. Vinkkinä siis muille, jotka hakevat passia: huoltajat ja vauva mukaan, sekä laitokselle, että hakemaan sitä passia!

Imetyksestä

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen saisi tehdä omat valintansa imetyksen suhteen ilman pelkoa siitä, että niitä kyseenalaistetaan. Toivoisin myös, että munkin valintoja kunnioitettaisiin tai edes yritettäisi jotenkin ymmärtää.

Suomessa suositellaan täysimettämään vauvaa kuuden kuukauden ikään saakka, ja taitaa olla niin, että imetystä suositellaan jatkamaan vielä tämänkin jälkeen kiinteiden ohella aina vuoden ikään asti. Kuitenkaan aina kaikki ei välttämättä mene niinkuin elokuvissa, tai edes miten itse haluaa: maito ei välttämättä nouse, maidon tulo voi hiipua aikaisin, käytössä voi olla lääkkeitä joiden kanssa ei saa imettää, tai sitten yksinkertaisesti imetys ahdistaa tai ei tunnu miellyttävältä. Jokaisella on oma syynsä, imetti sitten tai ei. Muutenkin, tämä on yksi niistä aiheista, johon jokaisella on varmasti jonkunlainen mielipide viimeistään ennen synnytystä. Tämä on myös aihe, joka jakaa paljon mielipiteitä ja sen vuoksi saa aikaan kiivastakin keskustelua. Haluan nyt jakaa oman tarinani, ja valintani imetyksen suhteen.

En ollut koskaan aiemmin ennen raskautta miettinyt omaa mielipidettäni omasta imettämisestä, mutta se tuli tietysti ajankohtaiseksi jo raskauden alkuvaiheessa. Huomasin jo ensimmäisillä neuvolakäynneillä, kuinka imetystä tuputetaan joka paikassa, ja omia ajatuksia kysytään jo ihan raskauden alkuvaiheessa. Useissa paikoissa törmäsin siihen, että niin vain täytyy tehdä, huolimatta kivusta, omista ajatuksista, tai ihan vaan jaksamisesta. Aloin ajattelemaan, että totta kai imetän ja myös lisäksi pumppaan, jotta mies voisi myös osallistua vauvan syöttämiseen päivittäin. Tämähän olisi ollut ideaali tilanne meille, mutta näin jälkeenpäin voin sanoa, että aikani ei olisi mitenkään riittänyt tuohon imetyksen ja pumppaamisen yhdistämiseen, sekä kaikkeen muuhun vielä lisäksi.

Lasketun ajan lähestyessä ajatukseni menivät jo hieman osittaisimetyksen puolelle, että jos imettäisin ja lisäksi syöttäisimme pullosta korviketta. Ihan raskauden viime metreillä kävimme perhevalmennuksessa, jossa aiheena oli imetys. Koko valmennuksen ajan puhuttiin käytännössä niin, että mitään muuta vaihtoehtoa ei edes olisi olemassa, kun imettäminen, ja että mistään muualta vauva ei voi saada maitoa. Sanomattakin selvää, että ajatukseni imettämistä kohtaan hieman muuttui tämän valmennuksen jälkeen: ajattelin nimittäin, että vauva saisi pelkkää korviketta. Mua alkoi ahdistaa ajatus siitä että se sattuu sekä ahdistaa, ja että vauva olisi koko ajan riippuvainen pelkästään musta, ja etten saisi yhtään omaa aikaa, että kaikki aika vuorokaudesta menee imetykseen tai pumppaamiseen. Ajattelin, että saattaisin jopa masentua uudelleen ja sitä mä en halunnut.

Sairaalassa sektion jälkeen sanoin kätilölle heti, että pullosta maitoa ja ihme kyllä, kukaan ei kyseenalaistanut mun päätöstä. Ihmettelin tätä, sillä olin lukenut ja kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka vauvalle ei esimerkiksi anneta lisämaitoa, vaikka oma maito ei nouse. Mä syötin meidän neitiä pullosta koko sairaala-ajan, vaikka maito nousikin toisena päivänä sektiosta (maanantaina). Yritin imettämistä hetken ajan kätilön toiveesta seuraavana päivänä, mutta jo muutaman sekunnin jälkeen lopetin ja sanoin, että tää ei vaan oo mun juttu. Illalla pumppasin hieman maitoa sairaalan pumpulla, ja sekin tuntui jotenkin inhottavalta.

Lopulta me päädyttiin ratkaisuun, että en imetä ollenkaan, vaan syötetään pullosta pääasiassa korviketta ja sen verran omaa maitoa, mitä vaan ehdin pumpata. Pumppasin 1-4 krt vuorokaudessa, ja sainkin meidän Philips Aventin sähköpumpulla pumpattua ihan hyviä määriä, kunnes helmikuun alkupuolella maidontulo alkoi hiipumaan. Lopulta pumppasin viimeisen kerran nyt maaliskuun alussa n.15ml, ja totesin että nyt riittää. Oon tosi tyytyväinen tähän päätökseen, ja se on toiminut meillä hyvin. Voi kuitenkin olla, että joskus tulevaisuudessa seuraavan vauvan kanssa yrittäisin vielä imettää, mutta en silti kadu tätä, että nyt en taistellut sen eteen. Saan nukuttua hyvin ja omaa aikaa, mies saa luoda suhteen vauvaan myös syöttämisen muodossa ja mikä tärkeintä, mä voin henkisesti tosi hyvin ja meidän neiti kasvaa näköjään hyvin pelkällä korvikkeellakin.

Ensimmäiset rokotukset

Me saatiin eka rokotuskombo 2kk ikäisenä, normaalin 3kk iän sijaan. Normaalistihan tuolloin annetaan pelkkä suun kautta menevä rotarokote rotavirusta vastaan, mutta meillä aikaistettiin kuukaudella noita piikitettäviä rokotteita ulkomaanmatkan takia.

Aamulla niin hyväntuulinen neiti olikin jo vähän väsynyt siinä puolen päivän jälkeen, kun suunnattiin neuvolaan. Mitattiin pituus ja paino, sekä katsottiin refleksit ja mitä muuta noilla käynneillä nyt tehdään. Sen lisäksi annettiin suun kautta juotava rotarokote lasten vatsatauteja vastaan, ja kaksi piikkiä: yksi kumpaankin reiteen.

Rotalitku maistui ainakin ilmeestä päätellen vähän pahalle, mutta hyvin se meni kuitenkin alas. Piikkejä pistettäessä sattui hetken aikaa, mutta itku ei kyllä onneksi ollut niin sydäntäsärkevää, kun olin etukäteen kuvitellut muistellen sairaala-aikaa. Pistosten jälkeen neiti itkeskeli hetken ja nukahti pian syliin.

Loppupäivä menikin sitten sellaista valitus-itkua itkeskellessä ja todella pahanhajuisia pieruja päästellessä. Uni ei tahtonut oikein tulla, ja silmät ja posket vähän punoittivat, mutta kuume ei onneksi noussut. Vatsakipuja taisi olla jonkun verran, ja muutama märkä pieru, sekä pari kakkaa. Rotarokotteen jälkeenhän pitää itse pestä huolellisesti käsiä aina (kakka)vaipanvaihdon yhteydessä viikon ajan, ettei itselle tartu kyseinen tauti.  Nyt tässä ollaan sitten kädet ruvella liiallisesta käsienpesusta, mutta onneksi neidillä on kaikki nyt normaalisti. :)

Seuraavan kerran rokotellaan piikeillä sitten viiden kuukauden iässä, ja sitä ennen 3kk neuvolassa taas tämä niin ihana rotarokote.

Osastolla

Vietettiin sairaalassa vierihoito-osastolla lauantai aamusta keskiviikko iltapäivään, eli 4 päivää mun laskujen mukaan, mutta sairaalassa lasketaan jotenkin eri tavalla (synnytyspäivä on päivä nro 0) ja kotiuduttiin siis kolme päivää sektion jälkeen. Osastoajasta on kulunut jo sen verran aikaa, että en ihan tarkalleen kaikkea muista, mutta yritän parhaani! Kirjoitan erillisessä postauksessa sektiosta toipumisesta ja kivuista, joten keskityn tässä vaan vauvan hoitoon liittyviin asioihin.

Lauantaina aamuyöllä mies tosiaan joutui lähtemään kotiin, kun me vauvan kanssa jäätiin osastolle. Mulla oli sängystä ylösnousukielto, eli aina kun tarvitsi jotain, piti soittaa hoitajien kelloa. Tunnin päästä siitä, kun mies lähti, niin pyysin hoitajaa ottamaan vauvan yöksi, jotta saisin levättyä edes muutaman tunnin pitkän valvomisen jälkeen. Vauva oli ollut tyytyväisenä hoitajien huoneessa, kun tämä tuore ja väsynyt äiti nukkui vajaan neljän tunnin unet. Hän söi oikeastaan koko sairaalahoitoajan 3-4 tunnin välein, joten tosi hyvin sai aina välissä levättyä ja ihasteltua vauvaa.

Tuore isä vietti osastolla aikaa aina noin 12-19 ja sai aina päävastuun vauvan hoidosta. Isälle opetettiin vaipan vaihto, pyllyn pesu, napatyngän ja silmien ym. putsaukset, ja niitä hän siellä sitten ahkerasti ja innoissaan teki mun ollessa sänkypotilaana. Öisin hoidin sitten itse vauvaa, eli olin lähellä ja syötin, mutta kivuista johtuen jouduin aina pyytämään hoitajaa esimerkiksi vaihtamaan vauvalle vaipan, jos oli tullut kakka yön aikana.

Olin kuullut huonoja kokemuksia joistakin kätilöistä, mutta Taysin osastolla 4a he olivat kyllä tosi mukavia ja avuliaita, vaikka siellä pyritäänkin siihen, että vanhemmat hoitaisivat kaiken heidän ollessa ohjaajina. Tämä ei kuitenkaan meidän kohdalla oikein onnistunut, kun päivisin miehen ollessa paikalla. Tämänkin takia ihmettelen, että perhehuoneita ei ole saatavilla kun vain muutama - mekin oltaisi voitu hoitaa tyttöä yhdessä ilman apua, jos mies olisi saanut olla paikalla ympäri vuorokauden. Toivottavasti tämä asia muuttuu uuden sairaalan valmistuessa!

Viimeisinä päivinä osastolla meidän päivävuorossa oleva kätilö ja opiskelija olivat ihan super mukavia ja avuliaita. Laitoinkin heille vielä jälkikäteen palautetta, kuinka hienosti he hoitivat työnsä ja vähän enemmänkin. Oma kokemukseni opiskelijoista tuolla opetussairaalassa on siis todella positiivinen.