Niskaturvotus -ultra

Saatiin aika Pohjois-Karjalan Keskussairaalan äitiyspoliklinikalle nt -ultraan juhannusviikon maanantaille, päivälle 12+5. Huikeen hyvien yöunien jälkeen (4h...) pääsin heti aamu seitsemältä ensimmäisenä kätilön ultrattavaksi. Tämä tutkimushan on osa vapaaehtoista seulontatutkimusta, johon kuuluu veri- ja virtsakokeet, sekä tämä ultra ja nämä tulokset yhdistettynä saadaan selville riskilukema kromosomipoikkeavuuksiin (esim. downin syndrooma). Yleensä tätä tutkimusta pidetään myös eräänlaisena "virstanpylväänä", jonka jälkeen voidaan kertoa raskaudesta jo enemmän julkisestikin.

Heti kätilön tavatessani mainitsin asiasta, että olemme odottamassa ensimmäistä ja haluaisin, että hän kertoo mahdollisimman tarkasti, mitä tekee ja näkee, jotta saisin oloni mahdollisimman rennoksi kun mieheni ei työkiireiltään päässyt mukaan. Kätilö vaikutti todella mukavalta ja ymmärsi minua hyvin ja lopulta kertoikin kaiken todella tarkasti! Kuulin asioita munuaisista, aivoista, selkärangasta, sydämestä ja varmaan kaikesta muusta mitä tuossa tutkimuksessa on tarkoitus katsoa.

Normaalisti tutkimuksessa katsotaan onko sikiö oikeassa paikassa, onko elimet kehittyneet oikein ja toimivatko ne. Myös tässä tarkoituksena on tarkastaa tuo niskaturvotus, josta saadaan laskettua tuo aiemmin mainitsemani riskilukema. Meillä niskaturvotus katsottiin viimeisenä ja sikiön hankalan asennon vuoksi jouduttiin kokeilemaan myös vatsan päältä ultraamista. Meidän lukema oli muistaakseni 1,3mm eli ihan normaali ja kätilö oli sitä mieltä, että nämä meidän riskilukemat eivät tule menemään riskirajan ali (1:250), joista joutuisi lisätutkimuksiin. Lopulliset tulokset tulevat kuitenkin vasta noin viikon päästä ultrauksesta.

Oli ihana nähdä, kuinka mini oli kehittynyt ja näytti jo kovin vauvalta! Siellä se heilutteli menemään käsiään ja jalkojaan ja selkeästi heilutti meillekin yhdessä kohtaa. Muuten käsi pysyi vahvasti otsalla ja jonkun verran pyörittiin ja oltiin mutkalla, mutta ei kuitenkaan kauhean vauhdikkaalta tapaukselta vaikuttanut tämän perusteella. Jäi tosi hyvä mieli tästä ultrasta ja en malta odottaa seuraavaa kertaa, kun pääsee tätä ihanuutta katsomaan! :)

Alkuraskauden oireita

Kirjoittaessa tätä tekstiä lähti käyntiin rv 6+0, eli seitsemäs raskausviikko (6+0 - 6+6). Vähän sekavalta tämä viikkojen laskeminen kyllä aluksi tuntui..

Alkuraskauden oireita löytyy googlettamalla vaikka kuinka paljon, mutta ajattelin hieman kertoa omia kokemuksia tähän mennessä. Monesti ajatellaan, että kaikki viettävät ne ensimmäiset viikot testin tekemisestä pää pöntössä kykenemättä mihinkään, tai niin mä ainakin ajattelin. Tähän saakka pahoinvointia ei ole juurikaan ollut ja kertaakaan en ole vielä (sormet ristiin) oksentanut. Oon pyrkinyt syömään jotain hiilaripitoista (esim. leipää) vähintään parin tunnin välein ja luulenkin, että tällä saattaa olla jotain osuutta asiaan. Pieni krapulainen olo kummittelee lähes joka päivä varsinkin päiväunien jälkeen, jolloin on pakko heti syödä jotain ja se jatkuukin sitten muutaman tunnin. Usein tämä ”krapula” iskee myös iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa. Parhaaksi lääkkeeksi tälle oon todennut raittiin ilman, eli heti ulos päästessä olo helpottuu. Illalla taas helpoin on vaan syödä hieman ja alkaa nukkumaan.

Noin viikon verran siitä, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, koin tosi pahoja alavatsakipuja. Ne oli sellaisia menkkakipumaisia, aaltoilevia, kovia kipuja, jotka tuntui koko alavatsalla. Näihin sain neuvolasta ohjeeksi syödä kohtuudella panadolia, jonka otin yleensä iltaisin jotta saisin nukuttua edes vähän. Yleensä kovat alavatsakivut yhdistetään keskenmenoon, mutta mun tapauksessa kivut johtuivat siis vain kohdun venymisestä ja siis aiemmin kovista menkkakivuista kärsineenä nämä oli aika samanlaisia.

Viikolla 5+ tuli väsymys, joka olikin yhtenä päivänä niin sietämätön, että nukuin koko päivän parin tunnin tauoilla. Arkena nuo vähäiset kouluhommat pystyi kuitenkin hoitamaan hyvin tunnin-parin päiväunien avulla. 

Kuudennen (5+5–>) raskausviikon loppupuolella huomasin kamalaa hikoilua. Tuntuu siis ihan kun vaihdevuodet olis alkaneet! Onneksi tämä kuitenkin kohdistuu enemmän öihin, paitsi jos päivisin touhua liikaa ja liian nopealla tahdilla.

Tämänhetkisistä 9+6 oireista sen verran, että närästys on oikeastaan kokonaan kadonnut ja samoin alavatsakipuja ei juurikaan enää kuulu. Tilalle on tullut joskus 8+3 alkanut pahoinvointi joka on aivan järkyttävää. Oon aina inhonnut krapulaa ja nyt tuntuu, että oon ollu yli viikon kestokrapulassa yhden päivän tauolla. Oksua ei näy, mutta varmaan omaakin vikaa tuossa kun pitää vaan pidättää viimeiseen asti, en tiiä helpottaisko se ulos päästäminen sitten oloa edes hetkellisesti?

Lopulta tuota krapulaa jatkui noin kolme-neljä viikkoa muutaman päivän tauoilla ja vielä ensimmäisen kolmanneksen lopussakin piti huolehtia tarkasti syömisestä tai paha olo pääsi yllättämään. Kaikista pahin oli koiranpennun kakkojen siivoaminen sekä jääkaapin avaaminen aamuisin --> varma oksennusrefleksi :D

Raskaana olevan juhannus

Aiemmista festarijuhannuksista vahvasti eroava raskaana olevan mökkijuhannus oli aika mielenkiintoinen kokemus. Päätettiin lähteä "juhlimaan" juhannusta mun suvun mökille Itä-Suomeen. Meiltä on sinne onneksi nykyään lyhyt reilun tunnin ajomatka, joten tämäkin helpotti päätöstä.

En oo muutamaan vuoteen juonut kauheasti, vaan sen muutaman kerran vuodessa (juhannus, jotkut festarit ja jotkut kissanristiäiset). Luulin, että olisi helppoa olla ihmisten keskellä, ketkä juovat muutamia juomiaan juhannukseen kuuluvalla tavalla, mutta miten tämä hormonihirviön mieli voikin muuttua niin nopeasti... Se helpolta tuntunut alkoholittomuus muuttui sellaiseksi ärsyttäväksi tunteeksi, että miksi muut saa ja minä en, josta mies sai kuulla kyllä myöhemmin. Yhtäkkiä olin ihan maani myynyt, kun en saanutkaan sitä yhtä Smirnoff Icea tai Happy Joen omenasiideriä ja jouduin jättämään jopa juhannus-shamppanjanikin kotiin! Onko kenellekään muulle käynyt näin?

kuva: pinterest

Tämä oli jopa pahempi tunne, kun tupakoinnin lopettaminen positiiviseen testiin ja polttamatta oleminen, jonka luulin olevan vähintäänkin vaikeampaa. Ihan älytön tämä raskaana olevan mieli kyllä.

Lopulta valkeus tähänkin pääkoppaan koitti, selvittiin hankaluuksista ja masisteluista, ja pääsin nauttimaan kivasta juhannuksesta läheisten ihmisten kanssa saunoen, hyvää ruokaa syöden ja iltaan asti jutellen. Tästä kuitenkin opin sen, että koskaan ei kannata pitää mitään itsestäänselvyytenä ja kannattaa miettiä asioita etukäteen kaikilta mahdollisilta kanteilta, jotta ei tule yllätyksiä ja mielensäpahoittamisia.

p.s. Luulen, että mun vähintäänkin vuoden ajan kasvanut roskaruokamasu alkaa jo pyöristyä pikkuisen!

Varhaisultrat

Raskausviikoista sen verran, että siis yleensä lasketaan niin, että raskaus kestää 40 viikkoa, eli 40+0 on laskettu aika. Raskaus alkaa jo ensimmäisistä kuukautisista, jolloin on 0+0, ja hedelmöittyminen tapahtuu yleensä 2+0, ainakin neuvolan laskujen mukaan. Itse sain tietää raskaudesta 4+1, eli neljä viikkoa ja yksi päivä viime kuukautisista, sikiön ollessa vasta reilu kaksi viikkoa vanha. Tällöin oli siis meneillään raskausviikko 5, koska neljä viikkoahan oli jo mennyt ja viides oli menossa. Sekavaa, eikös?

Käytiin ekassa varhaisultrassa 6+2 (eli raskausviikolla seitsemän) ja raskaus näkyi olevan oikeassa paikassa ja sieltä löytyi raskauspussi, ruskuaispussi ja sikiö(pussi?). Kuitenkin viikot oli vielä niin vähäiset, ettei sykettä näkynyt ja muutenkaan tuulimunariskiä ei voitu poissulkea sikiön pienuuden takia. Kuitenkin hyvä fiilis jäi tästä ensimmäisestä ultrasta, kun suurimpana pelkona on ollut se sijainti, ettei vaan ole väärässä paikassa.

Toinen varhaisultra tehtiin sitten 7+5, jossa saatiin näkyviin hieman enemmän. Pieni sydän pamppaili menemään ja enemmän vielä konkretisoitui se, että kyllä siellä joku on. Mini oli 7+1 ikäinen, mutta kuulemma voi heittää vähän nuo mitat. Tämä ei ilmeisesti myöskään pidä possusta, sillä edellisillan ribsit ei maistuneet yhtään, vaan täyty jättää syömättä. Siitä lähtien oikeastaan on ollutkin vähän on-off kuvotusta niin, että kaikki ruoka ällöttää ja ainoa mikä menee koska vaan alas on ranskalaiset ja hesburgerin mansikka-banaani smoothie. Koita siinä sitten miettiä kokkailuita ja syödä terveellisesti :D

Nyt on menossa 9+6 ja käytiin tossa muutama päivä sitten (9+2) vielä toisessa ar-ultrassa, kun mies halusi myös ehtiä töiltään mukaan. Siellä näkyi vielä isompi ja enemmän oikea-aikaisempi, 9+0 kokoinen mini, joka näyttikin jo joltakin. Käytiin Tampereella Ovumiassa, jonka totesin omalla vertailulla halvimmaksi siellä suunnalla (tämä oli n. 110e, kun esim Koskiklinikka olisi ollut n. 250e).

Voisin seuraavaksi kirjoitella vähän noista oireista, mutta muuten täällä all good everything ja jännitetään vielä muutama viikko niskaturvotus -ultraa :)

Huom. Teksti julkaistu viiveellä, eli kirjoittaessa menossa rv 9+6.

1 + 1 = 3

Jos kaikki menee siis hyvin, niin meistä tulee vuoden lopulla kolmihenkinen perhe! :)

Arki koiranpennun kanssa ja koirakoulu

Me alotettiin tänään meidän pikkuneidin Bellan kanssa koirakoulu. Tarkoituksena on tähdätä harrastamaan TOKOa, joten valittiin pentukurssiksi joensuulaisen Koirakoulu Napakan arkitottelevaisuuskurssi. Olen aiemmin käynyt Niinan pitämässä agilityssa toisten koirien kanssa ja ajattelin, että hänen tyylinsä kouluttaa sopisi tälle riiviölle paremmin kuin hyvin ja tulevaisuuden harrastusta ajatellen tämä kurssi perinteisen pentukurssin sijaan oli parempi vaihtoehto.

Bella on nyt melkein 4kk, joten oli jo aikakin lähteä kouluttautumaan. Tämä neiti on aina ollut tosi vilkas ja omatahtoinen, eikä oikein tahdo kuunnella puhetta. Ollaankin nyt tehtykin niin, että oon ollut kotona Bellan kanssa kahdestaan Pepen ja Milon ollessa hoidossa mun äitin luona, jotta pystyisin kouluttamaan tuota riiviöö vielä paremmin. Hetki sitten päästiin eroon ihmisten käsien ja jalkojen puremisesta ja oikeastaan ihan kaiken muunkin puremisesta. Tilalle on tullut pöytiä ja tasoja vasten hyppiminen ja sieltä tavaroiden nappaaminen. Lemppareita on kaikki kaukosäätimet ja on se joskus puhelimenkin tuonut alakerrasta ylös. Viimeset pari viikkoa on siis pitänyt muistaa laittaa kaikki tavara pois Bellan ulottuvista, sillä ne lähtee heti. Kaikkea on nyt kokeiltu tuon estämiseksi, mutta mikään ei tunnu auttavan. Tämä syö siis myös huoletta ruoat pöydältä, vaikka siinä itse olisinkin vieressä.

Luin Arjelle kultareunus -kirjaa, jossa mainittiin pieni kikka tällaisiin tapauksiin. Siihen sisältyy tilanteen lavastaminen, jossa laitetaan pöydälle ruokaa koiran näkyville, mutta kuitenkin ulottumattomiin. Varmistetaan, että koira huomaa ruoan, lähdetään pois ja odotetaan, koska se hyökkää ruokaa kohti. Koiran hypätessä pöydälle ottaakseen ruoan, sen taakse pitää hiipiä nopeasti ja säikäyttää se kirkaisemalla oikein kovasti. Ei toiminut meillä... Neitiä ei kiinnostanut sitten yhtään, eikä ole kiinnostanut myöskään nätti ei, matala ei, eikä niskasta alasveto. Seuraavana kokeillaan Niinan vähän "kovempaa" sanomalehtikikkaa ja katsotaan, että toimiiko.. Toivottavasti!

Tämän päivän koulussa harjoiteltiin naksuttimen ehdollistamista, kontaktia, seuraamista ja siitä istumista. Bella jaksoi yllättävän hyvin keskittyä harjoituksiin, joten ei vielä tarvitse siirtyä naksuista lihapullaherkkuihin. Seuraavan kerran taidan kyllä varata puutarhahanskat mukaan, sen verran mun sormet on kärsineen näköiset nyt.