Sektiosta toipuminen

Aiemminkin jo mainitsin, että meidän synnytyksen käynnistys päätyi lopulta kiireelliseen sektioon vauvan virheellisen tarjonnan (avotarjonta) vuoksi. Tyttömme syntyi 00.27, eli lauantain puolella ja pääsimme osastolle 03 aikaan lauantai aamuna. Spinaali, epiduraali ja muut lääkkeet mitä mulle nyt ikinä annettiinkaan siinä sektion yhteydessä vaikuttivat vielä hyvin, tai ainakin niin hyvin, että kipuja ei silloin yöllä vielä tuntunut.

Sain jos jonkinmoista lääkettä 6 tunnin välein ja lisäksi mulla oli epiduraali tippumassa kokoajan, joka oli tarkoitus ottaa pois lauantaina päivällä. Sen epiduraalin kanssa kävi kuitenkin vähän hullusti, kun lauantaina jossain kohtaa alkoi tuntumaan kipua, mutta vaan oikealla puolella ja vasen puoli oli kokonaan puutunut. Lopulta selvisi, että se letku oli mennyt jotenkin huonosti sängyssä maatessani, ja vaikutti enää vain toiselle puolen kehoa, jolloin anestesialääkäri antoi isomman annoksen pahimpiin kipuihin, ja letkua vedettiin samalla hieman ulospäin tarkoituksena pitää sitä vielä seuraavaan päivään. Päivistä en ole varma (luulisin, että sunnuntaina), mutta taas kävi sama homma tuon kivun ja puutumisen suhteen, ja letku olikin sitten mennyt kokonaan poikki. Että sellainen epiduraali mulla tässä leikkauksen jälkeisessä toipumisessa "apuna". Lääkkeitä muutenkin meni aika paljon ekan parin päivän aikana, buranaa ja panadolia 6 tunnin välein, joku pitkävaikutteinen kipulääke kerran päivässä, sekä meni vielä lisäksi muutama nopeammin vaikuttava (opiaatti?)tabletti.

Sektion jälkeen tärkeänä pidetään sängystä ylös nousemista mahdollisimman pian. Taysissa ymmärsin olevan tavoitteena nousta seuraavana päivänä sektiosta, mutta mun kipulääkkeiden toimimattomuuden takia siirrettiin sitä yhdellä päivällä. Olisiko se ollut sitten sunnuntai, kun nousin ensimmäistä kertaa istumaan sängyn laidalle ja maanantaina tsemppaava kätilö sai mut nousemaan ylös ja täytyy sanoa, että se sattui sitten aivan helvetisti! Samana päivänä, kun nousin ylös ja olin päässyt itse kävelemään vessaan, multa otettiin katetri pois. Ajattelin tässä tarkoituksena olleen se, että pakko nousta ainakin muutaman kerran päivässä vähän jaloittelemaan, ja niin mäkin nousin. Tosin mun vessakäynnit oli yhtä helvettiä: itkin ja purin hammasta, etten huutaisi kivusta ja ensimmäiset kävelyt myös pelottivat, kun tuntui että lähtee taju. Suihkuun pääsin maanantaina ja vasta tiistai-iltana pääsin jotenkin vauvansänky tukena kävellen hakemaan iltapalaa itselleni. Mua pelotti aivan helvetisti lähteä kotiin keskiviikkona, ja vielä kun meillä on kotona rappuset, niin olin aivan varma etten selviä niistä. Päätettiin kuitenkin miehen kanssa yhdessä, että lähden kotiin ja lopulta se oli hyvä ratkaisu.

Kotona toipuminen lähti kunnolla käyntiin, mutta rappusten käveleminen, sekä sängystä ylösnouseminen oli todella hankalaa ja teki kipeää. Kipuja oli niin, että buranasta ja panadolista huolimatta haava-alueelle koski usein ja kyllä todella huomasi aina, kun lääkkeen vaikutus alkoi lakkaamaan. Toipumisessa, siihen saakka että kipuja ei enää tuntunut ollenkaan, meni kokonaisuudessaan joku 4-5 viikkoa, mutta silti niistä kivuista huolimatta pystyi elämään suhteellisen normaalia elämää jo pari viikkoa sektion jälkeen.