Imetyksestä

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen saisi tehdä omat valintansa imetyksen suhteen ilman pelkoa siitä, että niitä kyseenalaistetaan. Toivoisin myös, että munkin valintoja kunnioitettaisiin tai edes yritettäisi jotenkin ymmärtää.

Suomessa suositellaan täysimettämään vauvaa kuuden kuukauden ikään saakka, ja taitaa olla niin, että imetystä suositellaan jatkamaan vielä tämänkin jälkeen kiinteiden ohella aina vuoden ikään asti. Kuitenkaan aina kaikki ei välttämättä mene niinkuin elokuvissa, tai edes miten itse haluaa: maito ei välttämättä nouse, maidon tulo voi hiipua aikaisin, käytössä voi olla lääkkeitä joiden kanssa ei saa imettää, tai sitten yksinkertaisesti imetys ahdistaa tai ei tunnu miellyttävältä. Jokaisella on oma syynsä, imetti sitten tai ei. Muutenkin, tämä on yksi niistä aiheista, johon jokaisella on varmasti jonkunlainen mielipide viimeistään ennen synnytystä. Tämä on myös aihe, joka jakaa paljon mielipiteitä ja sen vuoksi saa aikaan kiivastakin keskustelua. Haluan nyt jakaa oman tarinani, ja valintani imetyksen suhteen.

En ollut koskaan aiemmin ennen raskautta miettinyt omaa mielipidettäni omasta imettämisestä, mutta se tuli tietysti ajankohtaiseksi jo raskauden alkuvaiheessa. Huomasin jo ensimmäisillä neuvolakäynneillä, kuinka imetystä tuputetaan joka paikassa, ja omia ajatuksia kysytään jo ihan raskauden alkuvaiheessa. Useissa paikoissa törmäsin siihen, että niin vain täytyy tehdä, huolimatta kivusta, omista ajatuksista, tai ihan vaan jaksamisesta. Aloin ajattelemaan, että totta kai imetän ja myös lisäksi pumppaan, jotta mies voisi myös osallistua vauvan syöttämiseen päivittäin. Tämähän olisi ollut ideaali tilanne meille, mutta näin jälkeenpäin voin sanoa, että aikani ei olisi mitenkään riittänyt tuohon imetyksen ja pumppaamisen yhdistämiseen, sekä kaikkeen muuhun vielä lisäksi.

Lasketun ajan lähestyessä ajatukseni menivät jo hieman osittaisimetyksen puolelle, että jos imettäisin ja lisäksi syöttäisimme pullosta korviketta. Ihan raskauden viime metreillä kävimme perhevalmennuksessa, jossa aiheena oli imetys. Koko valmennuksen ajan puhuttiin käytännössä niin, että mitään muuta vaihtoehtoa ei edes olisi olemassa, kun imettäminen, ja että mistään muualta vauva ei voi saada maitoa. Sanomattakin selvää, että ajatukseni imettämistä kohtaan hieman muuttui tämän valmennuksen jälkeen: ajattelin nimittäin, että vauva saisi pelkkää korviketta. Mua alkoi ahdistaa ajatus siitä että se sattuu sekä ahdistaa, ja että vauva olisi koko ajan riippuvainen pelkästään musta, ja etten saisi yhtään omaa aikaa, että kaikki aika vuorokaudesta menee imetykseen tai pumppaamiseen. Ajattelin, että saattaisin jopa masentua uudelleen ja sitä mä en halunnut.

Sairaalassa sektion jälkeen sanoin kätilölle heti, että pullosta maitoa ja ihme kyllä, kukaan ei kyseenalaistanut mun päätöstä. Ihmettelin tätä, sillä olin lukenut ja kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka vauvalle ei esimerkiksi anneta lisämaitoa, vaikka oma maito ei nouse. Mä syötin meidän neitiä pullosta koko sairaala-ajan, vaikka maito nousikin toisena päivänä sektiosta (maanantaina). Yritin imettämistä hetken ajan kätilön toiveesta seuraavana päivänä, mutta jo muutaman sekunnin jälkeen lopetin ja sanoin, että tää ei vaan oo mun juttu. Illalla pumppasin hieman maitoa sairaalan pumpulla, ja sekin tuntui jotenkin inhottavalta.

Lopulta me päädyttiin ratkaisuun, että en imetä ollenkaan, vaan syötetään pullosta pääasiassa korviketta ja sen verran omaa maitoa, mitä vaan ehdin pumpata. Pumppasin 1-4 krt vuorokaudessa, ja sainkin meidän Philips Aventin sähköpumpulla pumpattua ihan hyviä määriä, kunnes helmikuun alkupuolella maidontulo alkoi hiipumaan. Lopulta pumppasin viimeisen kerran nyt maaliskuun alussa n.15ml, ja totesin että nyt riittää. Oon tosi tyytyväinen tähän päätökseen, ja se on toiminut meillä hyvin. Voi kuitenkin olla, että joskus tulevaisuudessa seuraavan vauvan kanssa yrittäisin vielä imettää, mutta en silti kadu tätä, että nyt en taistellut sen eteen. Saan nukuttua hyvin ja omaa aikaa, mies saa luoda suhteen vauvaan myös syöttämisen muodossa ja mikä tärkeintä, mä voin henkisesti tosi hyvin ja meidän neiti kasvaa näköjään hyvin pelkällä korvikkeellakin.

Synnytyskertomus

Tätä tekstiä ei kannata lukea, jos olet herkkä (eritteille) tai et halua lukea hieman normaalista poikkeavasta synnytyksestä!


2.1 Keskiviikko
Käynnistys aloitettiin korkeiden verenpaineiden vuoksi 2.1 kello 17 agnusta -lääkkeillä, joita tarkoitus antaa 1kpl 2 tunnin välein. Lähtötilanne alhaalla oli kokonaan kiinni ja kanavaa 2,5cm jäljellä. Aluksi otettiin käyrät (sikiön syke, sekä supistukset), annettiin lääke ja laitettiin uudelleen käyrille, josta näkyi sikiön sykkeen lasku lääkkeen annon jälkeen. Tämän takia seuraava lääke annettiin vasta myöhemmin, noin 21 aikaan illalla, jonka jälkeen otettiin uudelleen käyrät ja annettiin päivän viimeinen pilleri 23 aikaan. Nämä aiheuttivat kivuttomia supistuksia ja yöllä menkkamaista jomottelua.

3.1 Torstai
Aamulla tehtiin sisätutkimus, jossa 1cm auki ja kanavaa 2,5cm jäljellä. Lääkkeitä annettiin noin kahden tunnin välein ja supistuksia tuli 8-10 minuutin välein, jotka tuntuivat menkkamaisilta aalloilta, mutta niiden läpi pystyi kuitenkin nukkumaan. Illalla kello 17 jälkeen alkoi jo tuntua "kovemmalta menkkakivulta". Panadol auttoi kuitenkin pahimpaan kipuun. Vessakäynnin yhteydessä sitten jotain lorahti ja ihmettelin, että tämä ei ollut kyllä pissaa ja jouduin pyytämään hoitajan, että nyt taisi mennä lapsivedet. Vesi oli normaalin väristä (haaleanpunaista), joten normaali sairaalaelämä jatkui. Illemmalla alkoi todella kipeät supistukset ja sain Oxanest -piikin 22 jälkeen, jonka avulla sain hetken levättyä. Se aiheutti kuitenkin huonon olon, mutta päätin silti ottaa toisen piikin myöhemmin sen jälkeen, kun olin kokeillut jumppapalloa (ei toiminut mulla), sekä tenssiä ja lämpöpussia jotka olikin mulla oikeastaan kokoajan. Toisesta piikistä muutaman tunnin päästä tulikin niin huono olo, että jouduin juoksemaan pussi kädessä vessaan. Olin auki 2cm ja kanava taisi muistaakseni olla aika lailla hävinnyt.

4.1 Perjantai
Aamulla n. kello 05 itkin sitten minua hoitaneelle kätilölle, että nyt en kestä enää, että pakko saada jotain vahvempaa lääkettä kun mikään ei tunnu auttavan. Kätilö sitten sanoi, että mut siirretään synnytyssaliin ja voi soittaa miehelle. Matkasta saliin en muista yhtään mitään, vaikka omin jaloin sinne pussi kädessä kävelin ja saliin päästyäni juoksinkin taas samantien oksentamaan. Salissa laitettiin käyrät vauvaan (alakautta), jotta saatiin tarkemmat lukemat. Olin auki 2,5cm ja sain pcd -puudutteen, joka helpotti oloa huomattavasti vajaaksi kahdeksi tunniksi ennen kuin kovat supistukset taas alkoivat. Tässä kohtaa supistukset olivat niin kovat, etten oikein tiennyt mitenpäin olisin niiden aikana. Uusi sisätutkimus tehtiin, jossa 3cm auki ja epiduraalin laitto oli edessä, jonka kanssa laitettiin myös oksitosiinia tippumaan. Ero oksitosiinisupistusten ja "normaalien"supistusten välillä oli ehkä se, että niitä tuli vaan hieman useammin.

Aika pian huomattiin, että vauvan sykkeet tippuvat supistuksen tullessa, ja varsinkin ollessani vasemmalla kyljellä. Kellonajasta ei ole mitään hajua, ehkä jotain iltapäivää/alkuiltaa mentiin, mutta sain syömiskiellon ja tippaan laitettiin sokeria, sillä olin syönyt viimeksi joskus torstaina päivällisaikaan. Epiduraaliin laitettiin lisää noin kahden tunnin välein ja vaikutuksen lakkaamisen kyllä huomasi ja se iski ihan yhtäkkiä! Ei tarvinnut, kun yhden kevyen supistuksen väliin, kun seuraava olikin taas jo yhtä helvettiä. Supistuksia tuli 3kpl 10 minuuttiin, kun niitä olisi pitänyt tulla 4-5 kpl tuona aikana. Oksitosiinista huolimatta en auennut yhtään ja pikkuhiljaa vauvan sykkeet alkoivat romahdella jokaisen supistuksen kohdalla. Jossain tämän kaiken välillä mut myös katetroitiin pari kertaa, koska en saanut pissattua vaikka hätä oli kova, ja lopulta laitettiin "pysyvä" katetri.

Lääkäri tuli sitten ilmoittamaan, että vauvalla ei ole akuuttia hätää, mutta ei pääse etenemään jostain syystä. Tähän tarvitsisi antaa oksitosiinia isommalla annostuksella, mutta sitä ei voida tehdä vauvan sykkeiden takia, joten sektio olisi tässä kohtaa ainoa vaihtoehto. Olin melkein onnellinen, kun kuulin tämän päätöksen lääkäriltä, sillä enemmän minua pelotti alatiesynnytys kun leikkaus. En ollut missään kohtaa huolissani vauvan voinnista, ja lääkärikin monta kertaa painotti ettei vauvalla ole hätää.

Kiireellinen sektio oli edessä, jossa "jonossa" oli yksi ennen meitä. Kello oli tässä kohtaa noin 20, kun oksitosiinitippa lopetettiin ja supistuksia alkoi tulemaan vain 10 minuutin välein. Epiduraalia oli siis laitettava vielä lisää sen vaikutuksen hiipuessa. Välissä jouduimme odottamaan vielä pari tuntia aiempaa pidempään, sillä väliin oli tullut joku kiireellisempi tapaus ja meidän tilanne ei ollut niin akuutti että olisi tarvinnut leikata kahdessa salissa samaan aikaan.

5.1. Lauantai
Lopulta pääsin leikkauspöydälle heti puolen yön jälkeen, happinaamari kasvoille ja spinaalit selkään. Pieni paniikki iski siinä kohtaa (tai ehkä jo aiemmin..), kun koko kroppa alkoi puutumaan. Lääkäri totesi, että "et tainnut tuntea, että viilsin sua juuri terävällä veitsellä?" -Joo en. Mies pääsi leikkausvaatteissa viereeni istumaan ja pitämään kädestä kiinni. Meidän kummankin muisti siitä muutamasta minuutista, kun sektio tehtiin, on hieman hämärän peitossa ja mun usein niin puhelias mies olikin hyvin hiljainen eikä keksinyt puhuttavaa, vaikka kovaan ääneen vaadin muuta ajateltavaa. Oli todella hämärän tuntuista, kun koko kroppa ja leikkauspöytä heiluu, mutta kipua ei tunnu. Vauvan itkua alkoi kuulumaan ja onniteltiin tytöstä, jolloin mies lähti kätilön ja tytön kanssa jonnekin, kun mua parsittiin kasaan. Pian he tulivat takaisin ja mulle näytettiin tyttöä (ehkä) ensimmäistä kertaa, ja siitä he siirtyivät sitten takaisin saliin. Menetin verta noin 3dl ja selvisi, että avotarjonta (kasvot ylös-, eli mahaanpäin) oli syy, miksi tyttö ei päässyt etenemään.

Pääsin saliin ja voi sitä vapinan määrää! Olin vähän pihalla, enkä ihan tajunnut mitä oli tapahtunut. Koko kroppa tärisi, kun vanhalla alkoholistilla, enkä uskaltanut ottaa tyttöä edes syliin, silitin vain poskea vapisevalla kädelläni. Kätilö myös kysyi jotain imettämisestä, johon tokaisin vaan jotain, että nyt pullosta, katsotaan myöhemmin. Perhehuoneita ei ollut vapaana, joten meidät vietiin vierihoito -osastolle 02.30 aikoihin, josta mies lähti sitten kotia kohti. Me jäätiin siis vauvan kanssa kahdestaan, ja en oikein tiennyt miten päin olisin, kun väsymyskin oli todella hurja. Mun mielestä jokaisen synnyttäneen kuuluisi saada mahdollisuus perhehuoneeseen, kun se vaan on nykyaikaa, että yhdessä hoidetaan lasta ja onhan tuo kummallekin elämän mullistava tilanne! Kävi miestä hieman sääliksi siinä, kun hän joutui tuollaisen jälkeen lähtemään yöllä kotiin..

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Osastohoidosta voisin tehdä oman postauksen hieman myöhemmin. Mukavaa alkuvuotta täältä vauvan tuoksuisesta kuplasta! :)

Hello world!

Tässähän kävikin sitten niin, että enhän mä sieltä Taysista enää ilman vauvaa kotiin lähtenyt. Tie oli  pitkä, mutta siitä myöhemmin enemmän. Lyhyesti ja yksinkertaisesti, niin lääkäri totesi käynnistyksen olevan oikeastaan ainoa vaihtoehto mun korkeiden verenpaineiden takia, ja että meidän ei kannata osallistua tutkimukseen koska käynnistys voidaan joutua tekemään vasta silloin 41+5. En tiedä vaikuttiko tähän päätökseen myös se, että tilanne tuolla alhaalla oli hyvinkin kiinni ja epäkypsä.

Siispä mut kirjattiin suoraan lääkärin vastaanotolta osastolle keskiviikkona alkuillasta ja kaunis tyttömme syntyi lopulta hyvävointisena kiireellisellä sektiolla lauantain vastaisena yönä, 5.1 kello 00.27. Kaikki ei mennyt siis ihan putkeen, mutta mulle jäi silti tosi hyvä mieli synnytyksestä kaikesta huolimatta. Sairaalasta kotiuduimme seuraavana keskiviikkona ja nyt ollaankin ehditty viettämään arkea kotona jo melkein parin viikon verran ja tutustuttu meidän ihanaan pieneen sammakkoon.

Kirjoittelen tosiaan tuon synnytyskertomuksen puhtaaksi tässä mahdollisimman pian, ja muutenkin enemmän siitä miten meillä on lähtenyt arki rullaamaan, mutta halusin tulla kirjoittelemaan pikaiset kuulumiset.

Joulukuisesta tammikuiseksi

Joulu ja uusivuosi on juhlittu ja maha vaan kasvaa. Neiti haluaa näköjään syntyä mielummin tammikuussa ja olla luokkansa vanhimpia..

Tänään viikot näyttää tasan 41+0 ja merkkiäkään lähestyvästä synnytyksestä ei ole. Harjoitussupistuksia on jonkun verran, mutta yhtään kipeää ei ole koko raskauden aikana ollut. Turvotus aiheuttaa ranteiden ja käsien kipuilun ja osittaisen toimimattomuuden, sekä mahan koko hankaloittaa yöunia ja liitoskivut kyljen kääntämistä. Muuten voisi sanoa, että aika menee aivan "normaalisti" eikä tunnu mitenkään liian hankalalta tämä olo, vaikka painokin alkaa lähentelemään 100kg, joka näin lyhyelle ihmiselle on kuitenkin aika paljon.

Itseasiassa ollaankin menossa tänään TAYSiin yliaikaiskontrolliin, sillä heillä on käynnissä siellä sellainen tutkimus, jossa tutkitaan käynnistämistä jo 41+0 sen normaalin 41+5 sijaan. Lupauduimme osallistua tutkimukseen, sillä totesimme, että tämän joutuu joka tapauksessa käynnistämään. :D Tällä käynnillä katsotaan siis soveltuvuutemme tutkimukseen ja jos olemme hyviä kandidaatteja, niin arvotaan käynnistysmenetelmä ja -ryhmä, eli kuulummeko siihen 41+0 vai 41+5 porukkaan. Jännät paikat edessä siis!

Ainiin, ja oikein hyvää uutta vuotta 2019!

Rv38 Kuulumiset

Kirjoittelu on jostain syystä viimeaikoina jäänyt vähemmälle, mitä pidemmälle raskaus on edennyt. Tunnelma on ehkä tässä vaiheessa jo odottava, ja ei jaksa keskittyä kunnolla enää oikein mihinkään ja väsyttääkin kokoajan! Tuntuu myös, että olisi kauheasti tekemistä joka päivä, kun neuvolassakin joutuu ravaamaan melkein joka viikko, sekä hoitamaan "viimeisiä" ostoksia ja asioita ennen vauvan tuloa tänne mahan toiselle puolelle.

Vauvan huone on aika lailla valmis, eli nyt raskausviikkojen ollessa 37+6 olisi kotikin vauvalle valmiina. Pieniä järjestelyjä vielä tehdään, mutta ne pystyy tekemään myös vauvan ollessa paikalla, kuten laatikoiden järjestelyä ja pientä sisustamista. Pinnasänky on siis koottu ja lakanat valmiina, turvaistuin käyttövalmis ja sellaista.

Verenpaine on pysynyt suhteellisen hyvänä kotimittauksissa, paitsi alapaine huitelee tuolla 90 tietämillä ja hieman ylitsekin.. Kuulemma kuitenkin niin kauan, kun ei ole muita oireita ja yläpaine on ok, niin ei haittaa.

Nyt sitten odottelemaan ja valmistelemaan joulua, sekä vauvan saapumista. Vielä vähän arvotaan, että pitäisikö ne perinteiset häätökeinot ottaa käyttöön jo tässä kohtaa vai odotellaanko suosiolla esimerkiksi joululle, jos tämä ei siis itse päätä ennen sitä näyttäytyä.

P.s. Maha on nyt myös vihdoin laskeutunut!

American style babyshowers

Muutama viikonloppu taaksepäin meille järjestettiin babyshowerit. Olin etukäteen pyytänyt saada tietää päivän etukäteen, koska en oo suurien yllätysten ystävä ja halusin tietää koska täytyy olla siistinä, eikä vaan verkkareissa hiukset sotkussa. :D

Juhlat pidettiin mun vanhempien luona ja siellä oli meidän lähimpiä ystäviä ja sukulaisia. Juhlat olivat ”amerikkalaistyyliset” siltä osin, että ne oli siis tarkoitettu meille kummallekin, ja siellä oli myös miehen kavereita.

Ohjelmassa oli mahan koon arviointia langan avulla, vauvan syntymäpäivän ja -painon, sekä nimen arvaamista ja häistäkin tuttu, selät vastakkain ”kumpi tekee mitäkin” -leikki. Kilpailtiin me myös vaipan vaihtamisessa!

Oli ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa ja vaikka juhlista tiesi etukäteen, oli ne aivan mahtavat ja parempaa ei olisi voinut toivoa! :)

Kasvukontrolli

Päästiin käymään kasvukontrollissa viime viikon maanantaina. Mentiin Taysin Äitiyspoliklinikalle ja jäätiin odottelemaan kutsua. Ensin meidät vietiin kätilön huoneeseen, jossa mitattiin verenpaineet ja otettiin käyrälle vauvan sydänäänet ja liikkeet. Kätilö kyseli hieman tietoja koskien neuvolakorttia, täytteli ilmeisesti sitä sähköistä Ipana -versiota siinä käyrien valmistuessa.

Tämän kätilön käynnin jälkeen odoteltiin varmaan 45 minuuttia, että päästiin lääkärille, joka ultrasi vauvan tosi nopeasti ja kertoi että liikkuu paljon ja on hyvän kokoinen. Ultrauksen jälkeen lääkärin olisi ollut ilmeisesti tarkoitus puhua hieman pelkoasioista, sillä olin saanut pelkopolille lähetteen, mutta melkeinpä sanatarkasti lääkäri ilmaisi itsensä näin: ”Kivunlievityksiä on, niitä ei tarvitse käydä läpi ja synnytyksessä huoneessa sun apuna on ammattilainen, kätilö, kuka neuvoo mitä sun täytyy milloinkin tehdä. Ei me sua minnekään pelkopolille laiteta, onko kysyttävää?” Varmasti sanomattakin selvää, että menin hieman lukkoon tosta lääkärin tavasta ilmaista asiat ja muutenkin käynnistä jäi sellainen kuva, et meidät haluttiin mahdollisimman nopeasti vaan ulos huoneesta. 

Tämän käynnin jälkeen olin tietty ihan rikki, kun mulle sanotaan tollasia asioita ja varsinkin että lääkäri sanoo niin. Luotan kyllä lääkäreihin esimerkiksi leikkauksissa, mutta synnytyksessä en siis itseeni ja omaan kroppaani, ja mua pelottaa myös siinä se kipu niin helvetisti. Että kiitos vaan sulle herra lääkäri kuka otit mun pelon ihan kun jonkun paskan vitsin. Mitäs seuraavaksi?

Neuvolan vaihtuminen

Muuton myötä meidän neuvolakin tietysti vaihtui. Otin noin kuukausi ennen muuttoa yhteyttä uuden asuinkuntamme neuvolaan ja varasin ajan normaalisti. Paperit siirtyivät suostumuksellani neuvolasta toiseen ja itse ei oikeastaan mitään tarvinnut tehdä. Tai no... Tuntuu että neuvolan vaihdossa juuri tässä vaiheessa (rv 32) oli sen verran kaikkea muistettavaa itsellä, että varmasti kaikki asiat menisi niin kuin pitää. Käyntini pelkopolille ja perhevalmennukset oli suosiolla jätetty Tampereelle, mutta aikataulujen vuoksi esimerkiksi synnytysvalmennus oli pakko käydä jo Joensuussa. Myös näin influenssakauden alussa piti muistaa varmistaa, että mistä me ne rokotteet voidaan hakea.

Neuvolan vaihto sujui yllättävän kivuttomasti ja uusi neuvolantäti ja opiskelijatyttö olivat myös tosi mukavia. Meidän ensimmäinen neuvolakäynti täällä kesti varmaan 1,5 tuntia, koska piti käydä periaatteessa koko alkuraskaus uudelleen läpi nopsasti, että saatiin heidät ajan tasalle. Koko raskauden ajan verenpaineet  ja hemoglobiini ovat olleet ok, mutta tällä kertaa jostain syystä alapaine koholla ja hemoglobiini alhaalla, häh? On vissiin muutto ja stressi tehnyt jokseenkin tehtävänsä :D Tulihan sieltä sitten käsky hakea rautalisää apteekista ja levätä paljon, joten tässähän tämä aika sitten menee katsellessa täysiä pahvilaatikoita jotka pitäisi purkaa..

Sain heti seuraavalle päivälle myös lääkäriajan koskien sitä aiempaa liikehälytystä ja kasvukontrollia, josta sitten saatiin lähete Tayssiin ja sieltä tulikin aika heti parin päivän päähän, tosi nopeaa toimintaa! Samalla kerralla meidän olkavarsiin tökättiin myös influenssapiikit, joten on sekin nyt hoidettu. Enää siis kilppariarvojen tarkastus verestä (JA MIKSI FIMLABILLE ON NIIN HELVETILLISET JONOT AAMUAIKOIHIN??!) ja tietysti verenpaineen seuraaminen, sekä Taysin käynti ja mahdollinen käynti siellä pelkopolilla.

Summa summarum; neuvolan vaihdos oli meidän tilanteessa helppoa, mutta piti pitää huoli myös siitä että saa kaikki asiat mitä on pyytänyt edellisellä paikkakunnalla. Tampereen labratoiminta on syvältä verrattuna Islabbiin, ainakin aamuaikojen puolesta, mutta neuvolasta ja äippäpolin nopeudesta jäi hyvä fiilis.

Huh, tulipas sekava teksti, mutta toivottavasti tästä sai edes vähän selvää..

Liikehälytys

Jouduin käymään reilu viikko sitten liikkeiden vähyyden takia äitiyspoliklinikalla. Liikkeet ei oo mulla koskaan tuntuneet mitenkään kovin vauhdilla, eli siis rauhallinen tyyppi kyydissä. Kuitenkin huolestuin, kun normaali yömöyryäminen jäi välistä ja aamupäiväkin oli todella hiljainen, joten päätin käydä näytillä vielä ennen polin sulkeutumista.

Mut laitettiin käyrille, eli siis mahan ympärille laitettiin kaksi laitetta, josta toinen mittasi supistuksia ja toinen vauvan sykettä. Lisäksi käteen annettiin nappula, josta piti painaa aina kun tunsi liikkeen. Kuulemma joissain laitteissa on sellanen "liiketunnistin" automaattisesti, mutta nyt mentiin vaan mun fiiliksillä.

Vajaan tunnin jälkeen sain juotavaksi omppumehua, koska liikkeitä oli ollut niin vähän. Tästä ei kuitenkaan ollut hyötyä ja hetken päästä mut siirrettiinkin kiireellä lääkärin ultrattavaksi, ennen kun hän pääsisi pois töistä. Vauvalla kaikki hyvin, hengitteli ja liikkui, mutta oli kääntynyt perätilaan joka saattaa olla syy omituiselle liikkeiden hiljentymiselle. Mitat vastasivat viikkoa pienempää, eli alakäyrälle osuu vielä, mutta vartalon ympärysmitta (AC) oli ilmeisesti vielä hieman pienempi. Tämän takia varattiin sitten kasvukontrolli parin viikon päähän meidän uuden kaupungin äippäpolilta. 

Hankintoja: vaatteet

Tähän mennessä on tullut ostettua aika reippaasti vaatteita ja ollaan jonkun verran saatukin jo. Kuitenkin, kun esikoinen on tulossa, niin meillä ei ole mitään hajua kuinka paljon mitäkin tarvitsee, joten ollaan koitettu vähän arvailla.

Suunnilleen puolet vaatteista on ostettu käytettynä ja puolet sitten taas uutena ostettuja / saatuja. Aika neutraalilla linjalla vielä mennään näiden vaatteiden suhteen, joten voi olla että alkuvuodesta tulee ostettua vielä hieman lisää..

Meille on siis kertynyt vaatteita tähän mennessä:

Koko: 50

6kpl bodeja

6kpl housuja (avoimet lahkeet)

1kpl housut sukilla

4kpl ohuita pipoja

1kpl haalari lämmin

1kpl lappuhaalari

1kpl ohut haalari

1kpl huppari

2kpl sukkahousut

Koko: 56

2kpl haalareita +1

1kpl lappuhaalari

10kpl bodeja

3kpl housuja (sukilla)

2kpl housuja avoimet

1kpl lämmin pipo

1kpl ”kesämuumibody”

Koko: 62

3kpl haalareita

1kpl lappuhaalari

5kpl housuja

1kpl paita

5kpl bodeja

Hankintoja: vaunut

Jo joskus silloin aikanaan, kun vasta haaveilin vauvasta, oli mulle selvää millaiset vaunut ehdottomasti haluaisin. Näin muistaakseni jollain tutulla valkoista nahkaa olevat vaunut ja ihastuin niihin heti. En muistanut tätä enää sen jälkeen, kunnes nyt kun asia tuli ajankohtaiseksi myös itsellä. Mieleeni palasi tämä ajatus ja halu vaunuista, jotka olivat valkoista nahkaa, mutta pidin kuitenkin mieleni avoinna ja aloimme mieheni kanssa tutkimaan eri vaihtoehtoja.

Tuli heti selväksi, että silmäämme miellytti vain yhden merkin vaunut, Emmaljungat, mikä oli musta vähän hassua ottaen huomioon mun nimen ja sen, että mies on asunut yli puolet elämästään Ruotsissa, josta myös nämä vaunut ovat lähtöisin. Huomasimme myös, että kummankin silmää miellytti vaaleat sävyt ja jäimme arpomaan vaaleanharmaan kankaan, sekä valkoisen (keino)nahan välillä ja muutaman kerran käytiin myös liikkeessä näitä katselemassa.

Meille oli aluksi jo selvää, että ostamme vaunut uusina jos vain yhtään lompakon nyörit antaa myöden, sillä näissä on myös hyvä jälleenmyyntiarvo ja totta puhuen en ole koskaan ollut kirpputorien ja käytetyn tavaran ystävä (kiitos tästä omalle äidilleni :D). Lopulta kävikin sitten hyvä tuuri, kun Emmaljungan uusi mallisto oli juuri saapumassa, niin vanhaa mallistoa myytiin pois ihan hyvillä tarjouksilla.

Päätimme sitten tuossa jo ennen rakenneultraa kotiuttaa seuraavat vaunut: Emmaljunga Duo Edge rungolla ja White Leatherette kuosilla. Valitsimme vaunuihin myös ilmakumirenkaat, sillä jonkin verran tulee pyörittyä myös tuolla maastossa koirien takia ja onhan meillä myös talvisin lunta tai loskaa ja kun ei asuta missään ydinkeskustassa. Päädyimme siis lopulta tähän valkoiseen nahkaan, kun totesimme sen olevan helpommin puhdistettavissa pyyhkäisemällä, kun vaalea kangas.

Vaunut tuntuivat hyvältä koeajossa ja ainoana huonona puolena tähän mennessä on vaunujen koko kasattuna, joten ei ehkä ihan joka paikkaan voi ottaa näitä mukaan, mutta silti emme malta odottaa, että pääsemme testaamaan näitä käytännössä!

Ostin vaunuihin myös merkkiin ja malliin sopivan lämpöpussin talvea varten :)

Kirjoitan uuden tekstin vaunuista myöhemmin, jossa kerron hyvistä, sekä huonoista puolista, kunhan siis olemme saaneet testattua näitä hetken aikaa.

Elämän pieniä iloja

Silloin, kun viimeinen viikko on ollut täyttä kakkaa ja oot ihan kyllästynyt raskauteen ja haluaisit vauvan jo syliin, ajattelet että mikään ei voi viedä tätä tunnetta pois kunnes...

...posti tuo nämä ihanat ja söpöt sukkaset, jotka olit unohtanut tilanneesi! Nyt ei voi vaan kun hymyillä! Kiitos Sukkasilleen Keittiössä, nää on vielä hienommat livenä, kun kuvissa! :)

Sokerirasitus

Mitä tulee mieleen ensimmäisenä, kun sun käsketään olla 12 tuntia syömättä ja juomatta? Lisää siihen päälle vielä se, että joka aamu oikeastaan koko elämäsi ajan oot syönyt aamupalan melkein heti herättyäsi ja et kestä yhtään nälän tunnetta. Jep jep, sitä kutsutaan sokerirasitukseksi ja tämä oli siis edessä perjantaina.

Viimeinen kolmannes alkoi juuri ja kuukausi takaperin olleella neuvolakäynnillä sain kuulla tästä hirvityksestä nimeltä sokerirasitus. Tähän joutuvat raskaana olevat, jos on yli 25-vuotias, ylipainoinen tai sukurasitteena diabetes. Käytännössähän tämä menee niin, että jos riskitekijät eivät ole kovin isot, menet tutkimuksiin vasta toisen kolmanneksen loppupuolella ja jos taas riskit on suuremmat, joudut rasitukseen jo heti toisen kolmanneksen alussa ja ilmeisesti myös toisen kerran myöhemmällä vaiheella. Tutkimuksella selvitetään verensokereita ja että kärsitkö raskausdiabeteksesta. Tutkimus etenee niin, että paastoat (ei vettä, ei ruokaa) 12 tuntia --> verikoe --> n. 3dl makeaa sokerilitkua kurkusta alas --> 1h odottelua --> verikoe --> 1h odottelua --> verikoe, jonka jälkeen tämä on ohi ja saat syödä. Kuulostaa kivalta, eikös?

En ole ottanut etukäteen selvää raskausdiabeteksesta, vaan oletan, että siitä kerrotaan sitten enemmän jos sellainen todetaan. Olen yksi maailman piikkikammoisimmista ihmisistä, joten tietenkään kolme verikoetta putkeen ei kauheasti houkutellut, saati sitten tämä syömättömyys. Mietin jo muutaman kerran, että voisiko sinne jättää jotenkin menemättä, mutta pakkohan se on hoitaa alta pois vauvan hyvinvoinninkin kannalta! Ja eikös se niin mene, että mitäpäs sitä ei äiti lapsensa eteen tekisi...

Lopetin syömisen torstai-iltana kasin aikoihin, mutta olin päättänyt, että saan juoda vettä hillitysti kurkkukivun vuoksi. Heräsin jostain syystä yöllä 1.30 aikoihin ja valvoin 3 tuntia putkeen ja voitte vaan kuvitella millanen nälkä oli siinä kohtaa! Luojan kiitos sain nukuttua edes hetken, kunnes herätyskello soitti ja lähdin ajamaan terveyskeskukselle. Eka verikoe sujui hyvin ja pääsin juomaan glukoosilitkun ja saatiin kello käyntiin. Kirjoittelin omia tuntemuksia käynniltä näin:

8.17 - Litku juotu, yks muki olisi mennyt helposti, mutta toinen teki tiukkaa. Oli sen verran makeeta tavaraa, jota voisi kuvailla että vadelmajuissia triplavahvuudella. Pääsin onneksi makoilemaan sängylle ja ei haittaa vaikka olisi nukahtanutkin.

9.17 - Uusi putki verta samasta kädestä, tuntui vähän enemmän kun suoni oli valmiiksi jo vähän mustelmilla. Täytyy myöntää, että yllättävän nopeesti meni tuo eka tunti, kun kuunteli musiikkia ja selaili blogeja.

9.35 - Tässä mietiskellessä tajusin, että tuo sokerijuoma taisi viedä nälän tunteen kokonaan, koska normaalisti olisin nyt jo kaksin kerroin ja vaatimassa ruokaa.. heti.

10.07 - Alkoi huippaamaan kauheasti ja nälän tunne alkaa tulla, onneksi enää 10 minuuttia viimeiseen verikokeeseen.

10.25 - Selviydytty voittajana! Vika verikoe oli ihan kamala, kun pistettiin ensin toisesta kädestä, mutta suonta ei löytynyt. Tämän jälkeen pistettiin kädestä, josta verikoe numero 1 ja 2 otettiin ja sekään ei onnistunut. Vasta viimeisellä kerralla onnistuttiin saamaan verta toisen käden kämmenselästä, jossa piikki tietty sattu hieman enemmän. Hengissä kuitenkin ollaan ja nyt saan laittaa leipää ja vettä suuhun! Taidan käydä ostamassa myös jonkun herkun tuosta kahvilasta...

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Tämä sokerirasituskoe oli odotettua helpompi ja ainoaksi haasteeksi mulle osui tuo verikokeiden ottaminen ja se yöllisen heräämisen takia tullut nälkä. Eli kunhan pääset vaan labraan, niin nälkä lähtee kyllä siitä ällöttävän makuisesta sokeriliemestä hetkeksi aikaa, eli sitä ei tarvitse pelätä. Voisin melkein sanoa, että voisin mennä toistekin. Nyt odotellaan tuloksia maanantaihin ja syödään herkkuja koko viikonloppu!

3D/4D Ultra

Raskausviikko: 28 (27+6)
Paino: +7,5kg
Fiilis: Flunssan väsyttämä
Oireet: Närästys!

Flunssa on jatkunut nyt pari viikkoa ja pikkuhiljaa elämä alkaa voittaa! Vaikka viimeksi kirjoitin, että onneksi ei tarvinnut perua kursseja niin kyllähän yksi intensiivikurssi piti jättää kuitenkin välistä puhekiellon ja tulehdusarvojen nousun vuoksi. Nyt ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan ja luultavasti loppuviikosta näytän jo ihan ihmiseltä.

Mietittiin pitkään, että mennäänkö vielä ylimääräiseen ultraan kurkkaamaan pientä ja päätettiinkin käydä Perhe-Artella, tällä kertaa Lahdessa, jo syyskuun alkupuolella taas sen edullisuuden takia. Silloin tyttö oli sen verran hankalassa asennossa, että edes tunnin ultrailun aikana ei saatu häntä liikkumaan parempaan asentoon parempien kuvien toivossa edes makealla mehulla tai sellaisella liinalla keikuttelemalla, joten meille tarjottiin mahdollisuutta uusintaultraan. Tämä onkin mun mielestä tosi hieno juttu, että heillä on tällainen mahdollisuus, sillä eihän se heidän vika ole (ja kätilön mukaan eikä kyllä meidänkään) jos hyviä kuvia ei saada. Eli siis varattiin uusi aika parin viikon päähän ja sen aika oli siis nyt viime viikonloppuna.

Päästyämme Lahteen kävin kätilön kehoituksesta syömässä juuri ennen ultrausta, mutta silti ultrattuamme hetken huomasimme tytön nukkuvan. Ei siinä, automatkalla oli kyllä menossa sellaiset bileet tuolla mahassa, etten yhtään ihmetellyt tuota väsymystä. Asento oli tällä kertaa hyvä, mutta jalat ja kädet oli kasvojen edessä, joten taas keinuteltiin mahaa hetki sellaisen liinan avulla ja siitä olikin apua! Tyttö heräsi ja alkoi liikehtimään, sekä nuolemaan varpaitaan. Lopulta hänellä kävi "vahinko", ja jalat ja kädet jäivätkin kasvojen alapuolelle eli saatiin ainakin muutama parempi kuva. Tämän jälkeen hän taisi herätä kunnolla, sillä alkoi availemaan silmiään ja näyttämään kunnolla kieltään, jolloin saatiin myös hyvää liikkuvaa kuvaa. Kätilökin sanoi, että harvemmin näillä viikoilla näkee näin selvästi vauvan availevan silmiään varsinkin ultrauksen aikana, joten päästiin todistamaan yhtä harvinaisuutta sitten myös. :)

Ensimmäinen ultrauskerta maksoi muistaakseni yhteensä 150 euroa ja tämä uusintaultraus siis 20 euroa, joten oli kyllä jokaisen euron arvoista nähdä tyttö ja vieläpä kahteen kertaan! Ekalla kerralla ajettiin Lahteen siis Tampereelta, joten päiväreissun hinnaksi ei tullut kuin tuo ultra, lounas ja polttoaineet. Toisella kerralla jouduttiin ajelemaan Joensuusta saakka, joten oltiin yötä Mikkelissä (tosin ilmaiseksi) ja kuluja esimerkiksi syömisestä tuli hieman. Kuitenkin luulen, että selvittiin halvemmalla, kun jos oltaisi käyty lähempänä ja maksettu se yli 300 euroa yhdestä ultrauskerrasta, jolloin tytön asentokin olisi voinut olla huono. Ollaan tosi tyytyväisiä näihin reissuihin ja varmasti suositellaan Perhe-Artea (ja varsinkin kätilö Maijua)  meidän omien kokemusten perusteella myös muille!

Syysflunssa

Otsikostakin voi ehkä päätellä, että oon ollut kipeänä viimeisen viikon. Luojan kiitos oon ollut lomalla, eikä oo tarvinnut perua niitä vähäisiä kursseja, joita mulla nyt syksyn aikana on sovittu. Tuntuu, että aivotoiminta ei ole ollut entisellä tasolla, joten kirjoittaminenkin on ollut tosi hankalaa. Yritän kuitenkin saada muutaman tekstin aikaiseksi pian, koskien tulevaa sokerirasitusta, 4d ultraa, sekä niitä isompia hankintoja.

Sain siis itselleni viime viikolla tämän ikävän kaverin, jota kutsutaan (syys)flunssaksi ja nyt voinkin omasta kokemuksesta kertoa, että raskaana ollessa ei ole kivaa olla kipeä. Kurkkuun sattuu ja nokka vuotaa, mutta kuume ei nouse vaikka olo onkin kun traktorin alle jääneellä. Mitään lääkkeitä ei saisi syödä, ei käyttää nenäsuihkeita tai muita apuja, paitsi panadolia (buranaa satunnaisesti) ja kuumaa juotavaa. Näistä jälkimmäisimmän toimivuudesta en ole edes täysin varma, kun tämä kurkkukipu tuntuu vaan voimistuvan päivä päivältä..

Siispä raskausystävällisiä flunssan selättämiskeinoja saa laittaa tulemaan kommentteihin!

Terveisin,
Muumimamman voimajuoma, Bafucin mint ja Nessu nenäliinat ♥

Kuva

Kesän päättäjäiset

Raskausviikko: 26 (25+5)
Paino: +5,5kg
Fiilis: Reipas ja iloinen.
Oireet: Iltapainotteinen närästys, vessassa ramppaaminen, päiväunien tarve

Lämpimät kelit on nyt toistaiseksi lähteneet pois sateen ja syksyisen kelin tieltä. Normaalisti ajattelisin sen olevan tosi kurja juttu, mutta nyt voisin melkein tuulettaa. Saan nukuttua yöt paljon paremmin ja ulkonakin on mukavampi käydä kävelemässä vaikka sataakin vettä. Koulun alku oli ja meni ja oon ollut ruhtinaallisen viikon koululla tähän mennessä. Tiedossa olisi vielä yksi kuusi päivää kestävä intensiivikurssi, tentti, sekä kirjallisuustehtävä ja sitten päästään joudutaan muuttamaan toiseen kaupunkiin ja sen jälkeen voikin jäädä virallisesti äippälomalle!

Viime viikonloppuna pidettiin suvun mökillä kesän päättäjäiset ja meidän perinteenä on pitää ne rapujuhlien muodossa. Juhlat on viimeisten vuosien saatossa muuttuneet kyllä tosi paljon, kun ennen saatettiin valvoa helposti aamuyöhön saakka kuunnellen musiikkia. Tänä vuonna kaikki 16 ihmistä (mahat täynnä rapuja, sekä eri ruokalajeja ja viinejä) olivat nukkumassa jo yhden jälkeen ja luulen, että mitä enemmän ikää ja lapsia tulee, niin sitä aikaisemmin valot sammuvat.



Tätä juhlaa verraten tämän vuoden juhannukseen, mun oli tosi paljon helpompi olla juomatta eli ei tuntunut yhtään niin pahalle. Toki uutena asiana on tullut sillon tällöin esiintyvä ja varsinkin viime viikonloppuna paheneva tupakanhimo, vaikka oon ollut polttamatta jo 5 kuukautta. Mistä tää johtuu ja lähteekö se ikinä pois? :D



Voisin lähiaikoina kirjoitella hieman noista isommista hankinnoista, että mitä me ollaan tähän mennessä jo ostettu vauvaa varten. Stay tuned!

p.s. Vauvalla olisi nyt syntyessään jo hyvät mahdollisuudet selviytyä! ♥

Reissumiehen vauva

Avomieheni tekee reissutyötä aina kesäisin, eli ajelee autolla ympäri Suomea, milloin missäkin. Muutamana kesänä ollaan jo totuttu siihen, että miehen reissutyön vuoksi vietetään aikaa eri kaupungeissa yleensä sunnuntaista torstaihin ja viikonloppu sitten saman katon alla. En ole koskaan aiemmin elänyt etäsuhteessa, joten en tiedä mitä se oikeasti on, mutta luulisin tämän olevan verrattavissa siihen osittain, ja ainakin ne neljä - viisi kuukautta vuodesta.

Millaista raskausaika on reissumiehen kanssa?

Raskausaikana huomion ja läheisyyden tarve on ainakin itsellä lisääntynyt. Jos toinen on kotona vain viikonloppuisin, niin tämähän selkeästi muodostuu ensimmäiseksi ongelmaksi, sillä mahdollisuus varsinkin läheisyyden saamiseen on minimaalinen verrattuna normaalissa parisuhteessa oleville.

Neuvola- ja ultrausajat osuvat aina viikolle, eikä niitä ole varmaan edes saatavissa viikonlopuiksi, ainakaan kunnallisella puolella. Meillä on onneksi löytynyt osissa näistä ajoista sellainen ratkaisu, että olemme saaneet muutaman ajan aina perjantaille, jolloin tuo mies on päässyt mukaan. Kuitenkin nämä ajat ovat todella tiukassa, joten niiden kanssa on joutunut säätämään ja olen joutunut menemään yksin monelle neuvolakäynnille sekä esimerkiksi niskaturvotus -ultraan.

Kaikilta osin, niin onhan tämä ollut raskasta tähän mennessä. Ei ole ketään, kenen kanssa jakaa asioita kasvotusten tai kokeilemalla (esimerkiksi ensimmäiset ulospäin tuntuvat potkut). Alkuraskauden huono-olo ja väsymys yhdistettynä koiranpennun kanssa olemiseen ja ylipäätään koirien ja kodin hoitamiseen, ja pitihän siinä myös pitää itsestään huolta, ja opiskella. Ollaan saatu paljon apua mun vanhemmilta toiselta puolen Suomea ja yritetty saada miehelle konkretisoitumaan tämä asia enemmän vapaaehtoisten (ylimääräisten) ultrien avulla, eli kun tukiverkko on kunnossa niin kyllä asiat järjestyvät.

Ajattelen, että loppuraskautta kohden tämä yksinolo olisi vieläkin pahempaa, sillä mies ei pystyisi luomaan yhteyttä vauvaan ollessaan poissa samalla tavalla, kun esimerkiksi tekemällä joka ilta jotain tiettyjä rutiineita ja juttelemalla vauvalle. Minulle on myös tullut pelko, että yksinollessa tapahtuu jotain ja pyörryn tai muuta vastaavaa. Kuitenkin meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että reissuhommat loppuu pian ja päästään kumpikin "nauttimaan" loppuraskaudesta ja yhdessäolosta.

Vauvavakuutuksista

Suomessa terveyspalvelut toimivat mielestäni tosi hyvin, vaikka oon ennen ollut ihan toista mieltä. Mulla on lapsesta asti ollut hoitokuluvakuutus ja oon käynyt aina lääkärissä yksityisellä vauvasta 20-vuotiaaksi saakka. Mun vakuutusta ei jatkettu enää tuon jälkeen ja jouduin siirtymään julkisiin terveyspalveluihin. Olin aluksi ihan kypsä julkisen toimintaan ja hitauteen, kun aikaa ei meinannut millään saada, paitsi jos oli pää kainalossa. Kuitenkin flunssan yms. iskiessä pääsi lääkäriin nopeasti pienen (lue: usein hyvinkin pitkän) jonotuksen jälkeen. Myöhemmin, kun mulla oli vaikka mitä oireita ja syitä ei löytynyt, niin olin hyvin tyytyväinen kunnan toimintaan saada asiaan selvyys, sillä he rahoittivat erikoislääkärikäyntejä ja tutkimuksia yksityisillä lääkäriasemilla, joista maksoin vain poliklinikkamaksun verran. Tässä täytyi kuitenkin olla tosi tiukka ja vaatimalla vaatia lisää tutkimuksia ja käyntejä, mutta kyllä niitä sitten saikin. Lopulta kuitenkin pääsin tarvitsemaani hoitoon omakustanteisen yksityisen lääkärikäynnin kautta, joten ei tuo julkisten toiminta aina kuitenkaan ole sitä mitä toivoisi omalle lapselle. Toki eri kunnissa ja kaupungeissa saattaa olla eri tilanteet, mutta näin mä olen kokenut tämän meidän paikkakunnalla. Ollaan kuitenkin päädytty ottamaan meidän esikoiselle hoitokuluvakuutus ihan vaan varmuuden vuoksi, kun ei tiedä kuinka herkkä tapaus sieltä on tulossa, ja myös meidän lyhyen jonotuskärsivällisyyden vuoksi. :D Voihan sen vakuutuksen sitten myöhemmin irtisanoa jos tuntuu, ettei sille olekaan tarvetta.

Monet (ellei kaikki) vakuutusyhtiöt tarjoavat syntymättömän lapsen vakuutusta, eli tehdään vakuutusvaraus, joka maksaa tietyn summan ja vauvan vakuutus alkaa pyörimään heti syntymästä lähtien. Yhtiöillä on todella isoja eroja vakuutuksissa, sillä jotkut vaativat kotivakuutuksen myös samaan yhtiöön ja joissain vakuutus esimerkiksi lakkaa tiettyyn ikään mennessä. Sen vuoksi halusin kirjoitella vähän vakuutuksista joita itse kilpailutin, josko siitä olisi jollekin hyötyä mietinnöissä.


Turva
Turva tuli ensimmäisenä mieleen, kun meillä on liiton kautta hyvät alennukset kyseiselle yhtiölle ja saatiin täältä todella hyvä autovakuutus. He vaativat kotivakuutuksen samaan yhtiöön, joten kilpailuttamista oli enemmän. Lopuksi sain heiltä jonkun ihan päättömän summan pelkästä vauvavakuutuksesta (muistaakseni yli 400e), joten hylkäsin heidän tarjouksen samalta istumalta.

Aktia (Folksam)
Luin tästä jonkun verran etukäteen yhdestä blogista ja ajattelin kilpailuttaa myös tämän, sillä autovakuutuksia kilpailuttaessa Folksamilta sai todella hyvän tarjouksen. He vaativat kuitenkin, että kotivakuutus on myös heillä, joten siinä joutui miettimään myös tämän. Heidän vauvavakuutus oli jotakuinkin niin, että 350e ensimmäiset 0-2v, sen jälkeen summa pienenee jonnekin 265e paikkeille, ja alkaa taas nousemaan lapsen täyttäessä 14 vuotta. Omavastuu heillä olisi ollut 125e/v ja korvaussumma 50 000e koko vakuutusajalta. Tämä olisi potentiaalinen vaihtoehto, jos kotivakuutuksen hinta ei kovin nousisi nykyisestä.

If
Tämä oli meille pitkään se "ykkösvaihtoehto", sillä oltiin kuultu hyvää tästä vakuutuksesta ja tätä katseltiin ensimmäisten joukossa. Kuitenkin hintoja kilpailuttaessa muiden vakuutukset olivat halvempia kun heidän, joten päädyimme luopumaan tästä. Heillä hinta oli n. 450e (lapsivakuutus 380e ja äidin osuus n. 69e, voimassa 80v. asti) ja omavastuu tässä 100e/v ja korvaussumma 50 000e/vakuutus. Tämän lisäksi vakuutuksen hinta nousisi ensimmäisen vuoden jälkeen, sillä jos ei kuulu If etuohjelmaan, niin vuosimaksu nousee 30%. Kiitos, mutta ei kiitos.

OP
Tästä oli eri äitiysryhmissä paljon keskustelua, että monet ovat ottaneet OP:lta ja kehuneet sitä paljon. Ensimmäistä kertaa katsoessa heidän vakuutuksensa oli kaikista kallein, mutta luulisin sen johtuvan ajankohdasta, sillä katsoin vakuutuksen hintaa jo ennen rakenneultran tekemistä ja vakuutuksen hinta oli myös jotain lähellä 400e. Ajattelin kuitenkin katsoa myöhemmin uudelleen ja nyt sain hinnaksi noin 270e, 100e omavastuulla ja 200 000e korvaussummalla. Lisäksi tähän kuului hammastapaturmavakuutus, invalidi- ja muut toimeentuloturvat. Vakuutus voimassa 100-vuotiaaksi saakka. OP ei vaadi kotivakuutusta heille, mutta keskittäessä saisi alennusta, tietysti. Tämä taitaa tällähetkellä olla meidän valinta, ellei tule jotain ylläreitä jostain muualta.


Onko teillä vakuutus jossain tietyssä yhtiössä tai ootteko kilpailuttaneet vakuutuksia? Ootko ehkä löytänyt jonkun vielä paremman, kun mitä tässä on listattu? Kuulisin mielelläni teidän kokemuksia näistä ennen lopullista päätöstä. :)

Miten uskallat?

Oltiin viime viikonloppuna Tampereella Blockfesteillä ja oonkin saanut monta kertaa kuulla lausahduksia liittyen ylipäätään mun festarikäynteihin tänä kestänä: "Miten uskallat?", "Ootpa rohkee!", "Ai siis säkin oot siellä?". Tää on mun mielestä toisaalta vähän hassua, mutta toisaalta ei. Raskaus on yli puolenvälin ja nyt pitäisi olla se "energisin vaihe" menossa, joten miksi ei menisi sen verran, kun jaksaa? Olin vajaa kuukautta aiemmin myös Tammerfesteilla ja ei sitä kukaan ihmetellyt, mutta sillon se maha ei niin hyvin näkynytkään.

Festareille tai keikoille mennessä pitää tottakai ottaa huomioon se, että on hyvät kengät ja mukavat vaatteet, ja pitää myös selitellä kavereille etukäteen ettei voida sitten olla ihan siellä keskellä sitä ihmismassaa bailaamassa. Tämä on siis mun oma mielipide, mutta en tiedä kuka raskaana oleva väistämättä haluaa mennä keskelle humalaisia ihmisiä, siis vapaaehtoisesti tönittäväksi... En minä ainakaan. Pyrin myös välttelemään tupakansavua parhaani mukaan, sillä vaikka siellä oli ne tupakointipaikat, niin eihän niitä kukaan noudattanut. Blockfestit meni tosi hyvin muutamaa tuuppimista lukuunottamatta, mutta ei ne olleet sen kummempia. Sen verran se jaloilla olo kuitenkin verotti, että itsellä ainakin seuraava päivä meni ihan levätessä jalkojen huutaessa hoosiannaa...



Tänä viikonloppuna käytiin Cheekkiä katsomassa Lahdessa, jonne oli odotettu jopa 30 000 ihmistä, joka on siis melkein sama määrä kun perus festareilla, eli porukkaa oli kun pipoo. Päästiin alueelle kuuden jälkeen ja siirryttiin hetken pyörimisen jälkeen vessajonojen kautta lavan edustalle. Meillä oli paikat A -katsomossa ja päätettiin jäädä aika kauas lavasta istuskelemaan. Mitä lähemmäs keikan alkua päästiin, sitä enemmän ihmisiä tuli ympärille ja minuutti ennen keikan alkua oli aika nousta seisomaan. Kaksi ja puoli tuntia seisoskelua jyrkässä alamäessä oli aika rankkaa, mutta siitä selvittiin ja jaksoi vielä kävellä hyvin reilun kilometrin rautatieasemallekin keikan jälkeen. Kukaan ei töninyt kertaakaan keikan aikana eikä poismennessä, vaikka oltiin todella ruuhkassa. Keikka itsessään oli tosi huikea kokemus ja en olis voinu parempaa toivoa! Kyllähän se vähän herkistää, kun on kulkenu yli kymmenen vuotta eri festareilla ja Cheekin keikoilla ja yhtäkkiä sitä ei tulekaan enää. Tsemppiä eläkepäiville Jare! Tää on yhden aikakauden loppu ja toisen alku myös monelle muulle. Onneksi musiikki ei kuole koskaan. :)

Tän kesän keikkojen ja festareiden jälkeen oon siis tullut siihen tulokseen, että raskaana ollessaankin voi hyvillä mielin käydä eri tapahtumissa. Pitää olla ehkä vähän suunnitelmallisempi esimerkiksi kenkien, seuran ja muun suhteen, koska pitää olla enemmän varuillaan varsinkin massiivisissa yleisötapahtumissa humalaisten ihmisten varalta ja jalat saattaa turvota helpommin, kun ennen. En kuitenkaan vaihtais mitään tästä kesästä, sillä kyllä sitä tulevaisuudessa ehtii vielä käydä bailaamassa noissa tapahtumissa ja oikeesti oli tosi kiva olla selvinpäin, niin muisti aina kaiken! Eli vesipullo mukaan, lenkkarit jalkaan ja festeille siis rohkeasti! 

Rakenneultra rv 20+2

Hyvin huonosti nukutun yön jälkeen suunnattiin heti perjantaina aamusta Pohjois-Karjalan keskussairaalan äitiyspoliklinikalle. Oltiin juuri ajoissa ja päästiin suoraan kätilön ultrattavaksi. Moni ajattelee rakenneultran tarkoituksen olevan vauvan sukupuolen selvittäminen ja monesti saakin kysymyksiä ultran jälkeen, että no selvisikö sukupuoli, vaikka oikeasti pitäisi kysyä ensin, että oliko vauvalla kaikki hyvin. Rakenneultran tarkoitushan on nimittäin selvittää vauvan rakenteita ja niiden puutteita tai mahdollisia toiminnallisia häiriöitä. Yöllinen jännitys siis varmaan johtui siitä, kun pelkäsin että onhan kaikki hyvin. Etukäteen meille neuvolassa annetussa lapussa ilmoitettiin myös, että tutkimuksen tarkoituksena ei ole selvittää vauvan sukupuolta ja pelkäsinkin, ettei sitä saataisi tietää.

Kovin oli käsi pään edessä kokoajan, niin ei saatu kunnon 4d kuvaa

Meidän pieni oli tosi rauhallinen koko ultrauksen ajan ja vain pikkusen liikutteli jalkoja ja käsiään, sekä oikein haukotteli isän kanssa täsmälleen samaan aikaan :D! Taisi häntäkin väsyttää ne edellisen yön vähäiset unet. Kaikki oli hyvin ja pieni vastasi muutaman päivän kokoa pienempää, paitsi reisiluu oli kasvanut ajallaan, joten ainakaan äitinsä lyhyitä jalkoja ei ole nähtävästi perinyt.. Seuraavaa ultraa ei sitten pitäisi olla ollenkaan näiden tietojen mukaan, mutta ajateltiin käydä jossain kohtaa yksityisellä 4d ultrassa katselemassa vielä pientä.

Meille tulee tyttövauva!