2.1 Keskiviikko
Käynnistys aloitettiin korkeiden verenpaineiden vuoksi 2.1 kello 17 agnusta -lääkkeillä, joita tarkoitus antaa 1kpl 2 tunnin välein. Lähtötilanne alhaalla oli kokonaan kiinni ja kanavaa 2,5cm jäljellä. Aluksi otettiin käyrät (sikiön syke, sekä supistukset), annettiin lääke ja laitettiin uudelleen käyrille, josta näkyi sikiön sykkeen lasku lääkkeen annon jälkeen. Tämän takia seuraava lääke annettiin vasta myöhemmin, noin 21 aikaan illalla, jonka jälkeen otettiin uudelleen käyrät ja annettiin päivän viimeinen pilleri 23 aikaan. Nämä aiheuttivat kivuttomia supistuksia ja yöllä menkkamaista jomottelua.
3.1 Torstai
Aamulla tehtiin sisätutkimus, jossa 1cm auki ja kanavaa 2,5cm jäljellä. Lääkkeitä annettiin noin kahden tunnin välein ja supistuksia tuli 8-10 minuutin välein, jotka tuntuivat menkkamaisilta aalloilta, mutta niiden läpi pystyi kuitenkin nukkumaan. Illalla kello 17 jälkeen alkoi jo tuntua "kovemmalta menkkakivulta". Panadol auttoi kuitenkin pahimpaan kipuun. Vessakäynnin yhteydessä sitten jotain lorahti ja ihmettelin, että tämä ei ollut kyllä pissaa ja jouduin pyytämään hoitajan, että nyt taisi mennä lapsivedet. Vesi oli normaalin väristä (haaleanpunaista), joten normaali sairaalaelämä jatkui. Illemmalla alkoi todella kipeät supistukset ja sain Oxanest -piikin 22 jälkeen, jonka avulla sain hetken levättyä. Se aiheutti kuitenkin huonon olon, mutta päätin silti ottaa toisen piikin myöhemmin sen jälkeen, kun olin kokeillut jumppapalloa (ei toiminut mulla), sekä tenssiä ja lämpöpussia jotka olikin mulla oikeastaan kokoajan. Toisesta piikistä muutaman tunnin päästä tulikin niin huono olo, että jouduin juoksemaan pussi kädessä vessaan. Olin auki 2cm ja kanava taisi muistaakseni olla aika lailla hävinnyt.
4.1 Perjantai
Aamulla n. kello 05 itkin sitten minua hoitaneelle kätilölle, että nyt en kestä enää, että pakko saada jotain vahvempaa lääkettä kun mikään ei tunnu auttavan. Kätilö sitten sanoi, että mut siirretään synnytyssaliin ja voi soittaa miehelle. Matkasta saliin en muista yhtään mitään, vaikka omin jaloin sinne pussi kädessä kävelin ja saliin päästyäni juoksinkin taas samantien oksentamaan. Salissa laitettiin käyrät vauvaan (alakautta), jotta saatiin tarkemmat lukemat. Olin auki 2,5cm ja sain pcd -puudutteen, joka helpotti oloa huomattavasti vajaaksi kahdeksi tunniksi ennen kuin kovat supistukset taas alkoivat. Tässä kohtaa supistukset olivat niin kovat, etten oikein tiennyt mitenpäin olisin niiden aikana. Uusi sisätutkimus tehtiin, jossa 3cm auki ja epiduraalin laitto oli edessä, jonka kanssa laitettiin myös oksitosiinia tippumaan. Ero oksitosiinisupistusten ja "normaalien"supistusten välillä oli ehkä se, että niitä tuli vaan hieman useammin.
Aika pian huomattiin, että vauvan sykkeet tippuvat supistuksen tullessa, ja varsinkin ollessani vasemmalla kyljellä. Kellonajasta ei ole mitään hajua, ehkä jotain iltapäivää/alkuiltaa mentiin, mutta sain syömiskiellon ja tippaan laitettiin sokeria, sillä olin syönyt viimeksi joskus torstaina päivällisaikaan. Epiduraaliin laitettiin lisää noin kahden tunnin välein ja vaikutuksen lakkaamisen kyllä huomasi ja se iski ihan yhtäkkiä! Ei tarvinnut, kun yhden kevyen supistuksen väliin, kun seuraava olikin taas jo yhtä helvettiä. Supistuksia tuli 3kpl 10 minuuttiin, kun niitä olisi pitänyt tulla 4-5 kpl tuona aikana. Oksitosiinista huolimatta en auennut yhtään ja pikkuhiljaa vauvan sykkeet alkoivat romahdella jokaisen supistuksen kohdalla. Jossain tämän kaiken välillä mut myös katetroitiin pari kertaa, koska en saanut pissattua vaikka hätä oli kova, ja lopulta laitettiin "pysyvä" katetri.
Lääkäri tuli sitten ilmoittamaan, että vauvalla ei ole akuuttia hätää, mutta ei pääse etenemään jostain syystä. Tähän tarvitsisi antaa oksitosiinia isommalla annostuksella, mutta sitä ei voida tehdä vauvan sykkeiden takia, joten sektio olisi tässä kohtaa ainoa vaihtoehto. Olin melkein onnellinen, kun kuulin tämän päätöksen lääkäriltä, sillä enemmän minua pelotti alatiesynnytys kun leikkaus. En ollut missään kohtaa huolissani vauvan voinnista, ja lääkärikin monta kertaa painotti ettei vauvalla ole hätää.
Kiireellinen sektio oli edessä, jossa "jonossa" oli yksi ennen meitä. Kello oli tässä kohtaa noin 20, kun oksitosiinitippa lopetettiin ja supistuksia alkoi tulemaan vain 10 minuutin välein. Epiduraalia oli siis laitettava vielä lisää sen vaikutuksen hiipuessa. Välissä jouduimme odottamaan vielä pari tuntia aiempaa pidempään, sillä väliin oli tullut joku kiireellisempi tapaus ja meidän tilanne ei ollut niin akuutti että olisi tarvinnut leikata kahdessa salissa samaan aikaan.
5.1. Lauantai
Lopulta pääsin leikkauspöydälle heti puolen yön jälkeen, happinaamari kasvoille ja spinaalit selkään. Pieni paniikki iski siinä kohtaa (tai ehkä jo aiemmin..), kun koko kroppa alkoi puutumaan. Lääkäri totesi, että "et tainnut tuntea, että viilsin sua juuri terävällä veitsellä?" -Joo en. Mies pääsi leikkausvaatteissa viereeni istumaan ja pitämään kädestä kiinni. Meidän kummankin muisti siitä muutamasta minuutista, kun sektio tehtiin, on hieman hämärän peitossa ja mun usein niin puhelias mies olikin hyvin hiljainen eikä keksinyt puhuttavaa, vaikka kovaan ääneen vaadin muuta ajateltavaa. Oli todella hämärän tuntuista, kun koko kroppa ja leikkauspöytä heiluu, mutta kipua ei tunnu. Vauvan itkua alkoi kuulumaan ja onniteltiin tytöstä, jolloin mies lähti kätilön ja tytön kanssa jonnekin, kun mua parsittiin kasaan. Pian he tulivat takaisin ja mulle näytettiin tyttöä (ehkä) ensimmäistä kertaa, ja siitä he siirtyivät sitten takaisin saliin. Menetin verta noin 3dl ja selvisi, että avotarjonta (kasvot ylös-, eli mahaanpäin) oli syy, miksi tyttö ei päässyt etenemään.
Pääsin saliin ja voi sitä vapinan määrää! Olin vähän pihalla, enkä ihan tajunnut mitä oli tapahtunut. Koko kroppa tärisi, kun vanhalla alkoholistilla, enkä uskaltanut ottaa tyttöä edes syliin, silitin vain poskea vapisevalla kädelläni. Kätilö myös kysyi jotain imettämisestä, johon tokaisin vaan jotain, että nyt pullosta, katsotaan myöhemmin. Perhehuoneita ei ollut vapaana, joten meidät vietiin vierihoito -osastolle 02.30 aikoihin, josta mies lähti sitten kotia kohti. Me jäätiin siis vauvan kanssa kahdestaan, ja en oikein tiennyt miten päin olisin, kun väsymyskin oli todella hurja. Mun mielestä jokaisen synnyttäneen kuuluisi saada mahdollisuus perhehuoneeseen, kun se vaan on nykyaikaa, että yhdessä hoidetaan lasta ja onhan tuo kummallekin elämän mullistava tilanne! Kävi miestä hieman sääliksi siinä, kun hän joutui tuollaisen jälkeen lähtemään yöllä kotiin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti