keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Hello world!

Tässähän kävikin sitten niin, että enhän mä sieltä Taysista enää ilman vauvaa kotiin lähtenyt. Tie oli  pitkä, mutta siitä myöhemmin enemmän. Lyhyesti ja yksinkertaisesti, niin lääkäri totesi käynnistyksen olevan oikeastaan ainoa vaihtoehto mun korkeiden verenpaineiden takia, ja että meidän ei kannata osallistua tutkimukseen koska käynnistys voidaan joutua tekemään vasta silloin 41+5. En tiedä vaikuttiko tähän päätökseen myös se, että tilanne tuolla alhaalla oli hyvinkin kiinni ja epäkypsä.

Siispä mut kirjattiin suoraan lääkärin vastaanotolta osastolle keskiviikkona alkuillasta ja kaunis tyttömme syntyi lopulta hyvävointisena kiireellisellä sektiolla lauantain vastaisena yönä, 5.1 kello 00.27. Kaikki ei mennyt siis ihan putkeen, mutta mulle jäi silti tosi hyvä mieli synnytyksestä kaikesta huolimatta. Sairaalasta kotiuduimme seuraavana keskiviikkona ja nyt ollaankin ehditty viettämään arkea kotona jo melkein parin viikon verran ja tutustuttu meidän ihanaan pieneen sammakkoon.



Kirjoittelen tosiaan tuon synnytyskertomuksen puhtaaksi tässä mahdollisimman pian, ja muutenkin enemmän siitä miten meillä on lähtenyt arki rullaamaan, mutta halusin tulla kirjoittelemaan pikaiset kuulumiset.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Joulukuisesta tammikuiseksi

Joulu ja uusivuosi on juhlittu ja maha vaan kasvaa. Neiti haluaa näköjään syntyä mielummin tammikuussa ja olla luokkansa vanhimpia..

Tänään viikot näyttää tasan 41+0 ja merkkiäkään lähestyvästä synnytyksestä ei ole. Harjoitussupistuksia on jonkun verran, mutta yhtään kipeää ei ole koko raskauden aikana ollut. Turvotus aiheuttaa ranteiden ja käsien kipuilun ja osittaisen toimimattomuuden, sekä mahan koko hankaloittaa yöunia ja liitoskivut kyljen kääntämistä. Muuten voisi sanoa, että aika menee aivan "normaalisti" eikä tunnu mitenkään liian hankalalta tämä olo, vaikka painokin alkaa lähentelemään 100kg, joka näin lyhyelle ihmiselle on kuitenkin aika paljon.

Itseasiassa ollaankin menossa tänään TAYSiin yliaikaiskontrolliin, sillä heillä on käynnissä siellä sellainen tutkimus, jossa tutkitaan käynnistämistä jo 41+0 sen normaalin 41+5 sijaan. Lupauduimme osallistua tutkimukseen, sillä totesimme, että tämän joutuu joka tapauksessa käynnistämään. :D Tällä käynnillä katsotaan siis soveltuvuutemme tutkimukseen ja jos olemme hyviä kandidaatteja, niin arvotaan käynnistysmenetelmä ja -ryhmä, eli kuulummeko siihen 41+0 vai 41+5 porukkaan. Jännät paikat edessä siis!

Ainiin, ja oikein hyvää uutta vuotta 2019!