torstai 18. lokakuuta 2018

Hankintoja: vaunut

Jo joskus silloin aikanaan, kun vasta haaveilin vauvasta, oli mulle selvää millaiset vaunut ehdottomasti haluaisin. Näin muistaakseni jollain tutulla valkoista nahkaa olevat vaunut ja ihastuin niihin heti. En muistanut tätä enää sen jälkeen, kunnes nyt kun asia tuli ajankohtaiseksi myös itsellä. Mieleeni palasi tämä ajatus ja halu vaunuista, jotka olivat valkoista nahkaa, mutta pidin kuitenkin mieleni avoinna ja aloimme mieheni kanssa tutkimaan eri vaihtoehtoja.

Tuli heti selväksi, että silmäämme miellytti vain yhden merkin vaunut, Emmaljungat, mikä oli musta vähän hassua ottaen huomioon mun nimen ja sen, että mies on asunut yli puolet elämästään Ruotsissa, josta myös nämä vaunut ovat lähtöisin. Huomasimme myös, että kummankin silmää miellytti vaaleat sävyt ja jäimme arpomaan vaaleanharmaan kankaan, sekä valkoisen (keino)nahan välillä ja muutaman kerran käytiin myös liikkeessä näitä katselemassa.


Meille oli aluksi jo selvää, että ostamme vaunut uusina jos vain yhtään lompakon nyörit antaa myöden, sillä näissä on myös hyvä jälleenmyyntiarvo ja totta puhuen en ole koskaan ollut kirpputorien ja käytetyn tavaran ystävä (kiitos tästä omalle äidilleni :D). Lopulta kävikin sitten hyvä tuuri, kun Emmaljungan uusi mallisto oli juuri saapumassa, niin vanhaa mallistoa myytiin pois ihan hyvillä tarjouksilla.

Päätimme sitten tuossa jo ennen rakenneultraa kotiuttaa seuraavat vaunut: Emmaljunga Duo Edge rungolla ja White Leatherette kuosilla. Valitsimme vaunuihin myös ilmakumirenkaat, sillä jonkin verran tulee pyörittyä myös tuolla maastossa koirien takia ja onhan meillä myös talvisin lunta tai loskaa ja kun ei asuta missään ydinkeskustassa. Päädyimme siis lopulta tähän valkoiseen nahkaan, kun totesimme sen olevan helpommin puhdistettavissa pyyhkäisemällä, kun vaalea kangas.



Vaunut tuntuivat hyvältä koeajossa ja ainoana huonona puolena tähän mennessä on vaunujen koko kasattuna, joten ei ehkä ihan joka paikkaan voi ottaa näitä mukaan, mutta silti emme malta odottaa, että pääsemme testaamaan näitä käytännössä!

Ostin vaunuihin myös merkkiin ja malliin sopivan lämpöpussin talvea varten :)
Kirjoitan uuden tekstin vaunuista myöhemmin, jossa kerron hyvistä, sekä huonoista puolista, kunhan siis olemme saaneet testattua näitä hetken aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti