tiistai 6. marraskuuta 2018

Neuvolan vaihtuminen

Muuton myötä meidän neuvolakin tietysti vaihtui. Otin noin kuukausi ennen muuttoa yhteyttä uuden asuinkuntamme neuvolaan ja varasin ajan normaalisti. Paperit siirtyivät suostumuksellani neuvolasta toiseen ja itse ei oikeastaan mitään tarvinnut tehdä. Tai no... Tuntuu että neuvolan vaihdossa juuri tässä vaiheessa (rv 32) oli sen verran kaikkea muistettavaa itsellä, että varmasti kaikki asiat menisi niin kuin pitää. Käyntini pelkopolille ja perhevalmennukset oli suosiolla jätetty Tampereelle, mutta aikataulujen vuoksi esimerkiksi synnytysvalmennus oli pakko käydä jo Joensuussa. Myös näin influenssakauden alussa piti muistaa varmistaa, että mistä me ne rokotteet voidaan hakea.

Neuvolan vaihto sujui yllättävän kivuttomasti ja uusi neuvolantäti ja opiskelijatyttö olivat myös tosi mukavia. Meidän ensimmäinen neuvolakäynti täällä kesti varmaan 1,5 tuntia, koska piti käydä periaatteessa koko alkuraskaus uudelleen läpi nopsasti, että saatiin heidät ajan tasalle. Koko raskauden ajan verenpaineet  ja hemoglobiini ovat olleet ok, mutta tällä kertaa jostain syystä alapaine koholla ja hemoglobiini alhaalla, häh? On vissiin muutto ja stressi tehnyt jokseenkin tehtävänsä :D Tulihan sieltä sitten käsky hakea rautalisää apteekista ja levätä paljon, joten tässähän tämä aika sitten menee katsellessa täysiä pahvilaatikoita jotka pitäisi purkaa..

Sain heti seuraavalle päivälle myös lääkäriajan koskien sitä aiempaa liikehälytystä ja kasvukontrollia, josta sitten saatiin lähete Tayssiin ja sieltä tulikin aika heti parin päivän päähän, tosi nopeaa toimintaa! Samalla kerralla meidän olkavarsiin tökättiin myös influenssapiikit, joten on sekin nyt hoidettu. Enää siis kilppariarvojen tarkastus verestä (JA MIKSI FIMLABILLE ON NIIN HELVETILLISET JONOT AAMUAIKOIHIN??!) ja tietysti verenpaineen seuraaminen, sekä Taysin käynti ja mahdollinen käynti siellä pelkopolilla.

Summa summarum; neuvolan vaihdos oli meidän tilanteessa helppoa, mutta piti pitää huoli myös siitä että saa kaikki asiat mitä on pyytänyt edellisellä paikkakunnalla. Tampereen labratoiminta on syvältä verrattuna Islabbiin, ainakin aamuaikojen puolesta, mutta neuvolasta ja äippäpolin nopeudesta jäi hyvä fiilis.

Huh, tulipas sekava teksti, mutta toivottavasti tästä sai edes vähän selvää..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti