Vauvauinti

Oon aina inhonnut uimahalleja, mutta tykännyt käydä kylpylöissä. Vesi ei oo mulle mikään lempi elementti, ja osaan just ja just uida. Halusin kuitenkin jonkun harrastuksen vauva-ajalle, ja mikäs olisikaan sen mukavampaa kun vauvauinti?

Vertailin Tampereen alueen vauvauintien hintoja ja niissä oli huimia eroja! Joissain paikoissa maksat kurssimaksun, ja lisäksi vielä _JOKA_ uintikerralta erillisen käyntimaksun. Hinnaksihan olisi tullut joku miljoona, ja ei mulla todellakaan ollut varaa sellaiseen. Onneksi löysin kuitenkin paikan, joka on kylpylässä, jossa maksetaan aina kuukausi kerrallaan (63e). Uinnin voi aloittaa koska vaan, ja irtisanoa ryhmäpaikan kun siltä tuntuu (kuukauden irtisanomisajalla). Siis kuinka kätevää?

Alotettiin meidän uinnit toukokuun alusta, ja irtisanoin sen heti, eli oltiin touko- ja kesäkuu uimassa. Ekalla tunnilla kaikki oli vielä hieman hakemista: mihin laskea vauvan pukukopissa ja suihkussa, kuinka kauan peseytymiseen menee aikaa, kuinka kauan ennen uintia vauva pitää syöttää ja niin edelleen. Tampereen (Lapinniemen) kylpylässä suihkutiloihin ei saa ottaa kaukaloa, vaan heillä on siellä yksi matto, muutama kylpytuki, ja istuville vauvoille ja lapsille vateja. En oo vielä onnistunut löytämään lastenhoitohuonetta tai hoitotasoa sieltä mistään, joten vauvan alapesu ja uikkareiden vaihto tapahtuu aina pukukopissa, tai sitten suihkussa.

Neiti oli ekalla kerralla hieman epäileväinen, ja itkeskeli enemmän ja vähemmän oikeastaan koko sen vartin siellä altaassa. Kahdella seuraavalla kerralla oltiin altaassa jo täydet puoli tuntia, ja ei tietoakaan kiukuttelusta, vaikka pienesti sukellettiinkin jo. Ohjaajan ääni jää vähän kuulumattomiin siellä metelissä, mutta kyllä siellä silti mukana pysyy. Joka kerta meni aina edellistä paremmin, ja aina opittiin paljon uutta! Nyt myös tietää, että kannattaa varata kaksi pyyhettä vauvalle mukaan, ja sen, että pesuissa ei todellakaan mene kauaa, 10 minuuttia ennen uintia kun on paikalla niin riittää oikein hyvin.

Kokemuksena vauvauinti oli tosi kiva, ja suosittelen sitä kaikille vaikkei itse uimisesta niin tykkäisikään. :)

Laineilla

Huhtikuussa käytiin Ruotsissa moikkaamassa mieheni sukulaisia, ja vaikka matkassa ei muuten ole mitään ihmeellistä kerrottavaa, niin haluun kertoo mitä juttuja huomasin laivamatkailusta vauvan kanssa.

• Jos matkustat autolla, jonka laitat laivaan, älä ota vaunuja mukaan ellei ne ole tosi ketterät, eli kulkee myös ahtaissa tiloissa autokannella ja hyttikäytävillä!

• Korvikevauva tarvii korviketta, mutta hytissä ei ole lämmitysmahdollisuutta, eikä pullojen pesu -mahdollisuutta. Tai ainakaan itse en halunnut pestä juomakelvottomalla vedellä myöskään tuttipulloja.

• Ota mukaan joku pieni koppa sängyksi vauvalle (jos ei nuku vieressä), sillä eihän ne laivan tarjoamat mahdu millään sinne hyttiin, eikä oo ehkä tarkotettu näin pienille (3-4kk)!

Meidän matka meni oikeesti tosi hyvin, mutta muutamia pieniä ongelmia sai ratkoa. Voisin kuitenkin sanoa, että lähtisin vauvan kanssa laivalle uudestaan koska vaan, varsinkin nyt kun tiedän mitä kannattaa ottaa mukaan ja mitä ei.

Kiinteiden aloitus

Neuvolan suosituksen mukaan korvikkeella kasvavien vauvojen suositellaan aloittamaan kiinteiden maistelu jo 4 kuukauden iässä, sillä ainakin se pienentää allergia riskiä. Meillä ollaan kasvettu hyvin korvikkeella, mutta ajateltiin aloitella kiinteät pikkuhiljaa nyt, kun 4 kuukautta on tullut täyteen. Ainakin oman tulkinnan mukaan myös valmiudet ovat alkaneet pikkuhiljaa täyttymään, niin en näe syytä miksei voisi jo aloitella.

"Lapsi on motoriselta kehitykseltään valmis syömään kiinteitä ruokia, kun hän pystyy istumaan tuettuna, hallitsemaan pään liikkeitä sekä koordinoimaan silmien ja käden yhteistyötä ruokia tavoitellessaan." - THL, 2016

Ikinä en ole vauvaa tai lasta syöttänyt, joten aika paljon joutui googlettelemaan, että mitä sitä nyt pitäisi tehdä ja mistä ylipäätään aloittaa koko homma. Huomasin, että aloitukseen suositellaan vihanneksia tai juureksia, sillä hedelmillä ja marjoilla aloittaessa voi olla riskinä se, että lapselle ei enää maistu ei-niin-makeat -jutut. Monet aloittavat perunalla tai bataatilla, mutta me päädyttiin porkkanaan. Ei siis muuta, kun paloiksi kattilaan kiehumaan ja soseeksi. Tämän jälkeen otin parin päivän annokset purkkiin jääkaappiin, ja pakastin loput jääpala-astiaan, josta sitten siirrän nuo kalikat johonkin minigrip -pussiin tai pakasterasiaan.

4-kuukautispäivän kunniaksi annoimme päivällä ensin maidon, ja sitten päälle porkkanasosetta, jonka lämmitin ja laitoin hieman korviketta sekaan. Tämä teelusikallinen outoa oranssia tavaraa oli hieman omituisen makuista, ainakin ilmeistä päätellen, mutta lopulta neidin piti ottaa itse kiinni lusikasta. Seuraavana päivänä annettiin tätä "porkkanavelliä" uudelleen, ja hyvin näytti uppoavan. Neidin mahakin on toiminut vielä toistaiseksi normaalisti!

Ajattelin jonkun verran tehdä itse soseita, mutta varmaan kuitenkin suurin osa ainakin marja- ja hedelmäsoseista ostetaan valmiina kaupasta. Oikeasti ihan vaan sen helppouden ja ehkä myös vähän oman laiskuuden vuoksi. Tämän hetkinen suunnitelma on antaa uutta makua aina kahdesti viikossa. Ensin siis porkkana, sitten bataatti, päärynä ja omena, ja kaikkea mitä nyt noiden jälkeen sattuu löytymään.

Eiköhän tästä hyvä tule..

Vauvan kanssa ulkomaille

Olen lukenut paljon blogeja ja keskustelua tästä aiheesta, ja ajattelin tehdä myös oman kokemuksen perusteella pienen infopaketin ja vähän, että miten meidän reilu 6 tunnin lentomatka, sekä lomailu vauvan kanssa Teneriffalla meni.

Meidän tytön ensimmäinen ulkomaanmatka oli siis tytön ollessa noin 2,5kk vanha. Samalla hän pääsi ensimmäistä kertaa lentokoneeseen. Valitsimme lentokohteen oikeastaan sen mukaan, että mihin meidän rokotukset riittää, missä on suhteellisen lämmin ja mihin ei olisi hurjan pitkä lentomatka. Kohteeksi 11 päivän lomalle valikoitui Teneriffa oikeastaan siksi, kun olimme olleet siellä jo vuotta aiemmin, niin oli kiva mennä tuttuun paikkaan vauvan kanssa. Varattiin lennot suoraan Finnairilta, ja kaksi eri huoneistoa Airbnb:n kautta. Selvitin vielä etukäteen Finnairilta, että mitä sylilapsen lippuun kuuluu, jolloin sain vastaukseksi, että hoitolaukku koneeseen, sekä ruumaan saa ottaa ilmaiseksi(!!!) vaunut ja turvaistuimen. Olin tästä tiedosta jo ihan hämmentynyt, koska tuo kyseinen lippu maksoi vain 40 euroa ja no, on tottunut aiemmin maksamaan kaikesta ylimääräisestä.

Kentällä ja koneessa
Lähdettiin ajelemaan lentokentälle puolen yön jälkeen, ja päästiin lentokoneeseen viiden aikaan aamulla. Matka meni nukkuessa ja hetki lentokentälle pääsyn jälkeen syötiin. Turvatarkastuksessa jätettiin meidän matkarattaiden pehmeä kantokoppa ruumaan ja siirryttiin turvatarkastuksen läpi portille matkarattaiden kanssa. Meidän matkarattaat menee sen verran pieneen tilaan, että saatiin ottaa ne käsimatkatavarana, joka helpotti matkaa tosi paljon! Lentokoneeseen oltiin varattu eturivin paikat, johon saa vauvan kopan, jossa neiti sitten nukkui lähes koko matkan kumpaankin suuntaan. Molemmat 6 tunnin lennot meni tosi hyvin ja rauhallisesti. Otettiin koneeseen muutama 200ml korvikepurkki, jota syötettiin huoneenlämpöisenä (siellä taitaa myös olla mahdollista lämmittää, mutta ei koettu tarpeelliseksi) ja hyvin näytti maistuvan. Koneen vaipanvaihtoalusta oli kova ja aika pieni, mutta kyllä siinä nopsasti sai vaipat vaihdettua! Lähes jokainen virkailija kentällä ja lentohenkilökunta oli todella ystävällisiä ja saatiin tosi hyvää palvelua. Lasten kanssa matkustaville on myös ainakin Helsingin ja Teneriffan lentokentillä omat turvatarkastukset.


Auton vuokraaminen
Me vuokrattiin jo etukäteen auto, jotta liikkuminen paikasta toiseen olisi helpompaa. Saatiin vuokraamosta myös turvakaukalo, mutta näin jälkikäteen ottaisin kyllä oman mukaan, nimittäin sen turvallisuus kolarin sattuessa olisi varmasti parempi kuin tuollaisen vanhan kaukalon, jossa ei edes ollut mitään pehmusteita. Onneksi automatkat kohteessa olivat lyhyitä ja näin ollen kaukalossa oloaika lyhyt. Auto kannattaa mitoittaa myös ihmisten ja tavaroiden määrään: meillä oli ainakin tosi paljon enemmän tavaraa, kun aiemmin, koska mukaan tulivat myös matkarattaat ja pehmeä vaunukoppa, joten jouduttiin korottamaan autoluokkaa vielä kentällä.

Majoitus
Vuokrattiin paritalo, sekä asunto Airbnb:n kautta, ja kriteereinä oikeastaan keittiö, pyykinpesukone ja suosittiin myös vauvan sänkyä. Loppupeleissä kuitenkin nukutettiin tyttö meidän pehmeässä kantokopassa, mutta muuten majapaikat oli meidän tarpeille tosi hyvät! Ja vauvan kanssa lomaillessa oma keittiö oli tosiaan iso plussa! Lämpimässä kohteessa myös ilmastoinnin merkityksellisyyttä kannattaa miettiä.

Liikkuminen ja syöminen
Meillä kun ei tarvita vielä muuta, kun maitoa, niin otettiin Suomesta matkalle mukaan jauhemainen korvike pääasiassa sen kuljettamisen helppouden takia. Myös aiemmin mainitsemani nestemäinen korvike oli kätevä lentokoneessa. Syötettiin neiti aina ennen lähtöä, ja lisäksi otettiin mukaan pullovettä ja korvikejauhoa, vaipanvaihtoalusta, vaippoja ja vaihtovaatteet. Pidettiin matkarattaita ja pehmeää kantokoppaa lähes aina mukana autossa, jotta liikkuminen olisi helpompaa ja neiti sai hyvin nukuttua myös meidän shoppaillessa tai ollessa ravintolassa syömässä. Ravintoloissa sai hyvin tilaa rattaillekin, kukaan ei katsonut pahalla ja monet jopa vaan hymyilivät.

Korvikkeet ja vaipat
Nestemäistä korviketta ei ainakaan Teneriffalla oikeastaan ollut ollenkaan, niin jouduttiin etsimään sopivaa tuotetta aika pitkään, kunnes löydettiin meidän Suomesta tuotua jauhoa vastaava tuote. Me käytettiin NAN Pro jauhoa, ja tuolla se oli nimellä NAN OptiPro, muuten aivan samannäköiset purkit. Siellä ilmeisesti myös NATIVA -merkki on samankaltainen, mutta otettiin mielummin tuota samaa mitä aiemminkin. Mun sukulainen on Nutricialla töissä, niin heiltä sainkin heti vastauksen, että Espanjassa vastaava tuote on xx (en muista näitä nimiä), kun taas Nestlen Suomen puhelinpalvelussa ei osattu kertoa vastaavaa tuotetta, koska joka maassa on kuulemma maiden tarpeisiin soveltuvat tuotteet. Epäilen kyllä tätä, että ei muka olisi yhtään samoja tuotteita eri EU -maissa, mutta ken tietää... Vaippoja etsittiin, ja ei löytynyt mitään tuttua. Jostain muistan lukeneeni, että espanjalainen "Dodo" -merkki olisi sama, kun Pampers, mutta ei kokeiltu tätä. Ostettiin jotain paikallisia Flexifit -vaippoja ja ne oli ihan hyviä, ja lisäks testattiin myös jostain pikku marketista löytynyt Pampers. Meillä oli siis jonkunverran omia Muumeja ja Liberoita mukana, mutta ei tarpeeksi. En siis lähtisi raahaamaan Suomesta mitään vauvantarvikkeita, paitsi ehkä miettisin toisen korvikejauhepurkin tuomista, kun se ei juurikaan paina eikä vie tilaa.


Ostokset
Pakko oli vielä lisätä tähän loppuun, että aivan ihania vaatteita ja tarvikkeita oli saatavilla monista kaupoista, ja vielä tosi halvalla! Me löydettiin tosi paljon kivoja neulepaitoja ihan muutamalla eurolla kappale, ja tosi paljon kaikenlaisia Minni Hiiri -vaatteita. Koot tuolla menevät aika lailla kuukausittain, mutta yleensä kaikissa niissä oli myös pienemmällä printillä siellä pesulappujen kohdalla senttimäärät. Huomattin myös, että housut olivat kaikki aika kaposia, mutta ne sopivatkin hyvin meidän neidille. Suosittelen siis ottamaan vauvan vaatteille oman matkalaukun mukaan, jotta saa kaikki ostokset mahtumaan laukkuihin ja takaisin Suomeen!

Ristiäiset?

Kumpikaan meistä ei ole kovin uskonnollinen, mutta haluttiin silti järjestää ristiäiset. Ainakin itse koen niin, että lapsi saa sitten myöhemmällä vaiheella (kun itse näistä asioista ymmärtää) päättää itse omasta uskonnollisuudestaan tai kirkkoon kuulumattomuudesta. 

Meidän kunnassa seurakunnan palvelut lapsille ja nuorille ovat tosi hyvät, ja oon itsekin nuorena kaiken maailman leireillä ja seurakuntatalolla viettänyt aikaani, enkä ole kokenut sitä mitenkään ihmeelliseksi, kun lähes kaikki kaverinikin olivat siellä. Isovanhempani, tai itseasiassa oikeastaan äitini isä oli hyvinkin uskonnollinen, ja kävi kirkossa joka sunnuntai yrittäen myös aina jollain konstilla saada meidät lapsen lapsetkin mukaansa. Jokaisen juhlavan aterian yhteydessä laulettiin "leipälaulu", ja tämä on itseasiassa ollut läsnä nyt myös omien vanhempieni luona isovanhempieni poismenon jälkeen. Olen lapsena lukenut iltarukouksen jomman kumman vanhemman kanssa joka ilta ennen nukkumaanmenoa, mutta nykyisin voisin jopa sanoa, että uskonnollisuus ei näy mun päivittäisessä arjessa millään konkreettisella tavalla. Mielestäni jokainen saa uskoa mihin tahtoo ja uskonnollisuus saa näkyä heidän elämässään ihan kuinka paljon vain, sillä se on jokaisen oma asia. Halusin kuitenkin vähän avata (minun puoleltani) teille tätä, että minkä vuoksi järjestimme ristiäiset ja siten kastoimme lapsemme kirkkoon.

Ristiäiset järjestettiin seurakunnan omistamalla paikalla, pappilassa, johon kutsuimme perheidemme ja kummien lisäksi lähisukulaisia. Ajattelimme, että on mukavaa nähdä kaikkia läheisiä. Järjestelyissä auttoivat meidän kummankin äidit, meidän toiveita kunnioittaen. Päivästä emme juurikaan mitään muista, mutta se oli silti hieno päivä! Taisi olla uudet vanhemmat vähän väsyneitä tuona hienona kevätlauantaina..

Reissussa

Tänään meillä on takana jo viikon verran lomailua Teneriffan lämmössä, ja muutama päivä vielä jäljellä. Kaikki on mennyt super hyvin ja neiti on ollut yllättävänkin tyytyväinen koko loman ajan. Ollaan oltu oikeastaan ihan normaalisti liikenteessä samoin kun ennen vauvaakin, mutta nyt joutuu vähän miettimään enemmän että kauankohan viime ruokailusta on aikaa, ja että pitäisikö vaihtaa vaippa ennen lähtöä ravintolaan.

Espanja on kyllä ihana paikka lomailla, vaikka vähän ehkä tällainen "turistirysä", mutta ruoka on aivan sairaan hyvää, samoin kun paikallisen ruokakaupan valikoimat ja ihmiset ei katso yhtään pahalla, kun lomailet vauvan kanssa. :)

Kirjoittelen myöhemmin vielä asioista, joita kannattaa muistaa vauvan kanssa lomaillessa näin meidän ekan kokemuksen perusteella.

P.s. Ekana päivänä täällä meillä opittiin kääntymään mahalta selälleen!

Sektiosta toipuminen

Aiemminkin jo mainitsin, että meidän synnytyksen käynnistys päätyi lopulta kiireelliseen sektioon vauvan virheellisen tarjonnan (avotarjonta) vuoksi. Tyttömme syntyi 00.27, eli lauantain puolella ja pääsimme osastolle 03 aikaan lauantai aamuna. Spinaali, epiduraali ja muut lääkkeet mitä mulle nyt ikinä annettiinkaan siinä sektion yhteydessä vaikuttivat vielä hyvin, tai ainakin niin hyvin, että kipuja ei silloin yöllä vielä tuntunut.

Sain jos jonkinmoista lääkettä 6 tunnin välein ja lisäksi mulla oli epiduraali tippumassa kokoajan, joka oli tarkoitus ottaa pois lauantaina päivällä. Sen epiduraalin kanssa kävi kuitenkin vähän hullusti, kun lauantaina jossain kohtaa alkoi tuntumaan kipua, mutta vaan oikealla puolella ja vasen puoli oli kokonaan puutunut. Lopulta selvisi, että se letku oli mennyt jotenkin huonosti sängyssä maatessani, ja vaikutti enää vain toiselle puolen kehoa, jolloin anestesialääkäri antoi isomman annoksen pahimpiin kipuihin, ja letkua vedettiin samalla hieman ulospäin tarkoituksena pitää sitä vielä seuraavaan päivään. Päivistä en ole varma (luulisin, että sunnuntaina), mutta taas kävi sama homma tuon kivun ja puutumisen suhteen, ja letku olikin sitten mennyt kokonaan poikki. Että sellainen epiduraali mulla tässä leikkauksen jälkeisessä toipumisessa "apuna". Lääkkeitä muutenkin meni aika paljon ekan parin päivän aikana, buranaa ja panadolia 6 tunnin välein, joku pitkävaikutteinen kipulääke kerran päivässä, sekä meni vielä lisäksi muutama nopeammin vaikuttava (opiaatti?)tabletti.

Sektion jälkeen tärkeänä pidetään sängystä ylös nousemista mahdollisimman pian. Taysissa ymmärsin olevan tavoitteena nousta seuraavana päivänä sektiosta, mutta mun kipulääkkeiden toimimattomuuden takia siirrettiin sitä yhdellä päivällä. Olisiko se ollut sitten sunnuntai, kun nousin ensimmäistä kertaa istumaan sängyn laidalle ja maanantaina tsemppaava kätilö sai mut nousemaan ylös ja täytyy sanoa, että se sattui sitten aivan helvetisti! Samana päivänä, kun nousin ylös ja olin päässyt itse kävelemään vessaan, multa otettiin katetri pois. Ajattelin tässä tarkoituksena olleen se, että pakko nousta ainakin muutaman kerran päivässä vähän jaloittelemaan, ja niin mäkin nousin. Tosin mun vessakäynnit oli yhtä helvettiä: itkin ja purin hammasta, etten huutaisi kivusta ja ensimmäiset kävelyt myös pelottivat, kun tuntui että lähtee taju. Suihkuun pääsin maanantaina ja vasta tiistai-iltana pääsin jotenkin vauvansänky tukena kävellen hakemaan iltapalaa itselleni. Mua pelotti aivan helvetisti lähteä kotiin keskiviikkona, ja vielä kun meillä on kotona rappuset, niin olin aivan varma etten selviä niistä. Päätettiin kuitenkin miehen kanssa yhdessä, että lähden kotiin ja lopulta se oli hyvä ratkaisu.

Kotona toipuminen lähti kunnolla käyntiin, mutta rappusten käveleminen, sekä sängystä ylösnouseminen oli todella hankalaa ja teki kipeää. Kipuja oli niin, että buranasta ja panadolista huolimatta haava-alueelle koski usein ja kyllä todella huomasi aina, kun lääkkeen vaikutus alkoi lakkaamaan. Toipumisessa, siihen saakka että kipuja ei enää tuntunut ollenkaan, meni kokonaisuudessaan joku 4-5 viikkoa, mutta silti niistä kivuista huolimatta pystyi elämään suhteellisen normaalia elämää jo pari viikkoa sektion jälkeen. 

Matkustusasiakirjat kuntoon!

Lähdetään ulkomaille tällä viikolla ja missiona ristiäisten jälkeen oli hankkia tytölle passi, kun ulkomaanmatkaa varten vauvallekin tarvitsee tänäpäivänä hakea passi/henkilökortti, tietysti riippuen kohteesta. Ajateltiin siis jo etukäteen tehdä passihakemus heti, kun olemme saaneet ristiäiset alta pois ja nimen maistraattiin, sillä suunnittelimme lähtevämme kevään aikana reissuun. Aikaa asian hoitamiseen meillä lopulta jäi noin kaksi viikkoa, ja heti ensimmäisenä huomasin poliisilaitoksen ajanvarausten menevän jo huhtikuun lopulle. Näimme jo etukäteen kauhukuvia jonotuksesta Tampereen poliisilaitoksella pienen vauvan kanssa, mutta onneksi kuin ihmeen kaupalla Kangasalan poliisilaitoksella oli yksi aika heti seuraavalle päivälle! Ajoimme siis mielellään sen muutaman kymmenen kilometrin matkan sinne, jotta välttyisimme jonotukselta.

Passikuvan otto mietitytti kaikista eniten, että miten sen oikein pystyy ottamaan. Huolehdittiin siitä, että vauva oli kylläinen ja hyvin nukkunut ennen kuvausta. Menimme Verkkokauppa.comiin passikuvaan, koska hinnaksi 9-13 välillä oli ilmoitettu vain 1e, joten miksi ei. Heillä oli siellä kuitenkin vain penkki, eikä sitä valotaulua(?), minkä päälle vauvan voi laittaa makaamaan. Tyttö turvakaukalosta siis hereille ja kuvattavaksi! Jouduttiin soveltamaan, ja jotenkin pitämään neitiä istuma-asennossa, kuitenkaan kunnolla istuttamatta, mutta onneksi kuva oli otettu nopeasti!

Seuraavana päivänä ajelimme Kangasalan poliisilaitokselle ja pääsimme suoraan tiskille. Huoltajia pyydettiin todistamaan henkilöllisyys ja vauvaa piti myös näyttää virkailijalle. Meillä kuitenkin tässä vaiheessa selvisi, että tytön virallisena huoltajana olin vain minä, ja mies oli merkitty vain vanhemmaksi (ongelmia oli jo aiemmin ollut tuossa isyyden tunnustamisessa ja muussa, joten ajateltiin, että ehkä ne paperit oli vaan unohdettu laittaa eteenpäin). Näinpä siis saatiin passi tilattua ja maksettua loppuun: pikamaksu oli siis +19e, jolloin passi tulee kolmessa arkipäivässä.

Mun (yksin)huoltajana piti käydä hakemassa passi muutaman päivän päästä Ärrältä. Vinkkinä siis muille, jotka hakevat passia: huoltajat ja vauva mukaan, sekä laitokselle, että hakemaan sitä passia!

Imetyksestä

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen saisi tehdä omat valintansa imetyksen suhteen ilman pelkoa siitä, että niitä kyseenalaistetaan. Toivoisin myös, että munkin valintoja kunnioitettaisiin tai edes yritettäisi jotenkin ymmärtää.

Suomessa suositellaan täysimettämään vauvaa kuuden kuukauden ikään saakka, ja taitaa olla niin, että imetystä suositellaan jatkamaan vielä tämänkin jälkeen kiinteiden ohella aina vuoden ikään asti. Kuitenkaan aina kaikki ei välttämättä mene niinkuin elokuvissa, tai edes miten itse haluaa: maito ei välttämättä nouse, maidon tulo voi hiipua aikaisin, käytössä voi olla lääkkeitä joiden kanssa ei saa imettää, tai sitten yksinkertaisesti imetys ahdistaa tai ei tunnu miellyttävältä. Jokaisella on oma syynsä, imetti sitten tai ei. Muutenkin, tämä on yksi niistä aiheista, johon jokaisella on varmasti jonkunlainen mielipide viimeistään ennen synnytystä. Tämä on myös aihe, joka jakaa paljon mielipiteitä ja sen vuoksi saa aikaan kiivastakin keskustelua. Haluan nyt jakaa oman tarinani, ja valintani imetyksen suhteen.

En ollut koskaan aiemmin ennen raskautta miettinyt omaa mielipidettäni omasta imettämisestä, mutta se tuli tietysti ajankohtaiseksi jo raskauden alkuvaiheessa. Huomasin jo ensimmäisillä neuvolakäynneillä, kuinka imetystä tuputetaan joka paikassa, ja omia ajatuksia kysytään jo ihan raskauden alkuvaiheessa. Useissa paikoissa törmäsin siihen, että niin vain täytyy tehdä, huolimatta kivusta, omista ajatuksista, tai ihan vaan jaksamisesta. Aloin ajattelemaan, että totta kai imetän ja myös lisäksi pumppaan, jotta mies voisi myös osallistua vauvan syöttämiseen päivittäin. Tämähän olisi ollut ideaali tilanne meille, mutta näin jälkeenpäin voin sanoa, että aikani ei olisi mitenkään riittänyt tuohon imetyksen ja pumppaamisen yhdistämiseen, sekä kaikkeen muuhun vielä lisäksi.

Lasketun ajan lähestyessä ajatukseni menivät jo hieman osittaisimetyksen puolelle, että jos imettäisin ja lisäksi syöttäisimme pullosta korviketta. Ihan raskauden viime metreillä kävimme perhevalmennuksessa, jossa aiheena oli imetys. Koko valmennuksen ajan puhuttiin käytännössä niin, että mitään muuta vaihtoehtoa ei edes olisi olemassa, kun imettäminen, ja että mistään muualta vauva ei voi saada maitoa. Sanomattakin selvää, että ajatukseni imettämistä kohtaan hieman muuttui tämän valmennuksen jälkeen: ajattelin nimittäin, että vauva saisi pelkkää korviketta. Mua alkoi ahdistaa ajatus siitä että se sattuu sekä ahdistaa, ja että vauva olisi koko ajan riippuvainen pelkästään musta, ja etten saisi yhtään omaa aikaa, että kaikki aika vuorokaudesta menee imetykseen tai pumppaamiseen. Ajattelin, että saattaisin jopa masentua uudelleen ja sitä mä en halunnut.

Sairaalassa sektion jälkeen sanoin kätilölle heti, että pullosta maitoa ja ihme kyllä, kukaan ei kyseenalaistanut mun päätöstä. Ihmettelin tätä, sillä olin lukenut ja kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka vauvalle ei esimerkiksi anneta lisämaitoa, vaikka oma maito ei nouse. Mä syötin meidän neitiä pullosta koko sairaala-ajan, vaikka maito nousikin toisena päivänä sektiosta (maanantaina). Yritin imettämistä hetken ajan kätilön toiveesta seuraavana päivänä, mutta jo muutaman sekunnin jälkeen lopetin ja sanoin, että tää ei vaan oo mun juttu. Illalla pumppasin hieman maitoa sairaalan pumpulla, ja sekin tuntui jotenkin inhottavalta.

Lopulta me päädyttiin ratkaisuun, että en imetä ollenkaan, vaan syötetään pullosta pääasiassa korviketta ja sen verran omaa maitoa, mitä vaan ehdin pumpata. Pumppasin 1-4 krt vuorokaudessa, ja sainkin meidän Philips Aventin sähköpumpulla pumpattua ihan hyviä määriä, kunnes helmikuun alkupuolella maidontulo alkoi hiipumaan. Lopulta pumppasin viimeisen kerran nyt maaliskuun alussa n.15ml, ja totesin että nyt riittää. Oon tosi tyytyväinen tähän päätökseen, ja se on toiminut meillä hyvin. Voi kuitenkin olla, että joskus tulevaisuudessa seuraavan vauvan kanssa yrittäisin vielä imettää, mutta en silti kadu tätä, että nyt en taistellut sen eteen. Saan nukuttua hyvin ja omaa aikaa, mies saa luoda suhteen vauvaan myös syöttämisen muodossa ja mikä tärkeintä, mä voin henkisesti tosi hyvin ja meidän neiti kasvaa näköjään hyvin pelkällä korvikkeellakin.

Ensimmäiset rokotukset

Me saatiin eka rokotuskombo 2kk ikäisenä, normaalin 3kk iän sijaan. Normaalistihan tuolloin annetaan pelkkä suun kautta menevä rotarokote rotavirusta vastaan, mutta meillä aikaistettiin kuukaudella noita piikitettäviä rokotteita ulkomaanmatkan takia.

Aamulla niin hyväntuulinen neiti olikin jo vähän väsynyt siinä puolen päivän jälkeen, kun suunnattiin neuvolaan. Mitattiin pituus ja paino, sekä katsottiin refleksit ja mitä muuta noilla käynneillä nyt tehdään. Sen lisäksi annettiin suun kautta juotava rotarokote lasten vatsatauteja vastaan, ja kaksi piikkiä: yksi kumpaankin reiteen.

Rotalitku maistui ainakin ilmeestä päätellen vähän pahalle, mutta hyvin se meni kuitenkin alas. Piikkejä pistettäessä sattui hetken aikaa, mutta itku ei kyllä onneksi ollut niin sydäntäsärkevää, kun olin etukäteen kuvitellut muistellen sairaala-aikaa. Pistosten jälkeen neiti itkeskeli hetken ja nukahti pian syliin.

Loppupäivä menikin sitten sellaista valitus-itkua itkeskellessä ja todella pahanhajuisia pieruja päästellessä. Uni ei tahtonut oikein tulla, ja silmät ja posket vähän punoittivat, mutta kuume ei onneksi noussut. Vatsakipuja taisi olla jonkun verran, ja muutama märkä pieru, sekä pari kakkaa. Rotarokotteen jälkeenhän pitää itse pestä huolellisesti käsiä aina (kakka)vaipanvaihdon yhteydessä viikon ajan, ettei itselle tartu kyseinen tauti.  Nyt tässä ollaan sitten kädet ruvella liiallisesta käsienpesusta, mutta onneksi neidillä on kaikki nyt normaalisti. :)

Seuraavan kerran rokotellaan piikeillä sitten viiden kuukauden iässä, ja sitä ennen 3kk neuvolassa taas tämä niin ihana rotarokote.

Osastolla

Vietettiin sairaalassa vierihoito-osastolla lauantai aamusta keskiviikko iltapäivään, eli 4 päivää mun laskujen mukaan, mutta sairaalassa lasketaan jotenkin eri tavalla (synnytyspäivä on päivä nro 0) ja kotiuduttiin siis kolme päivää sektion jälkeen. Osastoajasta on kulunut jo sen verran aikaa, että en ihan tarkalleen kaikkea muista, mutta yritän parhaani! Kirjoitan erillisessä postauksessa sektiosta toipumisesta ja kivuista, joten keskityn tässä vaan vauvan hoitoon liittyviin asioihin.

Lauantaina aamuyöllä mies tosiaan joutui lähtemään kotiin, kun me vauvan kanssa jäätiin osastolle. Mulla oli sängystä ylösnousukielto, eli aina kun tarvitsi jotain, piti soittaa hoitajien kelloa. Tunnin päästä siitä, kun mies lähti, niin pyysin hoitajaa ottamaan vauvan yöksi, jotta saisin levättyä edes muutaman tunnin pitkän valvomisen jälkeen. Vauva oli ollut tyytyväisenä hoitajien huoneessa, kun tämä tuore ja väsynyt äiti nukkui vajaan neljän tunnin unet. Hän söi oikeastaan koko sairaalahoitoajan 3-4 tunnin välein, joten tosi hyvin sai aina välissä levättyä ja ihasteltua vauvaa.

Tuore isä vietti osastolla aikaa aina noin 12-19 ja sai aina päävastuun vauvan hoidosta. Isälle opetettiin vaipan vaihto, pyllyn pesu, napatyngän ja silmien ym. putsaukset, ja niitä hän siellä sitten ahkerasti ja innoissaan teki mun ollessa sänkypotilaana. Öisin hoidin sitten itse vauvaa, eli olin lähellä ja syötin, mutta kivuista johtuen jouduin aina pyytämään hoitajaa esimerkiksi vaihtamaan vauvalle vaipan, jos oli tullut kakka yön aikana.

Olin kuullut huonoja kokemuksia joistakin kätilöistä, mutta Taysin osastolla 4a he olivat kyllä tosi mukavia ja avuliaita, vaikka siellä pyritäänkin siihen, että vanhemmat hoitaisivat kaiken heidän ollessa ohjaajina. Tämä ei kuitenkaan meidän kohdalla oikein onnistunut, kun päivisin miehen ollessa paikalla. Tämänkin takia ihmettelen, että perhehuoneita ei ole saatavilla kun vain muutama - mekin oltaisi voitu hoitaa tyttöä yhdessä ilman apua, jos mies olisi saanut olla paikalla ympäri vuorokauden. Toivottavasti tämä asia muuttuu uuden sairaalan valmistuessa!

Viimeisinä päivinä osastolla meidän päivävuorossa oleva kätilö ja opiskelija olivat ihan super mukavia ja avuliaita. Laitoinkin heille vielä jälkikäteen palautetta, kuinka hienosti he hoitivat työnsä ja vähän enemmänkin. Oma kokemukseni opiskelijoista tuolla opetussairaalassa on siis todella positiivinen.

Synnytyskertomus

Tätä tekstiä ei kannata lukea, jos olet herkkä (eritteille) tai et halua lukea hieman normaalista poikkeavasta synnytyksestä!


2.1 Keskiviikko
Käynnistys aloitettiin korkeiden verenpaineiden vuoksi 2.1 kello 17 agnusta -lääkkeillä, joita tarkoitus antaa 1kpl 2 tunnin välein. Lähtötilanne alhaalla oli kokonaan kiinni ja kanavaa 2,5cm jäljellä. Aluksi otettiin käyrät (sikiön syke, sekä supistukset), annettiin lääke ja laitettiin uudelleen käyrille, josta näkyi sikiön sykkeen lasku lääkkeen annon jälkeen. Tämän takia seuraava lääke annettiin vasta myöhemmin, noin 21 aikaan illalla, jonka jälkeen otettiin uudelleen käyrät ja annettiin päivän viimeinen pilleri 23 aikaan. Nämä aiheuttivat kivuttomia supistuksia ja yöllä menkkamaista jomottelua.

3.1 Torstai
Aamulla tehtiin sisätutkimus, jossa 1cm auki ja kanavaa 2,5cm jäljellä. Lääkkeitä annettiin noin kahden tunnin välein ja supistuksia tuli 8-10 minuutin välein, jotka tuntuivat menkkamaisilta aalloilta, mutta niiden läpi pystyi kuitenkin nukkumaan. Illalla kello 17 jälkeen alkoi jo tuntua "kovemmalta menkkakivulta". Panadol auttoi kuitenkin pahimpaan kipuun. Vessakäynnin yhteydessä sitten jotain lorahti ja ihmettelin, että tämä ei ollut kyllä pissaa ja jouduin pyytämään hoitajan, että nyt taisi mennä lapsivedet. Vesi oli normaalin väristä (haaleanpunaista), joten normaali sairaalaelämä jatkui. Illemmalla alkoi todella kipeät supistukset ja sain Oxanest -piikin 22 jälkeen, jonka avulla sain hetken levättyä. Se aiheutti kuitenkin huonon olon, mutta päätin silti ottaa toisen piikin myöhemmin sen jälkeen, kun olin kokeillut jumppapalloa (ei toiminut mulla), sekä tenssiä ja lämpöpussia jotka olikin mulla oikeastaan kokoajan. Toisesta piikistä muutaman tunnin päästä tulikin niin huono olo, että jouduin juoksemaan pussi kädessä vessaan. Olin auki 2cm ja kanava taisi muistaakseni olla aika lailla hävinnyt.

4.1 Perjantai
Aamulla n. kello 05 itkin sitten minua hoitaneelle kätilölle, että nyt en kestä enää, että pakko saada jotain vahvempaa lääkettä kun mikään ei tunnu auttavan. Kätilö sitten sanoi, että mut siirretään synnytyssaliin ja voi soittaa miehelle. Matkasta saliin en muista yhtään mitään, vaikka omin jaloin sinne pussi kädessä kävelin ja saliin päästyäni juoksinkin taas samantien oksentamaan. Salissa laitettiin käyrät vauvaan (alakautta), jotta saatiin tarkemmat lukemat. Olin auki 2,5cm ja sain pcd -puudutteen, joka helpotti oloa huomattavasti vajaaksi kahdeksi tunniksi ennen kuin kovat supistukset taas alkoivat. Tässä kohtaa supistukset olivat niin kovat, etten oikein tiennyt mitenpäin olisin niiden aikana. Uusi sisätutkimus tehtiin, jossa 3cm auki ja epiduraalin laitto oli edessä, jonka kanssa laitettiin myös oksitosiinia tippumaan. Ero oksitosiinisupistusten ja "normaalien"supistusten välillä oli ehkä se, että niitä tuli vaan hieman useammin.

Aika pian huomattiin, että vauvan sykkeet tippuvat supistuksen tullessa, ja varsinkin ollessani vasemmalla kyljellä. Kellonajasta ei ole mitään hajua, ehkä jotain iltapäivää/alkuiltaa mentiin, mutta sain syömiskiellon ja tippaan laitettiin sokeria, sillä olin syönyt viimeksi joskus torstaina päivällisaikaan. Epiduraaliin laitettiin lisää noin kahden tunnin välein ja vaikutuksen lakkaamisen kyllä huomasi ja se iski ihan yhtäkkiä! Ei tarvinnut, kun yhden kevyen supistuksen väliin, kun seuraava olikin taas jo yhtä helvettiä. Supistuksia tuli 3kpl 10 minuuttiin, kun niitä olisi pitänyt tulla 4-5 kpl tuona aikana. Oksitosiinista huolimatta en auennut yhtään ja pikkuhiljaa vauvan sykkeet alkoivat romahdella jokaisen supistuksen kohdalla. Jossain tämän kaiken välillä mut myös katetroitiin pari kertaa, koska en saanut pissattua vaikka hätä oli kova, ja lopulta laitettiin "pysyvä" katetri.

Lääkäri tuli sitten ilmoittamaan, että vauvalla ei ole akuuttia hätää, mutta ei pääse etenemään jostain syystä. Tähän tarvitsisi antaa oksitosiinia isommalla annostuksella, mutta sitä ei voida tehdä vauvan sykkeiden takia, joten sektio olisi tässä kohtaa ainoa vaihtoehto. Olin melkein onnellinen, kun kuulin tämän päätöksen lääkäriltä, sillä enemmän minua pelotti alatiesynnytys kun leikkaus. En ollut missään kohtaa huolissani vauvan voinnista, ja lääkärikin monta kertaa painotti ettei vauvalla ole hätää.

Kiireellinen sektio oli edessä, jossa "jonossa" oli yksi ennen meitä. Kello oli tässä kohtaa noin 20, kun oksitosiinitippa lopetettiin ja supistuksia alkoi tulemaan vain 10 minuutin välein. Epiduraalia oli siis laitettava vielä lisää sen vaikutuksen hiipuessa. Välissä jouduimme odottamaan vielä pari tuntia aiempaa pidempään, sillä väliin oli tullut joku kiireellisempi tapaus ja meidän tilanne ei ollut niin akuutti että olisi tarvinnut leikata kahdessa salissa samaan aikaan.

5.1. Lauantai
Lopulta pääsin leikkauspöydälle heti puolen yön jälkeen, happinaamari kasvoille ja spinaalit selkään. Pieni paniikki iski siinä kohtaa (tai ehkä jo aiemmin..), kun koko kroppa alkoi puutumaan. Lääkäri totesi, että "et tainnut tuntea, että viilsin sua juuri terävällä veitsellä?" -Joo en. Mies pääsi leikkausvaatteissa viereeni istumaan ja pitämään kädestä kiinni. Meidän kummankin muisti siitä muutamasta minuutista, kun sektio tehtiin, on hieman hämärän peitossa ja mun usein niin puhelias mies olikin hyvin hiljainen eikä keksinyt puhuttavaa, vaikka kovaan ääneen vaadin muuta ajateltavaa. Oli todella hämärän tuntuista, kun koko kroppa ja leikkauspöytä heiluu, mutta kipua ei tunnu. Vauvan itkua alkoi kuulumaan ja onniteltiin tytöstä, jolloin mies lähti kätilön ja tytön kanssa jonnekin, kun mua parsittiin kasaan. Pian he tulivat takaisin ja mulle näytettiin tyttöä (ehkä) ensimmäistä kertaa, ja siitä he siirtyivät sitten takaisin saliin. Menetin verta noin 3dl ja selvisi, että avotarjonta (kasvot ylös-, eli mahaanpäin) oli syy, miksi tyttö ei päässyt etenemään.

Pääsin saliin ja voi sitä vapinan määrää! Olin vähän pihalla, enkä ihan tajunnut mitä oli tapahtunut. Koko kroppa tärisi, kun vanhalla alkoholistilla, enkä uskaltanut ottaa tyttöä edes syliin, silitin vain poskea vapisevalla kädelläni. Kätilö myös kysyi jotain imettämisestä, johon tokaisin vaan jotain, että nyt pullosta, katsotaan myöhemmin. Perhehuoneita ei ollut vapaana, joten meidät vietiin vierihoito -osastolle 02.30 aikoihin, josta mies lähti sitten kotia kohti. Me jäätiin siis vauvan kanssa kahdestaan, ja en oikein tiennyt miten päin olisin, kun väsymyskin oli todella hurja. Mun mielestä jokaisen synnyttäneen kuuluisi saada mahdollisuus perhehuoneeseen, kun se vaan on nykyaikaa, että yhdessä hoidetaan lasta ja onhan tuo kummallekin elämän mullistava tilanne! Kävi miestä hieman sääliksi siinä, kun hän joutui tuollaisen jälkeen lähtemään yöllä kotiin..

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Osastohoidosta voisin tehdä oman postauksen hieman myöhemmin. Mukavaa alkuvuotta täältä vauvan tuoksuisesta kuplasta! :)

Hello world!

Tässähän kävikin sitten niin, että enhän mä sieltä Taysista enää ilman vauvaa kotiin lähtenyt. Tie oli  pitkä, mutta siitä myöhemmin enemmän. Lyhyesti ja yksinkertaisesti, niin lääkäri totesi käynnistyksen olevan oikeastaan ainoa vaihtoehto mun korkeiden verenpaineiden takia, ja että meidän ei kannata osallistua tutkimukseen koska käynnistys voidaan joutua tekemään vasta silloin 41+5. En tiedä vaikuttiko tähän päätökseen myös se, että tilanne tuolla alhaalla oli hyvinkin kiinni ja epäkypsä.

Siispä mut kirjattiin suoraan lääkärin vastaanotolta osastolle keskiviikkona alkuillasta ja kaunis tyttömme syntyi lopulta hyvävointisena kiireellisellä sektiolla lauantain vastaisena yönä, 5.1 kello 00.27. Kaikki ei mennyt siis ihan putkeen, mutta mulle jäi silti tosi hyvä mieli synnytyksestä kaikesta huolimatta. Sairaalasta kotiuduimme seuraavana keskiviikkona ja nyt ollaankin ehditty viettämään arkea kotona jo melkein parin viikon verran ja tutustuttu meidän ihanaan pieneen sammakkoon.

Kirjoittelen tosiaan tuon synnytyskertomuksen puhtaaksi tässä mahdollisimman pian, ja muutenkin enemmän siitä miten meillä on lähtenyt arki rullaamaan, mutta halusin tulla kirjoittelemaan pikaiset kuulumiset.

Joulukuisesta tammikuiseksi

Joulu ja uusivuosi on juhlittu ja maha vaan kasvaa. Neiti haluaa näköjään syntyä mielummin tammikuussa ja olla luokkansa vanhimpia..

Tänään viikot näyttää tasan 41+0 ja merkkiäkään lähestyvästä synnytyksestä ei ole. Harjoitussupistuksia on jonkun verran, mutta yhtään kipeää ei ole koko raskauden aikana ollut. Turvotus aiheuttaa ranteiden ja käsien kipuilun ja osittaisen toimimattomuuden, sekä mahan koko hankaloittaa yöunia ja liitoskivut kyljen kääntämistä. Muuten voisi sanoa, että aika menee aivan "normaalisti" eikä tunnu mitenkään liian hankalalta tämä olo, vaikka painokin alkaa lähentelemään 100kg, joka näin lyhyelle ihmiselle on kuitenkin aika paljon.

Itseasiassa ollaankin menossa tänään TAYSiin yliaikaiskontrolliin, sillä heillä on käynnissä siellä sellainen tutkimus, jossa tutkitaan käynnistämistä jo 41+0 sen normaalin 41+5 sijaan. Lupauduimme osallistua tutkimukseen, sillä totesimme, että tämän joutuu joka tapauksessa käynnistämään. :D Tällä käynnillä katsotaan siis soveltuvuutemme tutkimukseen ja jos olemme hyviä kandidaatteja, niin arvotaan käynnistysmenetelmä ja -ryhmä, eli kuulummeko siihen 41+0 vai 41+5 porukkaan. Jännät paikat edessä siis!

Ainiin, ja oikein hyvää uutta vuotta 2019!

Rv38 Kuulumiset

Kirjoittelu on jostain syystä viimeaikoina jäänyt vähemmälle, mitä pidemmälle raskaus on edennyt. Tunnelma on ehkä tässä vaiheessa jo odottava, ja ei jaksa keskittyä kunnolla enää oikein mihinkään ja väsyttääkin kokoajan! Tuntuu myös, että olisi kauheasti tekemistä joka päivä, kun neuvolassakin joutuu ravaamaan melkein joka viikko, sekä hoitamaan "viimeisiä" ostoksia ja asioita ennen vauvan tuloa tänne mahan toiselle puolelle.

Vauvan huone on aika lailla valmis, eli nyt raskausviikkojen ollessa 37+6 olisi kotikin vauvalle valmiina. Pieniä järjestelyjä vielä tehdään, mutta ne pystyy tekemään myös vauvan ollessa paikalla, kuten laatikoiden järjestelyä ja pientä sisustamista. Pinnasänky on siis koottu ja lakanat valmiina, turvaistuin käyttövalmis ja sellaista.

Verenpaine on pysynyt suhteellisen hyvänä kotimittauksissa, paitsi alapaine huitelee tuolla 90 tietämillä ja hieman ylitsekin.. Kuulemma kuitenkin niin kauan, kun ei ole muita oireita ja yläpaine on ok, niin ei haittaa.

Nyt sitten odottelemaan ja valmistelemaan joulua, sekä vauvan saapumista. Vielä vähän arvotaan, että pitäisikö ne perinteiset häätökeinot ottaa käyttöön jo tässä kohtaa vai odotellaanko suosiolla esimerkiksi joululle, jos tämä ei siis itse päätä ennen sitä näyttäytyä.

P.s. Maha on nyt myös vihdoin laskeutunut!

American style babyshowers

Muutama viikonloppu taaksepäin meille järjestettiin babyshowerit. Olin etukäteen pyytänyt saada tietää päivän etukäteen, koska en oo suurien yllätysten ystävä ja halusin tietää koska täytyy olla siistinä, eikä vaan verkkareissa hiukset sotkussa. :D

Juhlat pidettiin mun vanhempien luona ja siellä oli meidän lähimpiä ystäviä ja sukulaisia. Juhlat olivat ”amerikkalaistyyliset” siltä osin, että ne oli siis tarkoitettu meille kummallekin, ja siellä oli myös miehen kavereita.

Ohjelmassa oli mahan koon arviointia langan avulla, vauvan syntymäpäivän ja -painon, sekä nimen arvaamista ja häistäkin tuttu, selät vastakkain ”kumpi tekee mitäkin” -leikki. Kilpailtiin me myös vaipan vaihtamisessa!

Oli ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa ja vaikka juhlista tiesi etukäteen, oli ne aivan mahtavat ja parempaa ei olisi voinut toivoa! :)

Kasvukontrolli

Päästiin käymään kasvukontrollissa viime viikon maanantaina. Mentiin Taysin Äitiyspoliklinikalle ja jäätiin odottelemaan kutsua. Ensin meidät vietiin kätilön huoneeseen, jossa mitattiin verenpaineet ja otettiin käyrälle vauvan sydänäänet ja liikkeet. Kätilö kyseli hieman tietoja koskien neuvolakorttia, täytteli ilmeisesti sitä sähköistä Ipana -versiota siinä käyrien valmistuessa.

Tämän kätilön käynnin jälkeen odoteltiin varmaan 45 minuuttia, että päästiin lääkärille, joka ultrasi vauvan tosi nopeasti ja kertoi että liikkuu paljon ja on hyvän kokoinen. Ultrauksen jälkeen lääkärin olisi ollut ilmeisesti tarkoitus puhua hieman pelkoasioista, sillä olin saanut pelkopolille lähetteen, mutta melkeinpä sanatarkasti lääkäri ilmaisi itsensä näin: ”Kivunlievityksiä on, niitä ei tarvitse käydä läpi ja synnytyksessä huoneessa sun apuna on ammattilainen, kätilö, kuka neuvoo mitä sun täytyy milloinkin tehdä. Ei me sua minnekään pelkopolille laiteta, onko kysyttävää?” Varmasti sanomattakin selvää, että menin hieman lukkoon tosta lääkärin tavasta ilmaista asiat ja muutenkin käynnistä jäi sellainen kuva, et meidät haluttiin mahdollisimman nopeasti vaan ulos huoneesta. 

Tämän käynnin jälkeen olin tietty ihan rikki, kun mulle sanotaan tollasia asioita ja varsinkin että lääkäri sanoo niin. Luotan kyllä lääkäreihin esimerkiksi leikkauksissa, mutta synnytyksessä en siis itseeni ja omaan kroppaani, ja mua pelottaa myös siinä se kipu niin helvetisti. Että kiitos vaan sulle herra lääkäri kuka otit mun pelon ihan kun jonkun paskan vitsin. Mitäs seuraavaksi?

Neuvolan vaihtuminen

Muuton myötä meidän neuvolakin tietysti vaihtui. Otin noin kuukausi ennen muuttoa yhteyttä uuden asuinkuntamme neuvolaan ja varasin ajan normaalisti. Paperit siirtyivät suostumuksellani neuvolasta toiseen ja itse ei oikeastaan mitään tarvinnut tehdä. Tai no... Tuntuu että neuvolan vaihdossa juuri tässä vaiheessa (rv 32) oli sen verran kaikkea muistettavaa itsellä, että varmasti kaikki asiat menisi niin kuin pitää. Käyntini pelkopolille ja perhevalmennukset oli suosiolla jätetty Tampereelle, mutta aikataulujen vuoksi esimerkiksi synnytysvalmennus oli pakko käydä jo Joensuussa. Myös näin influenssakauden alussa piti muistaa varmistaa, että mistä me ne rokotteet voidaan hakea.

Neuvolan vaihto sujui yllättävän kivuttomasti ja uusi neuvolantäti ja opiskelijatyttö olivat myös tosi mukavia. Meidän ensimmäinen neuvolakäynti täällä kesti varmaan 1,5 tuntia, koska piti käydä periaatteessa koko alkuraskaus uudelleen läpi nopsasti, että saatiin heidät ajan tasalle. Koko raskauden ajan verenpaineet  ja hemoglobiini ovat olleet ok, mutta tällä kertaa jostain syystä alapaine koholla ja hemoglobiini alhaalla, häh? On vissiin muutto ja stressi tehnyt jokseenkin tehtävänsä :D Tulihan sieltä sitten käsky hakea rautalisää apteekista ja levätä paljon, joten tässähän tämä aika sitten menee katsellessa täysiä pahvilaatikoita jotka pitäisi purkaa..

Sain heti seuraavalle päivälle myös lääkäriajan koskien sitä aiempaa liikehälytystä ja kasvukontrollia, josta sitten saatiin lähete Tayssiin ja sieltä tulikin aika heti parin päivän päähän, tosi nopeaa toimintaa! Samalla kerralla meidän olkavarsiin tökättiin myös influenssapiikit, joten on sekin nyt hoidettu. Enää siis kilppariarvojen tarkastus verestä (JA MIKSI FIMLABILLE ON NIIN HELVETILLISET JONOT AAMUAIKOIHIN??!) ja tietysti verenpaineen seuraaminen, sekä Taysin käynti ja mahdollinen käynti siellä pelkopolilla.

Summa summarum; neuvolan vaihdos oli meidän tilanteessa helppoa, mutta piti pitää huoli myös siitä että saa kaikki asiat mitä on pyytänyt edellisellä paikkakunnalla. Tampereen labratoiminta on syvältä verrattuna Islabbiin, ainakin aamuaikojen puolesta, mutta neuvolasta ja äippäpolin nopeudesta jäi hyvä fiilis.

Huh, tulipas sekava teksti, mutta toivottavasti tästä sai edes vähän selvää..

Liikehälytys

Jouduin käymään reilu viikko sitten liikkeiden vähyyden takia äitiyspoliklinikalla. Liikkeet ei oo mulla koskaan tuntuneet mitenkään kovin vauhdilla, eli siis rauhallinen tyyppi kyydissä. Kuitenkin huolestuin, kun normaali yömöyryäminen jäi välistä ja aamupäiväkin oli todella hiljainen, joten päätin käydä näytillä vielä ennen polin sulkeutumista.

Mut laitettiin käyrille, eli siis mahan ympärille laitettiin kaksi laitetta, josta toinen mittasi supistuksia ja toinen vauvan sykettä. Lisäksi käteen annettiin nappula, josta piti painaa aina kun tunsi liikkeen. Kuulemma joissain laitteissa on sellanen "liiketunnistin" automaattisesti, mutta nyt mentiin vaan mun fiiliksillä.

Vajaan tunnin jälkeen sain juotavaksi omppumehua, koska liikkeitä oli ollut niin vähän. Tästä ei kuitenkaan ollut hyötyä ja hetken päästä mut siirrettiinkin kiireellä lääkärin ultrattavaksi, ennen kun hän pääsisi pois töistä. Vauvalla kaikki hyvin, hengitteli ja liikkui, mutta oli kääntynyt perätilaan joka saattaa olla syy omituiselle liikkeiden hiljentymiselle. Mitat vastasivat viikkoa pienempää, eli alakäyrälle osuu vielä, mutta vartalon ympärysmitta (AC) oli ilmeisesti vielä hieman pienempi. Tämän takia varattiin sitten kasvukontrolli parin viikon päähän meidän uuden kaupungin äippäpolilta. 

Harrastuksena muuttaminen?

Meillä on edessä muutto toiseen kaupunkiin nyt kuun vaihteessa ja aloin miettimään, että montakohan kertaa me oikein ollaan pakattu meidän elämä ja siirretty se toiseen asuntoon. Tammikuusta 2017 lähtien laskettuna, me ollaan tämän tulevan muuton jälkeen muutettu neljä kertaa, siis miettikää - neljä kertaa vajaan kahden vuoden aikana!

Tässä on tietysti taustalla monta asiaa, kuten että ostettiin yhteinen asunto alkuvuodesta 2017, jonka jälkeen kesällä 2017 sain kuulla päässeeni eri kaupunkiin opiskelemaan ja oli pakko löytää asunto nopeasti. Se asunto ei kuitenkaan miellyttänyt, joten muutettiin uudestaan loppusyksystä 2017 ja nyt vuoden jälkeen tästä ihanasta unelma-asunnosta on luovuttava ja muutettava takaisin kotikonnuille hetkeksi, tosin vapaaehtoisesti tämäkin. Oltaishan me tänne Joensuuhunkin voitu jäädä..

Miksi me siis taas muutetaan? Kun saimme tietää raskaudesta, meillä oli aikaa miettiä tulevaa ja mitä haluamme tehdä ja mikä olisi viisasta. Tarkoituksenamme oli aluksi muuttaa Tampereelle väliaikaisesti pariksi kuukaudeksi, siis synnyttämään ja siksi aikaa että pääsisi alkuun vauva-arjessa saaden tarpeen vaatiessa apua läheisiltämme. Kuitenkaan rahatilanteemme ei tähän olisi nykyisen asuntomme vuokrahinnalla ollut otollinen, joten jouduimme miettimään muita vaihtoehtoja. Samoihin aikoihin omistusasuntomme kulut Tampereella olivat nousseet ja jäimme siitä tappiolle joka kuukausi, joten mieleemme tuli ajatus että miksemme muuttaisi takaisin omistamaamme asuntoon hieman pidemmäksi aikaa. Mieheni T on luultavasti joka tapauksessa lomautettuna talven ja itse olen äitiyslomalla sekä sen jälkeen vanhempainvapaalla, joten mahdollisuudet muuttaa Tampereelle pidemmäksi aikaa olivat oikeasti hyvät.

Päädyimme siis muuttamaan takaisin Länsi-Suomeen ja asumme siellä ainakin ensi kesään saakka, kunnes taas joudumme miettimään asumistamme uudemman kerran kouluni jatkuessa taas syyskuussa 2019. Hyvinä puolina tässä näemme sen, että läheisemme asuvat siellä ja saamme tarvittaessa apua niin vauvan, kun koirienkin kanssa ja ei ainakaan päivisin ole tekemisen puute, kun kavereita on myös niillä suunnilla. Huonona puolena tietysti, että joudumme luopumaan tästä ihanasta asunnosta, mutta myös pakkaaminen ja muuttaminen taas kerran, ja tälläkertaa minustakaan ei ole mitään hyötyä.. Onneksi äitini on myös harjaantunut muuttaja, joten tietää miten hommat toimii ja saadaan sieltä suunnalta paljon apua tähän muuttoon.

Siispä nähdään taas joskus Itä-Suomi ja hello again Tampere!