Sektion jälkeen tärkeänä pidetään sängystä ylös nousemista mahdollisimman pian. Taysissa ymmärsin olevan tavoitteena nousta seuraavana päivänä sektiosta, mutta mun kipulääkkeiden toimimattomuuden takia siirrettiin sitä yhdellä päivällä. Olisiko se ollut sitten sunnuntai, kun nousin ensimmäistä kertaa istumaan sängyn laidalle ja maanantaina tsemppaava kätilö sai mut nousemaan ylös ja täytyy sanoa, että se sattui sitten aivan helvetisti! Samana päivänä, kun nousin ylös ja olin päässyt itse kävelemään vessaan, multa otettiin katetri pois. Ajattelin tässä tarkoituksena olleen se, että pakko nousta ainakin muutaman kerran päivässä vähän jaloittelemaan, ja niin mäkin nousin. Tosin mun vessakäynnit oli yhtä helvettiä: itkin ja purin hammasta, etten huutaisi kivusta ja ensimmäiset kävelyt myös pelottivat, kun tuntui että lähtee taju. Suihkuun pääsin maanantaina ja vasta tiistai-iltana pääsin jotenkin vauvansänky tukena kävellen hakemaan iltapalaa itselleni. Mua pelotti aivan helvetisti lähteä kotiin keskiviikkona, ja vielä kun meillä on kotona rappuset, niin olin aivan varma etten selviä niistä. Päätettiin kuitenkin miehen kanssa yhdessä, että lähden kotiin ja lopulta se oli hyvä ratkaisu.
Kotona toipuminen lähti kunnolla käyntiin, mutta rappusten käveleminen, sekä sängystä ylösnouseminen oli todella hankalaa ja teki kipeää. Kipuja oli niin, että buranasta ja panadolista huolimatta haava-alueelle koski usein ja kyllä todella huomasi aina, kun lääkkeen vaikutus alkoi lakkaamaan. Toipumisessa, siihen saakka että kipuja ei enää tuntunut ollenkaan, meni kokonaisuudessaan joku 4-5 viikkoa, mutta silti niistä kivuista huolimatta pystyi elämään suhteellisen normaalia elämää jo pari viikkoa sektion jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti