keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Hello world!

Tässähän kävikin sitten niin, että enhän mä sieltä Taysista enää ilman vauvaa kotiin lähtenyt. Tie oli  pitkä, mutta siitä myöhemmin enemmän. Lyhyesti ja yksinkertaisesti, niin lääkäri totesi käynnistyksen olevan oikeastaan ainoa vaihtoehto mun korkeiden verenpaineiden takia, ja että meidän ei kannata osallistua tutkimukseen koska käynnistys voidaan joutua tekemään vasta silloin 41+5. En tiedä vaikuttiko tähän päätökseen myös se, että tilanne tuolla alhaalla oli hyvinkin kiinni ja epäkypsä.

Siispä mut kirjattiin suoraan lääkärin vastaanotolta osastolle keskiviikkona alkuillasta ja kaunis tyttömme syntyi lopulta hyvävointisena kiireellisellä sektiolla lauantain vastaisena yönä, 5.1 kello 00.27. Kaikki ei mennyt siis ihan putkeen, mutta mulle jäi silti tosi hyvä mieli synnytyksestä kaikesta huolimatta. Sairaalasta kotiuduimme seuraavana keskiviikkona ja nyt ollaankin ehditty viettämään arkea kotona jo melkein parin viikon verran ja tutustuttu meidän ihanaan pieneen sammakkoon.



Kirjoittelen tosiaan tuon synnytyskertomuksen puhtaaksi tässä mahdollisimman pian, ja muutenkin enemmän siitä miten meillä on lähtenyt arki rullaamaan, mutta halusin tulla kirjoittelemaan pikaiset kuulumiset.

2 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea! <3
    Kuulostaa aika pitkiltä päiviltä, mutta onneksi lopuksi kaikki meni hyvin. Itsellä menossa rv 17 ja synnytys tuntuu mukavan kaukaiselta ajatukselta vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Pitkä matka kyllä mentiin ja näin juuri, onneksi kaikki hyvin. Raskausaika menee kyllä yllättävän nopeasti, jos vaan pitää itsensä tarpeeksi kiireisenä ;)

      Poista