maanantai 25. kesäkuuta 2018

Varhaisultrat

Raskausviikoista sen verran, että siis yleensä lasketaan niin, että raskaus kestää 40 viikkoa, eli 40+0 on laskettu aika. Raskaus alkaa jo ensimmäisistä kuukautisista, jolloin on 0+0, ja hedelmöittyminen tapahtuu yleensä 2+0, ainakin neuvolan laskujen mukaan. Itse sain tietää raskaudesta 4+1, eli neljä viikkoa ja yksi päivä viime kuukautisista, sikiön ollessa vasta reilu kaksi viikkoa vanha. Tällöin oli siis meneillään raskausviikko 5, koska neljä viikkoahan oli jo mennyt ja viides oli menossa. Sekavaa, eikös?

Käytiin ekassa varhaisultrassa 6+2 (eli raskausviikolla seitsemän) ja raskaus näkyi olevan oikeassa paikassa ja sieltä löytyi raskauspussi, ruskuaispussi ja sikiö(pussi?). Kuitenkin viikot oli vielä niin vähäiset, ettei sykettä näkynyt ja muutenkaan tuulimunariskiä ei voitu poissulkea sikiön pienuuden takia. Kuitenkin hyvä fiilis jäi tästä ensimmäisestä ultrasta, kun suurimpana pelkona on ollut se sijainti, ettei vaan ole väärässä paikassa.

Toinen varhaisultra tehtiin sitten 7+5, jossa saatiin näkyviin hieman enemmän. Pieni sydän pamppaili menemään ja enemmän vielä konkretisoitui se, että kyllä siellä joku on. Mini oli 7+1 ikäinen, mutta kuulemma voi heittää vähän nuo mitat. Tämä ei ilmeisesti myöskään pidä possusta, sillä edellisillan ribsit ei maistuneet yhtään, vaan täyty jättää syömättä. Siitä lähtien oikeastaan on ollutkin vähän on-off kuvotusta niin, että kaikki ruoka ällöttää ja ainoa mikä menee koska vaan alas on ranskalaiset ja hesburgerin mansikka-banaani smoothie. Koita siinä sitten miettiä kokkailuita ja syödä terveellisesti :D

Nyt on menossa 9+6 ja käytiin tossa muutama päivä sitten (9+2) vielä toisessa ar-ultrassa, kun mies halusi myös ehtiä töiltään mukaan. Siellä näkyi vielä isompi ja enemmän oikea-aikaisempi, 9+0 kokoinen mini, joka näyttikin jo joltakin. Käytiin Tampereella Ovumiassa, jonka totesin omalla vertailulla halvimmaksi siellä suunnalla (tämä oli n. 110e, kun esim Koskiklinikka olisi ollut n. 250e).

Voisin seuraavaksi kirjoitella vähän noista oireista, mutta muuten täällä all good everything ja jännitetään vielä muutama viikko niskaturvotus -ultraa :)

Huom. Teksti julkaistu viiveellä, eli kirjoittaessa menossa rv 9+6.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti